SAK:n Huutola: Suomen ja Viron ammattiliikkeet yhteen

Suomen ja Viron ammattiliittojen tulisi tehdä läheisempää yhteistyötä, sanoo SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola (vas.). Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa Huutola pitää toivottavana, että yhteistyön kautta ammattiliitot voisivat aikanaan yhdistyä.

Huutolan mukaan yhteistyön tavoite olisi ennen kaikkea työelämän pelisääntöjen ja maiden lainsäädännön yhtenäistäminen. Maiden välisten palkkaerojen tasoittaminen ei onnistuisi ainakaan nopealla aikataululla.

Työntekijöiden liikkuvuus vaatii myös ammattiliitoilta muutoksia. Helsingistä ja sen lähialueista on jo tullut virolaisten työssäkäyntialuetta ja tulevaisuudessa Tallinnasta voi tulla nykyistä merkittävämpi työssäkäyntialue suomalaisille, Huutola perustelee.

Lainsäädäntö tuskin estää ammattiliittojen yhtenäistymistä, edistäähän EU työntekijöiden ja pääomankin liikkumista, Huutola pohtii. Veljeskansojen yhetistyö olisi esimerkki Euroopan ja muunkin maailman ammattiliitoille. Virossa vain noin viidennes työvoimasta on järjestäytynyt ammattiliittoihin. Suomalaisten esimerkki voisi Huutolan mukaan saada virolaisten järjestäytymisasteen nousuun.