Hyppää pääsisältöön

Tinnitukseen löytyy apua

Niskaa hierotaan
Niskaa hierotaan Kuva: Yle, Akuutti niskan hieronta,tinnitus

Tinnituksen eli korvan soimisen tai huminan syitä on monia. Ohimenevästä tinnituksesta kokemusta on jopa puolella väestöstä ja kroonisesti ongelman kanssa elää jopa puoli miljoonaa suomalaista. Tinnitus voi tulla esimerkiksi korvasairauden tai meluvamman seurauksena. Se voi saada alkunsa hammashoidon jälkeen tai joidenkin lääkkeiden haittavaikutuksena. Myös hoitokeinoja on useita erilaisia, väittää lääkäri Marja Estola, joka on erikoistunut tinnituksen hoitoon.

Imatralla Honkaharjun sairaalassa korvalääkärinä toimiva Marja Estola keräsi tutkimusaineistoa tinnituspotilaista, kokeili puudutus- ja kylmähierontahoitoa ja väitteli tohtoriksi tinnituksen hoidosta. Kolmanneksella potilaista hän on saanut tinnituksen häviämään.

Vuonna 1990 Estolalla oli korvatulehduspotilas. Kun tulehdus oli jo parantunut, korva oli yhä kipeä, ja se soi. Potilas oli saanut korvaansa häiritsevän äänen, tinnituksen.

– Olin oppinut jo aikaisemmin, että kun on korva kipeä, mutta siinä ei näy mitään ja sitä puuduttelee täältä korvan takaa tietystä pisteestä (trigger point), niin se helpottaa. Sanoin potilaalle, että saan varmaan sen kivun pois, mutta en sitä sointia ja puudutin ja hän sanoi, että mitä ihmettä sinä teit. Nyt se sointikin hävisi, Estola kertoo.

Näin Marja Estolalle selvisi, ettei syy tinnitukseen ole aina pelkästään korvassa, vaan se voi olla heijastusta muista lihaksista. Estola puhuu somatosensorisesta eli lihaksien heijastusvaikutuksesta syntyneestä tinnituksesta.

Uuden etsimistä kokeilemalla

Yksi Estolan potilaista oli sotaveteraani, jolla korva soiminen oli sotavamma.

Marja Estola haastattelukuvassa
Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Marja Estola on erikoistunut tinnituksen hoitoon. Marja Estola haastattelukuvassa Kuva: Yle, Akuutti marja estola

– Minä puuduttelin lihaksia, mutta mitään ei tapahtunut. Ei tämä oikein toiminut, ajattelin. Sitten potilas tulikin parin päivän kuluttua takaisin ja sanoi, että et usko, hän oli marketissa ja se tinnitus hävisi, ja tuli sitten takaisin muutaman tunnin kuluttua.

– Kokeilemalla saimme tinnituksen välillä häviämään ja välillä sen ääntä muuttumaan. Siitä tuli sellainen innostus, että tiedän jotakin, mitä muut eivät tiedä, Estola jatkaa.

Kokeilemalla saimme tinnituksen välillä häviämään ja välillä sen ääntä muuttumaan. Siitä tuli sellainen innostus, että tiedän jotakin, mitä muut eivät tiedä.

Marja Estola ajatteli väitöskirjansa tehtyään kaikkien muidenkin innostuvan tinnituksen hoidon tutkimisesta. Niin ei kuitenkaan käynyt. Tutkimusta tinnituksen hoidosta ei Suomessa ole juurikaan jatkettu.

Kansainvälisesti Estolan tutkimuksesta ollaan oltu kiinnostuneita. Marja Estolan tekemä tutkimus löydettiin netistä ja brasilialainen tinnitustutkija kutsui Estolan puhumaan kansainväliseen tinnituskonfrerenssiin Monacoon.

On olemassa tutkijoiden yhteinen järjestö TRI, jonka tavoite on kunnianhimoisesti hävittää tinnitus.

