SDP:n vaalikampanja käynnistyi

SDP lähtee kuntavaaleihin Unelmista todeksi -tulevaisuusohjelmalla. Puolue avasi vaalikampanjansa tänään Tampereella.

SDP on kerännyt syksyn aikana Unelmista todeksi -kiertueella ihmisten unelmia, joiden toteutusta ajetaan kuntavaalikampanjassa. Kolme suurinta teemaa ovat hyvä terveys, laaja sivistys ja turvallinen menestys.

SDP haluaa kirjastot auki myös sunnuntaisin ja esikoululaisille maksuttoman kokopäivähoidon. Sosiaalidemokraatit vaativat myös laaturemonttia terveyskeskuksiin, lisää henkilökuntaa ikäihmisten palveluihin ja maksuttomia liikuntapaikkoja lapsille ja nuorille.

Turvallisen menestyksen avaimina puolue pitää edullista ja helppoa joukkoliikennettä, pätkätöiden poistamista ja koulutuspaikan takaamista jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeen.

SDP:llä on kuntavaaleissa runsaat 7 700 ehdokasta. Kuntavaalit pidetään 26. lokakuuta.

Urpilainen muistutti kansainvälisen rahoituskriisin vaikutuksista

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii hallitusta tunnustamaan, että kansainvälinen rahoituskriisi vaikuttaa myös Suomen talouteen.

- Minusta hallituksen pitäisi kyllä harkita nyt oman budjettiesityksensä muuttamista. Tällainen verokevennysten roiskiminen aidosti kyllä vaarantaa Suomen julkisen talouden tulevaisuudessa, mikäli taantuma on edessä, ja me olemme samanaikaisesti meidän veropohjaa murentamassa.

- Sosiaalidemokraattien mielestä nyt pitäisi tehdä kohdennetummat, pienet veronkevennykset, mutta huolehtia siitä, että meidän kansantalous kasvaa, ja se edellyttää tulevaisuusinvestointeja osaamiseen, elinkeinoelämään ja liikenteeseen, Urpilainen linjaa.