Paul Newman 1925 - 2008

Yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja Paul Newman syntyi 26.1. 1925 Shaker Heightsissa Ohiossa. Paulin isä omisti urheiluvälinekaupan. Paulin äiti Theresa kannusti poikaansa teatterialalle ja Paul teki ensiesiintymisensä lavalla 7-vuotiaana koulunäytelmässä Robin Hood.

Paul Newman aloitti kauppatieteelliset opinnot Ohion yliopistossa, mutta toinen maailmansota keskeytti opintien. Newman liittyi merivoimiin toiveenaan lentäjän tehtävät. Hän kuitenkin reputti fyysiset kokeet, koska oli värisokea. Newman toimi lopulta radio- ja tykkimiehenä.

Sodan jälkeen Newman opiskeli kauppatieteelliset opintonsa loppuun. Tutkinnon saatuaan hän opiskeli vielä näyttelemistä Yalessa ja New Yorkin Actors' Studiossa, jossa myös muun muassa Marlon Brando ja James Dean opiskelivat. Elokuvia kuudella vuosikymmenellä Paul Newman teki ensiesiintymisensä Broadwaylla vuonna 1953. Hänen ensimmäinen roolinsa elokuvassa taas oli seuraavana vuonna The Silver Chalice -elokuvassa. Newman on kuvaillut elokuvaa 50-luvun huonoimmaksi elokuvaksi. Läpimurtoroolinsa elokuvissa Newman teki Kissa kuumalla katolla -elokuvassa vuonna 1958. Siinä hänen vastanäyttelijänään oli Elizabeth Taylor. Elokuva toi myös Newmanille hänen ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Kaikkiaan Newman keräsi kymmenen Oscar-ehdokkuutta. Oscar-palkinnon hän sai vasta vuonna 1986 Martin Scorsesen ohjaamasta elokuvasta Suuret setelit, jossa hän näytteli Tom Cruisen kanssa. Yhteensä Newman näytteli noin 60 elokuvassa kuudella vuosikymmenellä. Newmanin tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat (1969), Puhallus (1973), Mr. & Mrs. Bridge (1990) ja Matkalla Perditioniin (2002). Newman lopetti näyttelemisen viime vuonna 82-vuotiaana. Pitkä avioliitto ja hyväntekeväisyyttä Paul Newman oli naimisissa kaksi kertaa. Hänen ensimmäinen avioliittonsa Jackie Witten kanssa kesti alle 10 vuotta. Näyttelijä Joanne Woodwardin kanssa Newman ehti olla naimisissa 50 vuotta. Woodward näytteli useissa Newmanin tuottamissa ja ohjaamissa elokuvissa. Newmanilla oli kolme lasta kummastakin avioliitosta. Hänen ainoa poikansa kuoli huumeiden yliannostukseen vuonna 1978. Näyttelijän töidensä ohella Newman oli tunnettu hyväntekijä. Hänen nimeään kantavien ruokatarvikkeiden voitoilla perustettiin muun muassa kesäleiri sairaille lapsille sekä huumevieroitusklinikka. Paul Newman oli myös erittäin kiinnostunut autourheilusta. Hän innostui kilpa-autourheilusta kuvatessaan elokuvaa Winning vuonna 1968. Newman kilpaili useita vuosia ja voitti muun muassa neljä SCCA-mestaruutta sekä Daytonan 24 tunnin kilpailun. AFP, Reuters,