Syitä on monia, hoitotavat erilaisia

Tinnituksen syitä on monia, siksi myös hoitotapoja on erilaisia. Tinnitus voi tulla esimerkiksi huimausongelmista. Kun ihminen yrittää pitää itsensä pystyssä, myös niskat jäykistyvät ja ovat huonossa asennossa. Ensimmäisiä ja edullisimpia hoitotapoja onkin kokeilla niin sanottua asentohuimaushoitoa, joka voi auttaa myös tinnitukseen.

Tinnitus voi tulla myös korvasairauden seurauksena. Syy voi olla esimerkiksi tulehdus. Yleinen tinnituksen syy on myös meluvamma. Kovalle melulle esimerkiksi räjähdysonnettomuudessa altistuneita voidaan hoitaa ylipainehappihoidolla heti tapaturman jälkeen.

Tinnitus voi syntyä niin ikään hammashoidon seurauksena. Hampaita, purentaa ja purentaongelmia hoitamalla voi toisaalta saada tinnituksen myös häviämään.

Jos on purentaongelmia, kehotan potilaan hammaslääkäriin ja harkitsemaan esimerkiksi purentakiskoa. Sitten katson potilaan niskaa.

Tinnitus voi syntyä myös joidenkin lääkkeiden haittavaikutuksena. Pääsääntöisesti tinnituksen, erityisesti somatosensorisen tinnituksen syy löytyy niskasta ja olkapäistä – syy saattaa kuitenkin olla kauempanakin.

– Jos on purentaongelmia, kehotan potilaan hammaslääkäriin ja harkitsemaan esimerkiksi purentakiskoa. Sitten katson potilaan niskaa. Sen olen oppinut hollantilaiselta fysioterapeutilta, joka sanoi, että se on tällaista hollantilaista hierontaa. Se on hyvin kevyttä hierontaa ja potilaat pystyvät tekemään sitä itsekin. Heidän omaisetkin pystyvät tekemään sitä.

Kylmävenyttelyä lihaksille

Yksi Marja Estolan käyttämistä keinoista on hänen väitöskirjassaankin tutkima kylmävenyttelyhoito, joka on triggerpistehoidon alkuhoito:

– Sumutan kylmäainetta lihaksen suuntaisesti, venytän ja lämmitän. Kylmä ikään kuin puuduttaa, jolloin lihas ei ymmärrä, että sille tehdään mitään. Tällöin lihasta voi venyttää ilman että tarvitaan suurta voimaa. Tämän jälkeen lihas lämmitetään pyyhkeellä, jossa on kuumaa vettä.

Marja Estola hoitaa potilaansa tinnitusta kylmävenyttelyhoidolla.
Jouko Papinniemen tinnitus on syntynyt autokolarin seurauksena. Vanhaan vaivaan kokeillaan nyt hoidoksi kylmävenytystä ja hierontaa. Marja Estola hoitaa potilaansa tinnitusta kylmävenyttelyhoidolla. Kuva: Yle, Akuutti tinnituksen hoito,tinnitus

– Mutta sen opin jo alkuvuosina, että ihminen on sellainen kokonaisuus, että jos hoidan vain toisen puolen, niin sen korvan soiminen loppuu, mutta toinen aloittaa. Eli ne pitää hoitaa molemmat, koska muuten se heittää ärsytyksen toiselle puolelle.

Kolmasosa hyötyy lihasten hoidosta

Lihaksiin kohdistuva hoito auttaa Estolan mukaan kolmasosaa tinnituspotilaista. Hoitomuotoina voidaan käyttää myös esimerkiksi erilaisia ääniterapioita, kuten musiikkia, josta tinnituksen taajuus on poistettu. Näin tinnitus ikään kuin häviää osaksi musiikkia. Niin sanottu maskeri, tekee kihisevää ääntä korvaan, mikä sotkee tinnituksen ääntä.

– Osalle huonokuuloisista auttaa kuulolaite. Jos laittaa kuulolaitteen korvaan, tinnitus häviää.

– Jos saan tinnituksen pois, olen tyytyväinen. Jos en saa sitä pois, mietin, miten saisin sitä lievennettyä siedettävämmäksi. Jos tinnitus on sellainen, että sitä pitäisi jatkuvasti hoitaa, mietin, miten saisin potilaan hoitamaan itse itseään.

