Hyppää sisältöön

Vaalirahoittaja Merisalo on vangittu - myös Yli-Saunamäkeä epäillään

Vaalirahoittaja, Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo on vangittu Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä törkeästä velallisen epärehellisyydestä. YLE Uutisten tietojen mukaan myös Nova Groupin toimitusjohtajaa Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään talousrikoksista Nova-yhtiöihin kohdistuvassa poliisitutkinnassa.

Kuvassa Tapani Yli-Saunamäki. Kuva: YLE/Touko Yrttimaa

Merisalo vastusti vangitsemista ja olisi halunnut päästä vapaaksi. Häntä kuulusteltiin aamupäivällä yli tunnin ajan.

Avustaja Markku Vepsäläisen mukaan Merisalo haluaa itsekin selvyyden tapaukseen.

- Hän on itse halunnut selvittää näitä asioita, ja on hyvin tyytyväinen, että näitä todellakin selvitetään, Vepsäläinen totesi YLE Uutisille.

Varatuomari Vepsäläisen mukaan poliisi toimi suuren maailman tyyliin kun se otti Merisalon kiinni tämän kotoa maanantaina. Poliisi teki samalla myös kotietsinnän hänen Kirkkonummen-kotiinsa.

Epäiltyjä on enemmänkin

Poliisi on hyvin vaitonainen Nova-tutkintaan liittyvistä yksityiskohdista, mutta YLE Uutisten tietojen mukaan ainakin kuutta Nova-yhtiöihin liittyvää henkilöä epäillään vakavista talousrikoksista.

Yksi heistä on Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki. Hän on muun muassa vetänyt Esko Ahon presidentinvaalikampanjan ja kerännyt ääniä myös Sauli Niinistölle presidentinvaaleissa.

Nova-konserni jakoi muutaman liikemiehen kanssa viime eduskuntavaaleissa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n kautta reilut 400 000 euroa lähinnä kokoomuksen ja keskustan kansanedustajille.

Merisalon johtama Nova Kiinteistökehitys on sittemmin mennyt konkurssiin. Merisalo on itse arvioinut konkurssin syyksi yleistä talouden taantumaa. Merisalon mielestä velallisselvityksessä mainitut kestitykset ja ostoautot eivät vuonna 2007 ja 2008 vaikuttaneet poikkeuksellisilta sijoituksilta.

Samaan aikaan kun Merisalon yhtiö viime vuonna kipuili konkurssin partaalla, toimitusjohtaja sai muhkean, yli 700 000 euron palkan. Nova Kiinteistökehitys myös lainasi emoyhtiö Nova Groupille 2,5 miljoonaa euroa.

Poliitikot eivät kommentoi

Vaalirahan antaminen ei ole laitonta, mutta keskustan Matti Vanhanen ja kokoomuksen Jyrki Katainen eivät torstaina halunneet kommentoida Nova-tutkintaa.

YLE Uutisten tavoittamasta yli kymmenestä vaalirahan saajasta vain muutama uskaltautui puhumaan rikostutkinnasta.

Paula Lehtomäen (kesk.) mielestä vaalirahoituksen saajalta ei käytännössä voi edellyttää kattavaa käsitystä lahjoittavan yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

Tapauksen poliisitutkinnan on määrä valmistua tämän vuoden aikana.

.
.