Hyppää sisältöön

Lääkäreiden asenteet ristiriidassa lain kanssa

Terveydenhuollon ammattilaisten potilaisiin kohdistuvat asenteet eivät ole muuttuneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Sanomalehti Keskisuomalaisen haastatteleman tutkija Hannu Valtosen mukaan hoitoa annetaan edelleen mieluummin nuorelle kuin vanhalle potilaalle tai nuhteettomalle kansalaiselle rikollisen sijaan, vaikka potilaiden terveydentila edellyttäisi lain mukaan toimimaan toisin.

Kuopion yliopiston terveystaloustieteen professori Valtonen hämmästelee tutkimuksensa tulosta. Valtosen mukaan asenteiden olisi pitänyt muuttua, sillä potilaan oikeuksista ja syrjinnän kieltämisestä on puhuttu paljon.

Valtosen tutkimukseen vastanneista terveydenhuollon työntekijöistä 90 prosenttia olisi tiukan paikan tullen valmis hoitamaan ennemmin nuorta potilasta, vaikka tämän selviytymismahdollisuudet olisivat huonommat kuin eläkeläisen.

Lain mukaan hoitotoimenpiteissä tulee arvioida vain potilaan terveydentilaa. Hoitoa olisi siis annettava ensisjiaisesti paremmat selviytymismahdollisuudet omaavalle potilaalle.

Tutkimus on vertailukelpoinen 30 vuotta sitten tehdyn kyselyn kanssa. Tulosten muuttumattomuus yllätti myös tutkija Valtosen. Valtosen mukaan terveydenhoidon ammattilaisten moraali on kyllä korkea, mutta käsitys reiluudesta näyttäisi eroavan lain käsityksestä.

Valtosen tutkimuksen tuloksia esitellään piakkoin European Journal of Health Economics -lehdessä.