Hyppää sisältöön

Yliopiston rakennus vallattiin Jyväskylässä

Jyväskylän yliopiston kampusalueella on tiistaina vallattu rakennus. Autonomiseksi yliopistoksi itseään kutsuva nuorisojoukko otti haltuunsa pitkään tyhjillään olleen rakennuksen.

Joukon tarkoituksena on käyttää rakennusta autonomisena yliopisto- ja kaupunkitilana. Valtauksen syynä on ryhmän mukaan tyytymättömyys ylioppilaskuntaa, yliopistoa ja Jyväskylän kaupunkia kohtaan.

Entinen erikoispedagogiikan rakennus Polaari on sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan ollut tyhjillään noin vuoden sisäilmaongelmien vuoksi. Lehden haastattelema rikoskomisario Markku Latvala sanoo, ettei talonvaltaukseen puututa enää tiistaina.

- Valtaajat saavat olla talossa, jos eivät aiheuta vahinkoa ympäristölle, rakennukselle tai itselleen, Latvala sanoo Keskisuomalaiselle.

.
.