Kannattaako maahanmuuttoa vastaan kiukutella?

Maahanmuutto on aihe, joka herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Jyrkkää vastakkainasettelua syntyy silloinkin kun asiaa lähestytään asia-argumentein.

Tutkija Tommi Laitio ajatushautomo Demos Helsingistä pitää maahanmuuton lisääntymistä väistämättömänä. Kuva: YLE

YLEn Aamu-tv:n vieraana ollut tutkija Tommi Laitio ajatushautomo Demos Helsingistä pitää faktana, että maahanmuutto lisääntyy ja vuonna 2030 Suomi on nykyistä monimuotoisempi maa.

Hän esittääkin, että ei niinkään kiisteltäisi maahanmuuton tarpeellisuudesta, vaan keskityttäisiin pohtimaan, miten saadaan lisää resursseja kouluihin, asuntopolitiikkaan ja erilaisten ongelmien hoitamiseen.

- Me voidaan kiukutella, että emme halua maahanmuuttoa, mutta se tulee tapahtumaan, Laitio näkee.

Demos Helsingin tekemässä Samoilla lauteilla 2030 -nimisessä raportissa todetaan, että Suomi kuitenkin jakautuu erilaisiin alueisiin: pääkaupunkiseutu muistuttaa muita eurooppalaisia suurkaupunkeja ja monikulttuurisuus on osa kaikkien arkea, Itä-Suomessa taas on runsaasti venäläisiä ja "loma-Suomessa" maahanmuuttajat näkyvät lähinnä turistien ja kausityöläisten muodossa.

"Ongelmista ei voida puhua"

Muutos 2011 -liikkeen perustanut kansalaisaktiivi Juha Mäki-Ketelä puolestaan ei pidä maahanmuuton kasvua itsestään selvänä asiana. Hän haluaisi nykyistä selkeämmät perustelut sille, keitä Suomeen otetaan ja keitä ei. Hänen mielestään suurin osa maahan nyt tulevista ei aio tehdä töitä, vaan tulee tänne siksi, että Suomessa on "kohtuuttoman hyvä sosiaaliturva". Mäki-Ketelän mielestä Suomella ole automaattista velvollisuutta ottaa vastaan lisää ihmisiä.

- Suomalaisilla on oikeus tehdä jonkinlainen pisteytysjärjestelmä, ja ottaa vain niitä ihmisiä, jotka hyödyttävät Suomea ja suomalaisia. Ei meidän tarvitse ottaa kaikkia ja toimia koko maailman omatuntona, Aamu-tv:n haastattelema Mäki-Ketelä sanoo.

Uutta puoluetta perustavan Mäki-Ketelän mielestä maahanmuuton ongelmista ei kuitenkaan voi puhua leimaantumatta rasistiksi.

- Päivittäin joudun kadulla vastaamaan kysymyksiin, että miksi olen rasisti ja miksi vihaan ulkomaalaisia. En ole rasisti, enkä vihaa ketään.

Laition mielestä suurin osa maahanmuuttajista kuitenkin tulee Suomeen perheen vuoksi tai työn vuoksi. Hän uskoo, että esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa tehdyistä virheistä muun muassa asuntopolitiikassa voidaan ottaa opiksi.

- On hölmöä laittaa iso määrä köyhiä ja kielitaidottomia ihmisiä samaan paikkaan. Helsingillä esimerkiksi olisi uusilla asuinalueilla mahdollisuus todistaa, että monimuotoinen onnellisuus on mahdollista, Laitio sanoo.