Marraskuussa 2013 uutisoitiin, että Helsingin IFK:hon edeltävä syksynä siirtynyt Tony Salmelainen lopettaa pitkän uransa ammattilaiskiekkoilijana. Syy lopettamiseen oli kroonistunut aivotärähdystila, joka oli seurausta kaukalossa, pelin tiimellyksessä syntyneistä päävammoista.
Päävammat ovat yksi jääkiekkoilun terveysongelmista, mutta niin on astmakin. Astmaa on kaikissa lajeissa, joissa suoritus edellyttää hyvää hapenottoa ja voimakasta hengitystiheyttä.
Tony Salmelaisen astmaoireet pahenivat vain vuosi HIFK-liigadebyytin jälkeen kaudella 2000-2001. Tuolloin hän pelasi Ilveksessä. Suorituskyky jäällä laski radikaalisti.
– Minusta ei ollut silloin joukkueelle mitään hyötyä. Jalat hapottivat heti. Kävin tutkimuksissa, ja rasituskokeessa hengitys alkoi vinkua. Minulla todettiin rasitusastma. Pystyin pelaamaan normaalisti, kun sain lääkkeet. Hengitys ja happi kulkivat enkä ollut heti hapoilla, Salmelainen kertoo.
Puolentoista Ilves-kauden jälkeen Salmelainen siirtyi kolmeksi vuodeksi NHL:n Edmonton Oilersiin. Pitkällä urallaan hän kiekkoili NHL:ssä, AHL:ssa, KHL:ssa sekä Suomen ja Sveitsin liigoissa. NHL:ssä pelatessaan Salmelainen unohti ottaa avaavaa lääkettä harjoitusleirillä.
– Normaalisti olin kaikista kovakuntoisimpia luistelijoita, mutta silloin jäin muille puoli kentällistä. Oli turha selitellä, että minulla on astma ja unohdin ottaa lääkettä. Uran jälkeen en ole lääkettä tarvinnut, Salmelainen sanoo.
“Sen kisan jälkeen pyörryin”
Myös uimari Hanna-Maria Seppälä on pystynyt lopettamaan lääkityksen huippu-urheilu-uran päättymisen jälkeen lähes kokonaan. Seppälä kertoi jo vuosia sitten avoimesti omasta astmastaan. Sairaus havaittiin viisi vuotta historiallisen MM-kullan jälkeen, kun Seppälä oli 24-vuotias.
– Astma alkoi keuhkoputkien tulehduskierteenä, joka ei lähtenyt pois. Sitä lähdettiin tutkimaan pidemmän kaavan kautta vuonna 2008. Minulla oli sekä atooppinen iho että allergiaa, jotka altistavat astmalle, Hanna-Maria Seppälä kertoo.
Uimareilla astma on erityisen yleistä. Peräti yli 70 prosenttia huipputason uimareista sairastaa astmaa.
Uinnissa hengitysteitä ärsyttävät vedestä nousevat kemikaalit, joita hengitetään hyvin lähellä veden pintaa. Hallien usein huonossa sisäilmassa on paljon epäpuhtauksia, jotka kulkeutuvat keuhkoihin. Harjoitusmäärät ovat suuria ja hengityselimet joutuvat kovatehoisessa treenissä äärimmilleen.
Siitepölykaudella Seppälän keuhkot olivat välillä huonossa kunnossa jo ennen koko kilpailua, ja suoritustaso laski.
– Minulla pahinta oli limaisuus. Kun tulin veden alta ottamaan happea, niin en saanutkaan sitä. Limaa vain nousi keuhkoista ja vedin sitä takaisin keuhkoihin. Sitten piti mennä takaisin veden alle, niin se oli todella huono yhtälö, Seppälä kertoo.
– En saanut kunnolla happea lihaksiin. Kun happi ei kulkenut, niin alkoi pyörryttää. Tuli heikko ja huono olo, yskitti todella paljon ja sitten saatoin hyperventiloida. Näitä tuli joskus myös treeneissä.
