Mopolla maantielle - Raimo Helmisen valtava haaste
Ilvekselle ei uskalla paljon luvata alkavalla SM-liigakaudella. Pohjalta on vain yksi suunta - mutta tehtävä on helpommin sanottu kuin tehty.
Tampereen Ilves ui syvissä vesissä. Viime kausi päättyi Seppo Hiitelän valmennuksessa liigakarsintoihin, joihin Suomen perinteikkäin seura joutui jo toisen kerran kolmen viime kauden sisällä. Harvat kesähankinnat olivat Mestis-tasoa, joten mopolla maantielle on Ilveksen kauden teema.
Päävalmentajana aloittaa Suomi-kiekon kenties pyhin pelaaja, Raimo Helminen. Aiempi päävalmentajakokemus rajoittuu alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen, jonka ”Raipe” luotsasi neljänneksi MM-kisoissa viime vuodenvaihteessa. Vaikka se oli pitkään aikaan paras tulos kyseisistä karkeloista, odotukset olivat korkeammalla.
Helminen toimi jo viime kaudella apuvalmentajana, ja etenkin Hiitelän noustua päävalmentajaksi Juha Pajuojan potkujen jälkeen Helmisen rooli kasvoi. Päävalmentajauran alku on ollut Helmiselle hienoa aikaa. Apuna ovat toimineet vanha pelikaveri Vesa Viitakoski ja maalivahteja luotsaava Markus Korhonen.
- Kyllä tämä on mukavalta ja haastavalta maistunut. On päässyt toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan. Suurin muutos on se, että päävalmentajana linjataan koko homma. Saa suunnitella koko sen paletin. Apuvalmentajat enemmänkin tekevät ja toteuttavat niitä töitä. Veskun kanssa olemme suunnitelleet tätä hommaa, ja Vesku on ehkä enemmän ollut toteuttamassa niitä, Helminen valaisee.
Pudotuspelit ovat Ilvekselle unelma tällä kaudella, mutta isossa kuvassa organisaatiossa on tapahtumassa suuria muutoksia. Kesäkuussa perustettiin urheilukehitysryhmä, jonka jäseniä ovat Pasi Huura, Jyrki Lumme, Markku Tuominen ja Erkka Westerlund. Organisaation mullistuksesta ei ole vielä sen tarkempaa tietoa, eikä se ole vielä tänä kesänä näkynyt liiemmin missään.
- Meidän harjoitteluumme se ei ole tähän mennessä vaikuttanut mitenkään. Olemme saaneet kaikki palikat, jotka olemme halunneet. Jätkät ovat saaneet hyvin harjoitella, eikä valmennuksella ole mitään valittamista, Helminen kuittaa utelut muutoksesta.
Hankinnat Mestis-tasoa
Sen verran Ilves on jo avannut strategiaansa, että tulevaisuudessa iso teema on urheilullisuus. Tämä tulee ihannetilanteessa näkymään jo tällä kaudella. Helmisen valmennusfilosofiassa puolustaminen on ensisijaista, minkä myös nuorten MM-kisat osoittivat.
- Toivoisin, että joukkueemme olisi todella urheilullinen. Meidän pitäisi olla liikkuva ja aktiivinen Ilves ja toivon, että pystymme puolustamaan henkeen ja vereen omaa maaliamme. Siinä meillä on paljon tavoitetta, 331 A-maaottelun Leijona-legenda myöntää.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että jos seura jää selkeästi viimeiseksi SM-liigassa, pelaajistossa tulisi paljon muutoksia. Rahat ovat kuitenkin tiukassa, ja lyhyeltä KHL-pestiltään palaavan Ville Koistisen lisäksi seuraan ovat liittyneet vain puolustaja Miro Hovinen sekä hyökkääjät Aivaras Bendzius ja Lassi Kokkala. Jatkuvuutta siis ainakin on.
- Pakko se on ajatella hyvänä asiana ja uskonkin, että se on hyvä asia. Joukkueen pitäisi olla ihan tiivis ja yhtenäinen. Se on kokenut kovia, ja sitä kautta pitäisi nyt nousta. En näe siinä sillä tavalla mitään negatiivista, Helminen pyörittelee.
Jokerien organisaatiosta tullut Miro Hovinen on Helmiselle tuttu pelaaja jo Nuorista Leijonista. Isokokoinen maailmanmestarimaalivahti Niko Hovisen veli on potentiaalinen puolustaja, mutta tekemistä riittää, jos hän aikoo olla tekijämies SM-liigatasolla. 19-vuotias Aivaras Bendzius on myös varsin kirjoittamaton kortti.
- Hän on nuori ja isohko pelaaja. Hän on innokas ja kehittyvä, mutta valmis pelaaja hän ei ole vielä ollenkaan. Varmasti hän tulee saamaan pelejä jo alkukaudesta, Helminen kuvailee 19-vuotiasta liettualaista.
