Tietolaatikko
Mustarastas (Turdus merula)
Mustarastaan pituus vaihtelee 25-30 cm:n välillä. Koiras on kokonaan musta, vain nokka ja silmärengas ovat keltaisia. Naaras on puolestaan tummanruskea.
Mustarastas on sopeutunut Suomen luontoon yllättävän hyvin. Vielä 1900-luvun alussa laji esiintyi vain Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen rehevimmissä lehdoissa. Nykyisin mustarastaita tavataan koko Etelä- ja Keski-Suomen alueella aina Kainuuseen saakka.
Sopeutumiskykyä osoittaa se, että maantieteellisen leviämisen yhteydessä mustarastaat ovat samalla muuttaneet elinympäristöjään. Aikaisemmin rehevimmissä lehdoissa viihtynyttä lintua voi tavata nyt myös karuilla kankailla ja suoalueilla. Tiheästi asutuilla alueilla, kuten Uudellamaalla, mustastaat pesivät jopa aivan asutuksen tuntumassa, kuten puistoissa ja puutarhoissa.
Mustarastaan pesän löytäminen luonnossa on vaikeaa. Pesät sijaitsevat usein hyvin suojaisissa paikoissa puiden oksien haaroissa, tiheissä pensastoissa tai kallioiden kielekkeillä. Kaupunkiympäristöissä pesiä voi tavata rakennusten seinien ulokkeilla tai jopa halkopinojen välissä. Pesäpaikkojen etsimistä vaikeuttaa toisaalta se, että emot ovat erittäin varovaisia. Ne liukahtavat tunkeilijan havaittuaan huomaamatta pesästä ja harhauttavat etsijää huutamalla varoitusääniä eri paikoista.
Mustarastas munii kerrallaan 4 - 5 vaaleanvihreää, ruskeapilkkuista munaa. Naaras hautoo niitä noin kaksi viikkoa. Poikasten pesässäoloaika rajoittuu noin kahteen viikkoon. Tästä syystä mustarastaspari ehtii kesän aikana kasvattaa 2-3 poikuetta.
Mustarastaat muuttavat loka-marraskuussa Länsi-Euroopaan talvehtimaan. Sieltä ne palaavat jälleen Suomeen huhti-toukokuun aikana.
Hyvän sopeutumiskyvyn ansiosta kanta on vahvistunut ja se lasketaankin tällä hetkellä kuusinumeroisilla luvuilla, vaikka laji on ollut koko ajan rahoittamaton. Se syö mielellään puutarhamarjoja, mistä syystä ihmiset ovat sitä jonkin verran vainonneet. Vahingot ovat olleet kuitenkin yleensä niin pieniä, ettei sitä ole pidetty varsinaisena tuholintuna.
Uusimaa
Uusimaa on noin 1.300.000 asukkaallaan Suomen väkirikkain maakunta. Maakunnan kiistaton keskus on maan pääkaupunki Helsinki, jonka ympärille on kasvanut noin miljoonan asukkaan metropolialue. Helsinki myös erottaa toisistaan enemmän maaseutumaiset Länsi- ja Itä-Uudenmaan. Lisäksi Uudenmaan ruotsinkieliset rannikkokunnat voidaan ehkä kultturitaustaltaan lukea omaksi osa-alueekseen.
Maantieteellisesti Uusimaa kuuluu Suomenlahden rannikkovyöhykkeeseen lukuun ottamatta maakunnan länsiosaa, joka liittyy Salpauselkävyöhykkeeseen. Rikkonaista rannikkoa leimaavat pitkät niemet ja syvälle sisämaahan ulottuvat lahdet sekä monet saaret. Pitkistä niemistä mainittakoon vain Hankoniemi, Bromarvinniemi ja Porkkalanniemi.
Saaria on eniten Uudenmaan länsi- ja itäosissa. Saaret ovat usein varsin kallioisia ja karuja luonnoltaan. Saaristoon on perustettu myös muutamia luonnonsuojelualueita. Niistä tunnetuin on Tammisaaren kansallispuisto.
Mantereen osalta Uusimaa on varsin alavaa, mutta toisaalta melko vaihtelevaa mäki- ja kankaremaastoa. Maakunnan korkein kohta on Nummi-Pusulassa sijaitseva Lövkullan mäki (162 metriä merenpinnasta). Rannikolla ja lännessä maisemaa hallitsevat ohuen maakerroksen peittämät kalliot.
Järviä on Uudenmaan itäosissa varsin vähän (järvisyys alle 5 %) ja harvat järvet ovat melko matalia. Länsiosassa järviä on runsaammin, paikoin järvisyys on 20 %. Uudenmaan suurin järvi on Salpausselkien välissä sijaitseva Lohjanjärvi (89 neliökilometriä). Salpausselkien vuoksi maakunnan joet ovat varsin lyhyitä, mutta niillä on ollut asutushistorian kannalta suuri merkitys.
Metsiä uudenmaan maapinta-alasta on 50-60 %. Idässä valtapuu on kuusi, mutta lännessä kasvaa runsaasti lehtipuita. Karkalin luonnonpuistossa Karjalohjalla on jopa laaja tammipuuvyöhyke kasvistoineen. Uudenmaan ilmasto on kapean rannikkokaistan vuoksi varsin merellinen.
Vaikka valtaosa Uudenmaan väestöstä saa elantonsa teollisuudesta ja palveluista, maakunnan maatalous on yllättävän vahva. Keskimääräinen tilakoko on suurimpia Suomessa ja peltoa useissa kunnissa yli 35 % maapinta-alasta. Uudenmaan tilat ovat usein erikoistuneet viljan tai ölykasvien viljelyyn. Karjataloudella ei ole niin suurta asemaa kuin muissa maakunnissa.
