Ylikonstaapeli Marko Forss on vetänyt vuodesta 2008 lähtien Helsingin nettipoliisitoimintaa. Mitä vinkkejä Forssilla on antaa lasten mediakasvatukseen?
Noin puolella 9-16-vuotiaista on nettituttuja, joita he eivät ole tavanneet kasvokkain. Miten puhua lapselle verkkokavereihin liittyvistä riskeistä ilman turhaa säikyttelyä?
Nettitutun kanssa jutellessaan ei voi tietää varmasti, kenen kanssa on oikeasti tekemisissä. Tämä peruslähtökohta on hyvä kertoa lapselle. Liikaa ei kuitenkaan tarvitse rajoittaa. Lapsi voi keskustella myös vieraiden ihmisten kanssa netissä. Ei se ole kuitenkaan ihan sama asia kuin kadulla jutteleminen.
Asia muuttuu, jos yhteydenpidon myötä ilmassa alkaa olla ihastumista tai haluja tavata. Silloin on hyvä varmistaa kunnolla, kenen kanssa lapsi verkossa viestittelee. Nykytekniikalla henkilön iän ja sukupuolen varmentaminen on helppoa. Hänen kanssaan voi vaikka jutella Skypellä tai pyytää lähettämään tervehdysvideon. On tärkeää, että videolla moikataan vastaanottajaa nimellä. Siitä tietää, että viesti on aito.
Varmennuksien lisäksi perusvarovaisuus on tietysti aina hyväksi. Kun menee ensimmäistä kertaa tapaamaan kasvokkain, kannattaa sopia tapaaminen julkiselle paikalla ja ottaa kaveri mukaan.
Minkä ikäiselle lapselle voi antaa älypuhelimen?
Itse annoin älypuhelimen juuri omalle ekaluokkalaiselleni. Hän ei vielä kauheasti netissä surffaile vaan käyttää puhelinta pelailuun ja yhteydenpitoon kavereihin. Aktiivisempi netin käyttö alkaa lapsilla yleensä vasta kymmenen ikävuoden tuntumassa.
Meillä on joitain perussääntöjä puhelimen suhteen. Jos joku soittaa tuntemattomasta numerosta, siitä pitää tulla kertomaan vanhemmille. Pidän myös silmällä, keitä lapsi lisäilee kaverilistoilleen. Ohjelmien asentamiseen pyydetään aina vanhemmalta erikseen lupa. Lapsi kyllä tietää puhelimen salasanat, mutta jos hän lataa sovelluksen omin päin, puhelin lähtee pois.
Saako vanhempi lukea lapsen viestejä?
Laissa ei ole kysymykseen selkeää vastausta. On oikeus yksityisyyteen ja sitten on vanhemman velvollisuus huolehtia lastensa hyvinvoinnista. Minusta tässä kuitenkin pärjää maalaisjärjellä ihan ilman lakikirjojakin. Selvää on, että vanhempi ei voi rutiininomaisesti lukea lastensa viestintää. Pitäisi myös ensin yrittää aina keskustella.
Tärkeintä on ottaa huomioon lapsen ikä ja tilanne. Otetaan vaikka 17-vuotias poika, joka on lähdössä illalla kaupungille. Vanhempi miettii, onko menossa kaljoittelemaan. Tässä tilanteessa en vielä menisi ronkkimaan nuoren puhelinta. Toinen esimerkki. 13-vuotias tyttö, tavannut netissä jonkun tyypin, ihastunut, ehkä menossa tapaamaan. Tyttö ei suostu kertomaan vanhemmilleen suunnitelmistaan. Tällaisessa tilanteessa vanhemmalla on velvollisuus katsoa viestittelyt läpi.
Suurin osa lapsista kohtaa jossain vaiheessa netissä pornografiaa. He eivät välttämättä kerro ahdistavasta kokemuksesta vanhemmilleen. Miten vanhempi voi ennakoida tällaisia tilanteita?
Jo alakoulun ensimmäisillä luokilla lapset ovat jollain tavalla hajulla siitä, mitä seksi on. Varsinainen seksuaalivalistus alkaa koulussa kuitenkin myöhemmin. On siis hyvin mahdollista, että lapset näkevät seksuaalista sisältöä ennen kuin heillä on mitään käsitystä itse asiasta. 7-10-vuotiaat voivat esimerkiksi huomata, että videot ovat hämmentäviä ja ahdistavia.
Jos tällaista tulee esiin, siitä on hyvä jutella lapsen iän ja kehitysasteen mukaisesti. Muutenkin seksistä on hyvä puhua varhain. Se on aina parempi kuulla omilta vanhemmiltaan kuin oppia netin pornokuvastosta.
Alle 16-vuotiaista joka kolmas on saanut netissä itseään selkeästi iäkkäämmiltä henkilöiltä seksuaalisesti häiritseviä viestejä. Usein lapsi on voinut itse myötävaikuttaa tilanteeseen esimerkiksi lähettelemällä itsestään paljastavia kuvia. Miten vakuuttaa lapselle, että hän voi kaikissa tilanteissa kääntyä vanhemman puoleen?
Tärkeintä on tietysti arkipäiväinen puhuminen. Kaikesta saa jutella, kunhan puhuu lapsen ikää vastaavalla tavalla. Omien lasten kanssa olen huomannut, että on tärkeää puhua punastelematta. Jos oma suhtautuminen seksiin on neutraalia, lapsetkaan eivät tee siitä isompaa numeroa.
Kuvien lähettelyssä lapsille ja nuorille voi tulla mokia samalla tavalla kuin aikuisillekin. Silloin on parasta selvittää itse asia ensimmäiseksi. Jos nuorelta on päässyt paljastava kuva verkkoon, hän ei välttämättä kehtaa mennä kouluun ja on muutenkin hajalla. Siinä tilanteessa vanhemman raivo ei oikein auta, kun pitäisi katsoa eteenpäin.
Tutkimuksen mukaan 95 prosenttia 16-17-vuotiaista on ladannut verkkoon kuvia tai videoita, viimeisempänä villityksenä selfiet. Minkälaisia asioita nuoret eivät tule ajatelleeksi jakaessaan verkossa kuviaan?
Nuoret osaavat käyttää nettiä, mutta heidän harkintakykynsä julkaisemisen suhteen on heikko. Nuoret elävät hetkessä. Ei kesken illanvieton jakseta miettiä, miltä joku kaljoittelukuva näyttää tulevaisuudessa. Harva ajattelee, että saattaa jonain päivänä työskennellä vaikka julkisessa tehtävässä. Tämän vuoksi nuoria on hyvä aina välistä vähän opastaa.
Nuoren ei pidä laittaa verkkoon mitään, mitä ei kehtaisi näyttää omalle mummolleen. Tämä on minusta ihan hyvä perusohje. Täytyy ymmärtää, että kuva tai viesti voi aina levitä. Yhdelle kaverille tarkoitettu juttu voikin päätyä monelle. Toki on hyvä pitää mielessä, että nuoruuteen myös kuuluvat pienet hölmöilyt. Varsinkin kuviin voidaan suhtautua hyvin monella tavalla ja käytännöt elävät koko ajan. Esimerkiksi vielä viitisen vuotta sitten poliisi neuvoi, että älä lataa omaa kuvaasi verkkoon. Nyt kaikki tekevät sitä.
Aikuiset näpertävät puhelimia yhä enemmän, osa on kehittänyt riippuvuuden esimerkiksi sosiaaliseen mediaan. Mistä tunnistaa lapsen nettiriippuvuuden?
Lapsen kanssa pitää puhua ja seurata fiilistä. Siitähän sen huomaa. Mitään tarkkoja aikarajoja on vaikea sanoa. Alakouluikäisten kohdalla monesti mainittu kahden tunnin ruutuaika pitäisi mielestäni ymmärtää suhteellisena asiana. Kyse on enemmän siitä, mihin konetta käytetään. Jos ruudulla tehdään matematiikan tehtäviä tai harjoitellaan kieliä, niin se on sama asia kuin opiskelisi kirjan kanssa.
Joitain sääntöjä on hyvä olla. Meillä kotona esimerkiksi ulkona pitää olla vähintään yhtä paljon kuin sisällä ruudun ääressä. Lapset voivat olla liikaa netissä, mutta minusta suurempi ongelma on kyllä vanhempien nettiriippuvuus. Jos vanhempien pitää koko ajan somettaa, niin onhan se huono juttu. Tietysti netistä voi myös saada apua ja neuvoja vanhemmuuteen. Kaikella on puolensa.