Hovinen, Bendzius ja Kokkala sopivat hankintoina Ilves-pelaajan nykyprofiiliin erinomaisesti, sillä joukkue on täynnä nuoria ja eteenpäin haluavia pelimiehiä. Ainoat yli 30-vuotiaat pelaajat löytyvät puolustuksesta. Etenkin 36-vuotiaan kapteeni Martti Järventien ja 30-vuotiaan Koistisen merkitys joukkueelle on valtava.
- He ovat isossa roolissa. Kärkipelaajien pitää olla se yhdistävä tekijä, jotka tekevät joukkuetta vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Se on selvä asia. Odotan heiltä toki myös hyvää pelaamista, Helminen vahvistaa.
Marjamäki todellinen liideri
Ilves on siis täynnä nuoria ja eteenpäin haluavia pelimiehiä. Eteenpäin haluamisella ja eteenpäin menemisellä on kuitenkin vielä suuri ero. On selvää, että tasonnostoja pitää tulla, jos Ilves aikoo edes jotenkuten pärjätä alkavalla kaudella. Mutta keneltä - siihen ei ossa suoraan vastata Helminenkään.
- Meillä on paljon noin 20-vuotiaita pelaajia. On selvää, että nyt pitäisi monen pystyä viemään itseään eteenpäin. Monen pelaajan. Sitä minä odotan. Kaikkien pitäisi kasvaa. Missään nimessä jokainen ei tule kasvamaan, mutta mahdollisimman moni - se auttaisi joukkuetta, Helminen sanoo.
Tilanteen haasteellisuutta lisää se, että parilla viime kaudella joukkueen syömähampaana toiminut Jesse Niinimäki on alkukauden sivussa. Harjoitusotteluissa ykkössentterin viittaa on kantanut Kai Kantola, joka teki viime kaudella kokonaiset 12 (3+9) tehopistettä.
Viime kaudella parivaljakko Ville Korhonen-Antti Kangasniemi väläytteli ajoittain, mutta suoriustason vakiinnuttaminen on vielä kaukana. Matias Soinnulta on odotettu läpimurtoa jo parin kauden ajan, mutta vieläkin se on tekemättä. Kesän aikana Sointu on mennyt fyysisesti eteenpäin, ja harjoitusottelujen perusteella rooli tulee olemaan suuri.
Mikael Kuronen, Teemu Huhtala, Roope Nikkilä, Samuli Kivimäki, Michael Keränen, Tommi Välimaa - hyökkääjien nimilista on varsin tasapaksu. On selvää, että joku ottaa joitain kehitysaskeleita, mutta ongelma on siinä, että askeleita pitäisi ottaa paljon.
Masi Marjamäki on hyökkäyksen liideri monellakin tapaa. Marjamäen asenne on rautaa, ja ennen kaikkea hän on hyvä esimerkki nuoremmille. Samaa ei välttämättä voi sanoa Niinimäestä ja Koistisesta, joilla on - edelleen - tuittupään maine. Jos turhautuminen alkaa näkyä, nuorella joukkueella on valtavan kivinen tie.
Puolustuksessa potentiaalia on selkeästi enemmän. Pari kuukautta kauden alusta sivusta seuraava Niko Peltola ja Dallasin kanssa NHL-sopimuksen solminut Jyrki Jokipakka ovat jo hyvän tason SM-liigapelaajia. 31-vuotias Arto Tukio on suorastaan veteraani, ja Konsta Mäkisellä on eväät pitkälle. Mäkinen ilahdutti nuorten MM-kisoissa pelirohkeudellaan, ja samaa on luvassa - hyvässä ja toistaiseksi myös pahassa.
Tolppien välissä Ilveksen tilanne on viime kautta selkeämpi sikäli, että nyt Miika Wiikman on selkeä ykkösmaalivahti. Vesa Toskala ei jatka seurassa, ja myös nuorten MM-kisoissa loistanut Sami Aittokallio jätti Ilveksen. Wiikmanin takana Kazakstanistakin vauhtia hakenut 20-vuotias Ville Kolppanen on potentiaalinen haastaja.
Kaiken kaikkiaan Ilveksen tilanne on melkoisen levällään. Harjoitusotteluista tuli hyviäkin tuloksia, mutta peli ailahtelee rajusti, ja helppoja virheitä tulee ajoittain aivan liikaa. Jo liigakarsintojen välttäminen olisi Ilvekselle kova suoritus. Jos Ilves pelaa playoff-kiekkoa, todella moni asia on loksahtanut joukkueen kannalta suotuisasti paikalleen.
