1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Belgian hallitus pyytää eroa

Belgian hallitus on jättänyt eronpyyntönsä. Pääministeri Yves Leterme pyysi myöhään illalla eroa kuningas Albertilta. Kuningas Albert ei edustajansa mukaan aio vielä tänään päättää, hyväksyykö hän hallituksen eron.

Eronpyynnön taustalla on epäonnistunut yritys ratkaista maan pitkään jatkunut poliittinen kriisi. Leterme oli asettanut 15. päivän takarajaksi neuvotteluissa, joissa haettiin sopua maan hollannin- ja ranskankielisten osien vallanjakokiistaan.

Riidassa on kyse perustuslakiuudistuksesta, jonka katsotaan hyödyttävän ennen kaikkea Belgian hollanninkielistä pohjoisosaa. Väestömäärältään pienempi ja köyhempi ranskankielinen Etelä-Belgia on vastustanut pohjoisosan itsenäisyyden lisäämistä. Ranskankielisten edustajat osallistuivat kuitenkin Letermen neuvotteluihin pelätessään Belgian muuten hajoavan kahtia.

Kuningas Albert II nimitti flaamilaisen kristillisdemokraattien johtajan Letermen viiden hollannin- ja ranskankielisen puolueen hallitukseen pääministeriksi viime maaliskuussa. Vaaleista oli tuolloin jo ehtinyt kulua yhdeksän kuukautta, kun kieliriidan eri puolilla olevat puolueet riitelivät perustuslakiuudistuksesta.