Asiantuntija: MARJA ESTOLA, Korva- nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, Honkaharjun sairaala, Imatra

Toimittaja: SINI SILVÀN

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Hoidin niskahieronnalla mieheäni vaivanneen tinnutuksen. Ajattelin vaan että niskat on varmaan enivei hänellä jumissa ja jos niitä vaikka rentouttaisi niin siitä syntyisi pientä ääntäkin joka helpottais peittämään tinnituksen äänen sekä auttaisi nukahtamaan. Tietty salaa toivoin just tota et se ois joku lihasheijastus joka aiheuttais tinnituksen. No sillä hieronnalla se tais aina lähteä ja ei oo enää vaivannu miestäni.
Terveisin: hierova omainen

Lähettänyt käyttäjä

Kysyisin kunika saiaisn tinnityksen pois.Minulla on kuulolaite ,mutta se ei vie tinnitystä pois joskus se on tosi kovaa ja yöllä varsinkin korva soi ihan kirkkaasti mikä on tosi häiritsevää.Joskus tuntuu kuin koko takaraivo soisi joskus on hiljaisempaa ja silloin ei tinnitys häiritse.mistä apua.

Lähettänyt käyttäjä

Oik. korvani humputti sydämen tahtiin ja melu vain paheni makuuasennossa. Niskalihakseni olivat kireät ja kipeät. Kävin hieronnassa ja harrastin päivittäin venyttelyä ja humputus hävisi.

Lähettänyt käyttäjä

Korvani soi jatkuvasti, enkä löytänyt apua hieronnasta, kiskosta, mistään. Olen kärsinyt monta vuotta ja häiritsee minun yksityis- sekä työelämäni. Mistä apua?

Lähettänyt käyttäjä

Olen 42 vuotias nainen. Minulla on aina ollut hyvä kuulo eikä minulla ole ollut koskaan korvatulehdusta. Teen hiljaisessa ympäristössä töitä kotini läheisyydessä. Sain tinnituksen ja ääniyliherkkyyden meluvammasta jazz konsertissa noin 3 vuotta sitten. Viikon sisällä tapahtuneesta otin ylipaine happihoitoa 3 kertaa. Se maksoi 500e/kerta. Kolmannen kerran jälkeen kurkkussani oli pieniä haavaumia ja keuhkotorvea poltteli monta tuntia. En uskaltanut jatkaa. Tinnitys jatkuu edelleen.

Lähettänyt käyttäjä

Olen kärsinyt vasemman korvan tinnituksesta, kylläkin vähäisestä, useamman vuoden.
Viime vuonna myös oikea korva on ruvennut "soimaan". Pahinta se on iltaisin ja aamulla kun on hiljaista, myös nukkumaan mentäessä, jos en saa unta heti.
Niskassani on madaltuma ja toimistotyöt ovat jumittaneet hartialihakseni.
Kuuloni on alentunut pikkuhiljaa 10 vuodean aikana. Ehdottivat jo kuulolaitettakin, mutten ole vielä hankkinut (meluisassa ympäristössä en kuule kunnolla)
Tämä humina on alkanut vaivata ihan tosissaan. Mistä apua?

Lähettänyt käyttäjä

Korvissani on soinut jo useamman vuoden ajan. Sointi alkoi ensin ajoittaisena, ajattelin sen aluksi johtuvan työstressistä, mutta sointi ei ole lakannut eläkkeelle jäätyänikään. Jo muutaman vuoden ajan sihinä,suhina tai vinkuna on ollut jatkuvaa. Olen käynyt myös lääkärien puheilla, mutta aina olen saanut vastaukseksi, ettei sille voida valitettavasti mitään. Viime aikoina asiaa on todennäköisesti tutkittu, koska sitä käsitelty Studio 55 ohjelmassa ja avusta on kerrottu uutislähtyksessä. Toivon, että terveyskeskuksia opastetaan tinnituksen hoidossa, jotta vaivaan voisi saada apua. Tinnitus on tosi kiusallista, häiritsee mm. yöunia. Mistä apua?.