Merkittävimmät pelaajasiirrot
Saapuneet
Miro Hovinen / p (Jokerit)
Ville Koistinen / p (Ufa, KHL)
Aivaras Bendzius / lh (Elektrenai, LTU)
Lassi Kokkala / lh (Sport)
Lähteneet
Sami Aittokallio / mv (Colorado)
Vesa Toskala / mv
Nils Bäckström / p (Timrå, SWE)
Markus Västilä / p (KooKoo)
Matias Myttynen / kh (JYP)
Henri Tuominen / kh (TPS)
Jaakko Pellinen / lh (LeKi)
Toni Rajala / lh
Joonas Rask / lh (Jokerit)
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
Ässät vahvoilla SM-liigan palkintogaalassa - katso kaikki palkitut
Suomen mestarit veivät liki kaikki SM-liigan palkinnot. KalPa-hyökkääjä Artturi Lehkonen valittiin vuoden tulokkaaksi.
HIFK-kasvatille kolmivuotinen NHL-sopimus
Mikko Vainonen on Nashville Predatorsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2012. Vainosella on HIFK:n kanssa sopimus ensi kaudesta.
Melartin NHL-siirto varmistui
Ilari Melartin uusi osoite on Columbus Blue Jackets.
Tapparan takalinjoille NCAA:n pistelinko
Nick Bailen saapuu Tampereelle Yhdysvaltain yliopistoliigasta. Pienikokoinen puolustaja on kerännyt kokemusta myös AHL:stä.
SaiPa hankki jykevän kanukkipakin
Ryan Glenn, 32, on pelannut SM-liigaa aiemmin Ilveksen ja KalPan riveissä.
HIFK:lta lisää pelaajahankintoja - Puustinen palaa Pohjois-Amerikasta
HPK:sta Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Juuso Puustinen palaa SM-liigakaukaloihin.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Sakari Salminen jättää KalPan – siirtyy Torpedoon
Kuopiolaisseura tiedotti asiasta tiistaina. Hyökkääjän uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.

Kommentoi aihetta
(10 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
jusu
Ilmoita asiattomasta kommentistaLiigapaikan säilyttäminen ei ole mahdottomalta näyttävä asia.
Helmikuun - Maaliskuun aikana Joukkueen täytyy olla parhaimmillaan ja sitä ennen on paljon Treeniä ja sparrausta muiden Liigajoukkueiden taholta.
Ja hienoa on jos Ilves ei olekaan pelaamassa Divarin Parhaan Joukkueen kanssa Liigapaikasta. ?
rrrape.
Ilmoita asiattomasta kommentistaHelmi-Maaliskuussa ilves on jo niin kaunana muiden TAKANA että sitä "piikkiä" ei ole tulossa ,vaan lähtö Divariin tai KONKKAAN.
Rrrraipe
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitä, kantaako joku kaunaa Ipalle? Siis "kaunana takana", kuten kirjotit.
Ja on siellä varmaan joku takanakin - hyvä jos ei vielä samasta kaupungista.
ipaipa
Ilmoita asiattomasta kommentistaSe hyvä puoli tietenkin on että kaikki muut sijat kauden päätteeksi paitsi viimeinen ovat askeleita eteenpäin. Harjoitusmatsien perusteella eväitä säälipleijeripaikkaan kyllä on.
Kale Kaikkitietävä
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikkihan on selvää jo.. Jokerit voittaa taas mestaruuden ja Ilves karsii Sporttia vastaan..ainakin jos on uskomista suomalaista kiekkokirjoittelua, joka ei tässä maassa ole edes Mestistasoa, kaikki santut, petterit ja pettereiden oppipojat...
Kannattaako edes pelata ??
P.Rehvasto
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuo "mopolla maantielle" on kyllä melkolailla jopa mairittelevasti sanottu.Lähempänä vois olla ilmaus "vesikelkalla pyynikinharjulle heinäkuussa"
Osasto 41
Ilmoita asiattomasta kommentistaTapparan farmiseura.
Koulukatu
Ilmoita asiattomasta kommentistaVuosi sitten samalla porukalla Ipan piti median mukaan olla kuudes. Toissa kaudella heikommalla porukalla olikin kahdeksas ja pisti pudotuspeleissä vielä Nykäskylänkin ahtaalle joka matsissa. Yhden karkeasti alisuoritetun kauden jälkeenhän ei toki siis voi olla muuta saumaa kuin olla jumbo, niinkö se menee?
Pessimisti ei pety, joten liikoja ei parane tietty odottaa. Mutta halliin mennään heti avaukseen - Ipaa ei ikinä jätetä! Sehän se on Tampereen Ilveksen voimavara, jota ei rahalla osteta...
Thomas
Ilmoita asiattomasta kommentistaMopedilla täytyy olla perin varovainen maantiellä, sillä nykyliikenne on käynyt niin vaaralliseksi.
pubi
Ilmoita asiattomasta kommentistaraipe päävalmentajana ei hyvää päivää aikamoinen vitsi koko miäs eipä ole taas epäilyksiä ketä on sarjassa viimeisenä maaliskuussa