1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Ulkomaisia pelastustyöntekijöitä Kiinaan

Kiinaan on saapunut perjantain aikana useita ulkomaalaisia pelastustyöntekijöiden ryhmiä. Ryhmät Venäjältä, Singaporesta ja Etelä-Koreasta pääsivät maahan perjantai-iltana paikallista aikaa, kertoo Kiinan valtionuutistoimisto.

Alun perin Kiina ilmoitti, että se ottaa vastaan vain avustusmateriaalia mutta ei pelastustyöntekijöitä.

Avustajat saapuivat Chengduun, joka on järistyksestä pahiten kärsineen Sichuanin maakunnan pääkaupunki. Jo aiemmin perjantaina paikalle pääsi japanilainen 31 pelastustyöntekijän joukko.

Etelä-Korea lähetti 41 avustajaa ja kaksi etsintäkoiraa ja apuvälineitä raunioihin joutuneiden löytämiseksi. Korealaisryhmä suuntasi Chengdusta järistyksen pahoin runtelemaan Shifangin kaupunkiin, kun taas 50 hengen venäläisryhmä lähti Mianzhun kaupunkiin. Venäjän toisen avustustiimin, 38 auttajaa, on määrä olla Chengdussa lauantaina.

Kiinalla 80 000 sotilasta pelastustöissä Kiina aikoo lähettää tuhoalueella 30 000 sotilasta lisää auttamaan tuhoalueen ihmisiä sekä raivaamaan tuhoja. Kaikkiaan alueella on uusien joukkojen jälkeen noin 80 000 sotilasta. Lisäksi alueella virtaa kiinalaisia vapaaehtoisia. Esimerkiksi Beichuanin maakuntaan on jo tullut jopa 10 000 vapaaehtoista; poliiseja, hoitoalan ammattilaisia ja muita. Viranomaisten mukaan järistys on vaikuttanut joko suoraan tai välillisesti jopa 10 miljoonan ihmisen elämään. Kiinan viranomaiset ovat kertoneet, että maanantainen järistys tuhosi kaikkiaan noin neljä miljoonaa asuntoa. Luku sisältää kaikki yksittäiset talot ja kerrostalojen asunnot Sichuanissa maakunnassa. Lisäksi viranomaiset kertoivat, että ainakin 6 900 luokkahuonetta on tuhoutunut. Luvuissa eivät ole mukana pahimpien tuhoalueiden koulut. Virallisen tiedon mukaan uhreja on 21 500, mutta johtajat varoittavat, että uhrien määrä voi nousta 50 000:een.Tähän mennessä viranomaiset kertovat pelastaneensa 60 000 ihmistä. Ainakin 14 000 ihmistä on edelleen raunioihin hautautuneena. Kiinan presidentti matkusti tuhoalueelle Kiinan presidentti Hu Jintao on matkustanut Lounais-Kiinaan tarkkaillakseen käynnissä olevia maanjäristyksen pelastustöitä, Xinhua-uutistoimisto kertoo. Hu tapaa matkallaan pelastustyöntekijöitä ja vapaaehtoisia sekä tuhoalueella jo olevan pääministerin Wen Jiabaon. - AIka alkaa käydä vähiin, mutta jos meillä on toivon mahdollisuuskin, niin me yritämme. Me emme anna periksi, pääministeri Wen sanoi. Viranomaisten mukaan he ovat nyt päässeet kaikille tuhoutuneille alueille. AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset