Mainio katsaus Helsinginkadulle näyttää kalliolaisen kadunvarren elämää monestä eri näkökulmasta.

Noin kahden kilometrin pituinen Helsinginkatu erottaa Kallion ja Alppiharjun kaupunginosat toisistaan. Tie on täynnä elämää ja historiaa.

Dokumentissa "Helsinginkadun henki" vieraillaan muun muassa vanhustentansseissa vanhusten palvelukeskus Kinaporissa. Siellä tanssivat joka maanantai ja keskiviikko Hilkka Kohonen ja Tyyne Toivanen. Naiset kehuvat Helsinginkatua vuolaasti; sieltä kun ei tarvitse poistua, kun on niin paljon hyviä pikku putiikkeja, joista saa kaiken haluamansa. Huonoista puolista naiset haluavat vaieta.

Helsinginkatulaiset ovat sekoitus tuntemattomien katseita vältteleviä suurkaupunkilaisia ja toisensa tuntevia naapurirakkaita. Hesarin pubit ja krouvit ovat kuin toinen olohuone, jossa kaikki ovat tuttuja keskenään.

Pitkään kulmilla asuneissa kadun historia herättää paljon tunteita ja nostalgiaa, kun samoissa maisemissa on tullut pyörittyä nassikasta asti. Kalevi Suorsa muistelee, kuinka 1930-luvulla kadulla leikkiville lapsille liikeni ilmaisia vihanneksia tien varren myyntikojuista. Makkarajätteitä ostettiin kadulta löytyneillä kymmenpennisillä.

Helsinginkadun monet kivijalkaliikkeet pääsevät myös estradille. Myyjien ja asiakkaitten suhteet näyttävät tuttavallisilta ja lämminhenkisiltä. Urheilutalon uimahallissa esittäytyy legendaarinen löylymies Kauko sekä hänen fanijoukkonsa. Ravintola Tenkan narikassa ei jaeta narikkalappuja: asiakkaat täytyy muistaa ja tuntea päällysvaatteita myöten.

Helsinginkatu saa myös risuja. Jotkut muistuttavat, että kadulla kulkee jos jonkinmoista hämäräheikkiä ja humalaista. Poliisien suussa katu tunnetaan nimellä Puukkobulevardi. Dokumentti lähteekin yöajelulle poliisien kanssa iltahämärissä. Nuori poika Petteri Söyrinki kertoo asuneensa koko ikänsä Hesarilla, ja aina on tullut juteltua pultsareiden kanssa. Nekin ovat osa Helsinginkadun henkeä.

Teksti: Sonja Fogelholm