Lähettänyt käyttäjä

Olen 59 vuotias mies (ammatiltani opettaja) ja kärsinyt molempien korvien tinnituksesta yli 15 vuotta. Perussairautenani on ollut molemmissa korvissa vaikea Cholesteathoma (alkaen 1989) ja useita erilaisia bakteeri- ja sienitulehduksia, joista ikävin Cholesteathoman lisäksi on ollut Pseudomonas aueringosa bakteeri. Niitä siis molemmissa korvissa jatkuvasti. Vaikeita leikkauksia on tehty oikealle 3 ja vasemmalle 2, lisäksi on ollut vaikea sieni-infektio, johon ei mikään hoito tahtonut tepsiä. Viimeisin leikkaus 3 vuoden takainen Yliopistollisessa (OYS) sairaalassa ja senkin jälkeen lieviä ongelmia säännöllisesti. Hassua kun joutuu käyttämään hoidoista huolimatta sanaa "säännöllisesti". Kuulo molemmissa korvissa on mennyt tosi huonoksi vaikea/keskivaikea kuulonalenema molemmissa. Kaiken aikaa päässä soiva molenmminpuolinen Tinnitus on nyt sitten tullut pahenevana esiin näiden leikkauksien ja hoitojen mukana, ei varmaankaan niiden syystä, mutta jotenkin näin on päässyt käymään. Olen huomannut että Tinnituksen intensiteetti korreloi aika tarkkaan myös näiden korvasairauksien tilaa. Esim. Viimeksi 2-3 vko sitten oikeasta korvasta KNK-el. K-Pks:ssä tutki korvaani, josta löytyi haavauma ja kova kipu oli ajoittain sykemäistä, silloin jo pari viikkoa oli myös ollut aivan sietämätön tinnitus, invalidisoiva? ei voinnut tehdä mittään muuta kuin puristaa käsillä päätä. Tinnituksen voimakkuus on nyt sellainen, ettei ole ääntä joka ylittäisi sitä. Sairautenani on myös vaikeasteinen obrukstiivinen uniapnea johon on CPAP-hoito, senkin yli on tuo viheliäinen TINNITUS. Tämä siis 24 tuntia vuorokaudessa, pois lukien aika jolloin nukun (kunhan saan nukuttu, todennäköisesti aivot TINNITTÄÄ silloinkin). Lääkäreiltä tätä asiaa olen tiedustellut, mutta apua en ole saanut. Levittelevät vain käsiään ja sanovat "eivät voi mitään asialle". Kun KNK-erikoislääkäritkään eivät ole asiaa minulle voineet selvittää, olen internetistä tietoa ja tutkimuksia etsiskellyt, en ole löytänyt mitään, joka kertoisi miten tuota Tinnitusta voisi hoitaa siedettävämmäksi tapauksessani. Olen vuodesta 2006 lähtien yrittänyt opettajan työtäni tehdä osa-aikaisesti, mutta nyt on siihenkin tullut "päätepysäkki". Ei enään yksinkertaisesti jaksa olla "skarppina" kaiken aikaa oppilaiden kanssa. Meluava työympäristö+vajaakuuloinen opettaja, jolla pää huutaa sisältäpäin kaiken yli, ei vain yksinkertaisesti jaksa enään. Meitä on siis useita ns."soivia päitä" ja toivon vain että jaksatte tämän TINNITUS ongelmanne kanssa, ehkä joskus tähänkin vaivaan löytyy selitys ja oikea hoito.

Lähettänyt käyttäjä

Minulla tehtiin sydänläppäleikkaus, sanoin tohtorille, et kyllä tämä tinnitus on pahempi vaiva kun tämä läppä vika, koska tinnitus vaivasta kärsii kaikki, läppäviasta ei kärsi muut ku minä.
Meidän oloa vois helpotta huomattavasti, sillä kun tv-ohjelmista saatais se tausta musiikki pois, ei tarvis kapula kädessä katella telkkaria.
Ps. Jännäri elokuviin se kuuluu, ei muualle.

Lähettänyt käyttäjä

Minulla on aika ajoin tinnitusta. Olen huomannut, että työntämällä alaleukaa eteenpäin tinnitus häviää. Luulen, että tiedostamattani jännitän leukaa ja näin ollen lihakset kiristyvät. Tinnituksen soundi muuttuu tässä leuan venytyksessä, joten ehdottomasti tässä on jokin yhteys. Suosittelen, ainakin minulla auttaa. Auttaa myös niskakipuun.

Lähettänyt käyttäjä

Itsellä alkoi tinittelemään talvella. Korvani ovat aina ollet herkät. Uidessa tulevat kipeiksi, jopa kylmä tuuli voi kipeyttää. Arvelen jotain ns. hiljaista tulehdusta. Sitten aloin kokeilemaan Pygnocenol-nimistä luontaistuotetta ihan muista syistä, kun olin lukenut sen monista hyvistä puolista. Kun olin ottanut ensimmäisen tabletin korvieni äänet alkoi voimakkaasti lisääntymään niin, että pelästyneenä lopetin kokeilun. Sitten luin ulkolaisilta sivuilta, että se voisikin olla hyvä merkki, eli paraneminen olisikin käynnistynyt. No, aloin sitten hyvin pienillä tabletin murusilla uuden kokeilun lisäten vähitellen annosta, niin että päivässä meni sitten jopa pari 40 mg:n tablettia ja nykyään, en huomaa enää mitään ylimääräisiä ääniä korvissani. Tosin käytän paljon muitakin lisäravinteita, jotka voivat olla auttaneet asiassa. Kaksi muuta ravinnetta, jotka pahimpaan aikaan lisäsivät ääntä ja, jotka ehkä ovat auttaneet ovat olleet Urticalcin ja sitrusflavonoideja sisältänyt C-vitamiini.

Lähettänyt käyttäjä

Apua pyytää, mitä tehdään millä saisi kappaleen vaihdettua. Nyt on menossa kolmas kuukausi ja Lapin äidin kehtolaulu soi jatkuvasti. Se ei vaivaa päivällä kun on muuta hälinää, ilta ja yö. Radioa en voi pitää yöllä
auki koska en kuule. Kuulolaitteet on molemissa korvissa ja yöksi poissa.Että näin.

Lähettänyt käyttäjä

Seitsemättä vuotta jatkuva tinnitys molemmissa korvissa.
Elimistön ph arvon muuttaminen leivinsoodalla helpotti tilannetta.
Akupunktiolla olen joiltakin asiakkailta saanut kokonaan tinnityksen pois.
Tinnitys kokemusta siis itsellä että hoidettavilla.
TCM mukaan tinnitys tulee joko maksa tai munuaisen häiriöstä ; )

Lähettänyt käyttäjä

Verenpainelääkkeillä on minulle tullut jokaisesta jokin sivuvaukutus .. Nyt puolivuotta sitten , kolmen lääkkeen jälkeen jäin TINNITYS .. En voinut jatkaa , kun heti sain kovan pääsäryn , ajattelin , että se helpottaa mutta ei , joten lopetin syömisen .. Nyt kuuntelen kuin putkiradio sihisee ja inisee kun lähetystä ei löydy .. Pääsäni varsinkin aamulla ja illalla . Herään joskus kuuntelemaan ja päätäkin oudosti koskee , kun herään niskani on jumissa. Minulle on myös tehty suuri hammasremontti . Joten kaikkien näiden summana kuuntelen tinnitystä. Kävin savonlinassa korvelääkärillä ja vastaus oli TINNITYKSEEN EI OLE MITÄÄN HOITOA HEIPPA !! Ja tämmöisestä lääkärissä käynnistä pitää maksaa 35 € kyllä minusta on paljon maksaa tyhjastä jos lääkäri ei viitsi googlettaa . Miksi ohjata hänen luo , kun etukäteen lääkärillä oli asenne ettei tinnitykseen ole hoitoa . ! Nyt vaadin pääsyä Imatran lääkärin luo ihmettelen ,miksi minua ei heti ohjattu hänen luo ,koska TINNITYKSEN HOITOA KAIPAsin , enkä lääkärin puheille joka sanoo ei ole MITÄÄN HOITOA TINNITYKSEEN . ANNA RAHAA vaikka pikku summa ja mene kotiin ... Eikö väitelykirjat ole julkisia ja voi Goolettaa .. Mikä pimitys tämäkin hoito on ?? Jos todetaan verenpainelääke syylliseksi SITÄ EI SAA ANTAA KENELLEKKÄÄN ! Siinä on maininta että voi aiheuttaa tinnityksen miksi sitä sitten annettaan voisinko nostaa syytteen ??? Ihanaa jos saan apua siis innolla odotan mitä pitää tehdä !!?? Kiitos !! Aamulla heräsin kamalaan kohinaann !! Tämä vie elämän innon ja on vanhentanut minua 10v kamalaa !!

Lähettänyt käyttäjä

Korvani soivat aika ajoin, ovat soineet jo 20 vuotta. Viimeiset neljä soimiskertaa olen saanut katkeamaan mekaanisesti, kuin seinään. Laitan sormen korvaan, vatkaan reippaalla otteella ja rytmillä n. 15-20 kertaa. Ääni, paine tai liike tai kaikki yhdessä katkaisevat soivan äänen korvassa. Liike on aika ronski, jopa epämiellyttävä, mutta toiminut neljä kertaa hyvin. Olen varovaisesti innostunut tästä tekniikasta, toivottavasti toimii jatkossakin.

  • Eskarilaisen hymy, kaikki hampaat vielä eri kokoa.

    Lapsen hampaista näkee, mitä perheessä syödään

    Ravinnolla on iso merkitys suunterveydelle

    Onko joka päivä karkkipäivä? Kiukunpuuskat karkkihyllyn edessä ovat usein vanhempien mielenterveyden koetinkiviä, mutta luovuttaa ei kannata. Lasten hampaiden reikiintymisellä on nimittäin suora yhteys perheen elintapoihin ja ruokailutottumuksiin. Myös hammaspesurutiinit kannattaa päivittää. Harjaus on yhä paras ja halvin tapa pitää hampaat terveinä.

  • Miehen käsi tatuaoidulla olkapäällä.

    Itsehieronnalla eroon lihasjumeista

    Hiero- rentoudu

    Kärsitkö niskajumista, hiirikädestä tai huimauksesta? Liikkumattomuus ja liiallinen istuminen aiheuttavat lihasten jäykistymistä ja huonontavat niiden toimivuutta. Kehon liikkuvuutta voi lisätä ja lihaksia rentouttaa myös omin voimin, itsehieronnalla. Tuloksena on rennompi ja terveempi keho.

  • Punaiset pikkuhousut valkoisella pohjalla. Kuvan oikeassa reunassa teksti:"Nainen on kokonaisuus. Ongelmat tai  muutokset kuukautiskierrossa ja -vuodossa voivat olla tärkeä viesti tai vihje gynekologisten sairauksien lisäksi muista ongelmista."

    Nainen, tiedä nämä 10 faktaa kuukautisista!

    Mitä jokaisen naisen tulisi tietää kuukautisista?

    Kerran kuussa, yhden viikon ajan, noin 40 vuotta – kuukautiset kulkevat naisen mukana elämän joka kiemuroissa. Kuukautiset ovat hyvin yksilölliset. Osalle naisista helpot ja huomaamattomat, suurimmalle osalle jonkinlaista oireilua aiheuttavat. Joskus kuukautiset kuitenkin aiheuttavat oireita ja arkea hallitsevaa haittaa, jotka on syytä tutkia perusteellisemmin. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Annakaija Lappalainen kertoo faktat, jotka jokaisen naisen tulisi kuukautisista tietää.

  • Nainen mietiskelee kevätsäässä kalliolla.

    Puolen minuutin keskittyminen riittää - mielenrauhaa voi treenata

    Dunderfelt: Koko kansan psykotreenit

    Jumittavatko ajatuksesi vanhassa, vaikka pitäisi jo suunnata uuteen? Etsitkö rauhaa, mutta haluaisit silti olla energinen? Psykologi Tony Dunderfeltin kehittämä harjoitus auttaa mieltä rentoutumaan. Elämänasenteella on ratkaiseva merkitys siihen, miten me voimme. Dunderfeltin mukaan ihminen voi treenata mieltään ottamaan iisimmin ja ajattelemaan positiivisemmin.