YK vääntää huumepolitiikkaa uusiksi – monen mielestä sota huumeita vastaan on hävitty

Vuosikymmeniä harjoitettu huumepolitiikka on synnyttänyt laajan järjestäytyneen rikollisuuden verkoston. Huumesodissa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Huumeiden käyttäjien määrä ei ole kääntynyt laskuun.

Ulkomaat
Poliisi valmistautuu repimään käsin kokapensaita San Miguelissä
Poliisi valmistautuu repimään käsin kokapensaita San Miguelissä, Kolumbiassa vuonna 2012. Tällä alueella on myös tuhottu paljon kokapensaita kasvimyrkyillä.Mauricio Duenas / Epa

YK:n yleiskokous on aloittanut poikkeuksellisen nelipäiväisen istunnon. Tavoitteena on löytää yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan globaalia huumepolitiikkaa pitäisi viedä. Paineet epäonnistuneen huumepolitiikan muuttamiseksi ovat kovat.

Kritiikkiä on tullut korkealta taholta. Muutamaa päivää ennen YK:n erityisistuntoayli tuhat maailman vaikuttajaa (siirryt toiseen palveluun)vetosi YK:hon, että se tekisi lopun tuhoisaksi osoittautuneesta sodasta huumeita vastaan.

Julkilausuman on allekirjoittanut kymmenien julkkisten ja taiteilijoiden lisäksi toistakymmentä entistä presidenttiä ja pääministeriä. Allekirjoittajien joukossa on jopa Yhdysvaltojen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Bernie Sanders.

Suurin osa allekirjoittajista on Latinalaisen Amerikan maista tai Euroopasta.

YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan puolestaan on ehdottanut huumeiden laillistamista (siirryt toiseen palveluun). Hänen mukaansa kiellot ja rangaistukset eivät toimi. Niiden sijaan tarvitaan maailmanlaajuisesti sääntelyä ja valistusta.

Kun arvostelua tulee näin korkealta, jotakin täytyy todella olla pielessä.

Huumeiden vastaisesta sodasta tuli sota huumeiden käyttäjiä vastaan

50 viime vuoden ajan huumepolitiikka on perustunut kieltoihin, kriminalisoimiseen ja rankaisemiseen. Maailman vankilat ovat täyttyneet pikkurikollisista tai huumeriippuvaisista ihmisistä, jotka vankilan sijaan tarvitsisivat hoitoa.

Huumeiden vastainen sota on osoittautunut tuhoisaksi ihmisoikeuksien kannalta. Pelkästään Meksikossa on viime vuosina tapettu kymmeniätuhansia ihmisiä huumesodan vuoksi. Monet uhreista ovat sivullisia ja täysin viattomia.

Kymmenettuhannet pienviljelijöiden perheet ovat kärsineet huumesodassa käytetyistä myrkyistä ja niiden terveysvaikutuksista.

Kielloista ja rangaistuksista huolimatta huumeiden käyttö ei ole vähentynyt. Kofi Annanin mukaan maailmassa on 300 miljoonaa huumeidenkäyttäjää.

Harjoitetun politiikan vuoksi huumemarkkinat ovat siirtyneet maan alle, ja on syntynyt valtava järjestäytyneen rikollisuuden verkosto, joka on monessa maassa kietoutunut korkealle vallankäyttöön. Meksiko on tästä hyvä esimerkki.

Onko muutosta näkyvissä?

Yhdysvallat on johtanut viime vuosikymmeninä käytyä huumesotaa. Paljolti sitä käydään sen omien rajojen ulkopuolella, mutta silti monet Yhdysvalloissa ovat alkaneet arvostella nykypolitiikkaa.

Arvostelijat toivovat, että YK näyttäisi suuntaa uudelle ajattelulle.

Se pohjaisi siihen, että huumeiden käyttäjät ovat sairaita, jotka tarvitsevat hoitoa ja tukea, eivät vankiloita. Myös jonkin asteinen huumeiden laillistaminen ja sääntely saa kannatusta.

Kofi Annan kirjoittaa, ettei kannabiksen laillistaminen joissain maissa ole sysännyt käyttöä tai huumerikollisuutta kasvuun. Hän huomauttaa, että säännellyt markkinat eivät ole sama asia kuin vapaat markkinat.

Avaus huumepolitiikan suunnan muuttamiseen on tullut ensisijaisesti Latinalaisen Amerikan mailta, jotka ovat kärsineet ehkä eniten epäonnistuneesta huumepolitiikasta. Nyt alkanutta YK:n huumepoliittista erikoisistuntoa ehdotti Meksikon hallitus vuonna 2012.

Myös Euroopassa käydään kriittistä keskustelua nykypolitiikasta. Sen sijaan Aasian maat ja Lähi-itä sekä Venäjä pitkälti kannattavat nykyistä sotaisaa ajattelutapaa huumeita ja huumeiden käyttäjiä vastaan.

Niinpä asiantuntijat arvioivat (siirryt toiseen palveluun), että YK:n erityisistunto tuskin vielä tässä vaiheessa löytää yhteisymmärrystä uudesta yhteisestä huumepolitiikan suunnasta. Todennäköisempänä pidetään, että globaali huumepolitiikka hajoaa, ja eri maat etsivät oman tiensä.