Seppälän kuvailema olotila on astmakohtaus, jossa keuhkoputket supistelevat voimakkaasti rasituksessa ja ilman kulku estyy. Astmakohtauksen tullessa on turha haaveilla huippusuorituksesta.
– Ehkä merkittävin astmakohtaus tuli Rooman MM-kisoissa vuonna 2009. Siellä oli tosi kuuma, 40-asteista. Kisan jälkeen pyörryin. Annoin kaikkeni, ja happi ei kulkenut kuten olisi pitänyt. Totta kai sitä säikähti, kun ei ollut aikaisemmin tapahtunut sellaista, Seppälä muistelee.
Samana vuonna Seppälä otti viimeiseksi jääneen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa, EM-pronssin 100 metrin sekauinnista. Vuonna 2010 Seppälän kylkiluu murtui hänen yskiessään voimakkailla lihaksillaan liian voimakkaasti. Yskä oli ollut jo vuosia jatkuva seuralainen.
– Kylkiluu vain poksahti rikki. Nyt olen vähän pystynyt jättämään lääkityksen lähes kokonaan, kun limaisuus on alkanut hellittää. Ei onneksi enää yskitä niin paljon. Aiemmin kotona yskitti jatkuvasti, menin sitten nukkumaan tai tein jotain muuta. Kun uin pidempiä suorituksia, 100 tai 200 metrin kilpailusuorituksia, niin koko loppuilta meni yskiessä.
Seppälä hyötyi oireidensa vuoksi eniten hoitavasta lääkkeestä, joka rauhoitti keuhkoputkea ja vähensi limaneritystä. Astmakohtauksia ja tulostasoa pudottaneita vaikeita vuosia se ei kuitenkaan hänen kohdallaan estänyt.
Ehkä pahimpina aikakausina, siitepölykausilla, olisi pitänyt lisätä aikaisemmin lääkitystä ja aloittaa antihistamiinikuuri aikaisemmin. Niin aloinkin tehdä, kun sain asiantuntijoilta siitä vinkkausta.
“Aivan kuin joku kuristaisi kurkusta”
Maratoonari Henri Manninen on kokenut, miltä astmaatikosta tuntuu tehdä kilpailusuoritusta saastepilven keskellä. Manninen juoksi Pekingin vuoden 2015 MM-kisoissa tuskien taipaleen.
– Se oli hirveä kokemus. Olen juossut maratonia yleensä 2.18:n pintaan ja siellä juoksin yli kymmenen minuuttia hitaammin. Se oli kuin olisin pienessä löysässä hirressä roikkunut. Kaulassa oli puristava tunne, ihan kuin joku olisi kuristanut kurkusta. En saanut happea ja jalat menivät solmuun, se oli sellaista lyllertämistä. Ennen kisaa uskoin, että astmakohtausta ei tule. Mutta aika pian selvisi, että taistelu siitä tulee, Manninen kertoo.
32-vuotias Manninen juoksi ennätyksensä 2.16.43 syyskuussa 2014 Berliinin maratonilla. Usein Manninen onkin tehnyt parhaat tuloksensa aivan alkukeväästä tai loppusyksystä. Silloin ilmassa ei ole niin paljon keuhkoihin kulkeutuvia ja hengityselimiä ärsyttäviä epäpuhtauksia, kuten siitepölyä, katupölyä tai ilmansaasteita. Yleisurheilun kiivaimpina kilpailukuukausina tulokset ovat jääneet heikommiksi.
Mannisen rasitusastma diagnosoitiin jo vuonna 2006. Sittemmin hän joutunut vaihtamaan useita kertoja lääkitystä, sillä keho tottuu lääkkeisiin. Silloin ne eivät välttämättä enää auta.
– Keväästä heinäkuuhun on pahimmat ajat. Olen oppinut ennakoimaan lääkkeen käytössä. Siinä vaiheessa kun pölyä alkaa tulemaan ja koivut kukkimaan, niin treeneissä pitää keventää. Silloin hengitystiet eivät pääse niin pahaan kuntoon, Manninen kuvailee.