Espanja houkuttelee ulkomaalaisia pois maasta

Espanja aikoo houkutella ulkomaisia työntekijöitä muuttamaan takaisin kotimaahan taloudellisten kannustimien avulla. Espanjan työ- ja siirtolaisuusministeri Celestina Corbacho kertoo El Pais -lehdessä, että niille ulkomaalaisille, jotka suostuvat lähtemään Espanjasta, maksetaan heille tulevat työttömyyskorvaukset kahtena kertasummana.

Corbachon mukaan ulkomaisten työntekijöiden pitää kuitenkin viedä myös perheenjäsenet mukanaan, eivätkä he saa palata Espanjaan takaisin kolmeen vuoteen.

Heikentyneet talousnäkymät ovat hiljentäneet myös Espanjan rakennusalan. Useat rakennusyhtiöt ovat irtisanoneet työntekijöitä. Monet heistä ovat Latinalaisesta Amerikasta, Pohjois-Afrikasta ja Itä-Euroopasta.

Espanjan hallituksen tarjous koskee noin miljoonaa ulkomaista työtöntä työntekijää ja heidän perheitään.

Reuters, DPA