Säätiöistä on tullut kulttuurille yhä merkittävämpi rahanlähde

Säätiöiden merkitys kulttuurin rahoittajina on kasvanut voimakkaasti, kertoo Taiteen keskustoimikunta. Se on seurannut parinkymmenen vuoden ajan, millaisia summia yksityinen sektori panostaa Suomessa kulttuuriin. Uusin selvitys vertaa vuosia 2001 ja 2005.

Säätiöt jakoivat vuonna 2001 kulttuuriapurahoja ja avustuksia kaikkiaan noin 17 miljoonan euron edessä. Vuonna 2005 summa oli 22 miljoonaa. Summiin eivät sisälly säätiöiden taidehankinnat.

Vuoteen 1997 verrattuna vuoden 2005 kokonaissumma oli reaaliarvoltaan peräti 227 prosenttiyksikköä suurempi. Kasvu oli voimakkainta vuosina 1997 - 2001. Tuki kasvoi lähes kaikilla taiteenaloilla. Vähimmälle jäivät kuitenkin elokuva, valokuva ja tanssitaide. Sen sijaan apurahoissa ja avustuksissa elokuvataide vahvisti asemiaan kuva- ja säveltaiteiden tavoin. Kaikkiaan säätiöiden apurahat ja avustukset taitelijoille ovat lähes kaksinkertaistuneet 2000-luvulla 6,6 miljoonasta eurosta 11 euroon. Kulttuurin tukeminen on pääosin viiden tai kuuden 1990-luvun alussa tai sitä aiemmin perustetun sijoitussäätiön tai sen luonteisen yhdistyksen varassa. Rahaa liikenee yleensä samoihin kohteisiin kuin valtiolta ja kunnilta. Lisärahoituksena se on kuitenkin ollut tervetullutta. Taiteen keskustoimikunnan selvityksessä tarkastellaan kaikkiaan 249 suomalaista kulttuuri- ja taidesäätiötä. Noin puolet oli jakanut avustuksia, apurahoja ja palkintoja ainakin toisena vertailuvuosista 2001 ja 2005. Säätiöiden joukkoon uusi tulokas Kulttuuria tukevien säätiöiden määrä lisääntyi torstaina yhdellä, kun Suomeen perustettiin taidesäätiö Pro Arte. Sen puheenjohtajana toimii Kiasman entinen johtaja Tuula Arkio. Pro Arten taustalla on nimettömänä pysyttelevä yksityishenkilö, joka tukee toimintaa puolella miljoonalla eurolla vuodessa. Säätiö aikoo järjestää muun muassa Taiteen päiviä, joiden tarkoitukseksi kerrotaan kuvataiteen esittäminen koko kansalle kaikkialla Suomessa. Säätiö tukee uutta kuvataidetta IHME-projektien kautta. Niistä ensimmäisen tekijäksi on valittu brittiläinen kuvataiteilija Anthony Gormley. YLE Uutiset