PJONGJANG Tienvarren pelloilla kahlataan mudassa. Sadetta on viime päivinä tullut liikaa, kun kaikki pellot alkavat näyttää riisipelloilta.
Viime satokaudella Pohjois-Korean viljantuotanto putosi edellisestä vuodesta. Ei paljoa, mutta siihenkään takapakkiin ei olisi ollut varaa, sillä YK:n mukaan yli 40 prosenttia pohjoiskorealaisista kärsii aliravitsemuksesta. Määrä on hiukan korkeampi kuin kymmenen vuotta aiemmin.
Pohjois-Korean nälkä ei siis ole hävinnyt muualta kuin otsikoista.
Pohjois-Korean maataloudella menee kuitenkin loistavasti, vakuuttelevat viranomaiset, jotka haluavat näyttää maahan päästetyille ulkomaalaisille toimittajille mallitilaansa Pjongjangin lähellä.
Aurinkopaneeleita ja tuulimyllyjä
Pjongjang on edes jonkin sortin hyvinvoinnin saareke, jos sitä vertaa muuhun maahan. Pääkaupungissa saavat asua vain luotetut etuoikeutetut, kastijärjestelmän ylimmän luokan valtiolle uskolliset jäsenet.
Heidän vihanneksensa kasvavat Jangchonin osuuskuntatilalla. Bussimme kaartavat kylään, jossa kaikki on uutta ja värikästä. Tämä on hienointa maataloutta mitä Pohjois-Korealla on esitellä.
Tekniikkaa näkyy kaikkialla: tuulimyllyt tosin ovat niin pieniä, että niistä ei suurta virtaa irtoa. Paljon enemmän hyötyä on siitä, että asuntojen käyttövesi lämmitetään aurinkoenergialla. Aurinkopaneeleita löytyy myös kadunvarren valaisintolpista.
Kuva ei todellakaan vastaa mielikuvaa Pohjois-Koreasta – mutta ei se liioin edusta Pohjois-Koreaa.
Aurinkopaneeleita näkyy myös Pjongjangissa, mutta siellä ne eivät ole tekninen hienous vaan välttämättömyys: sähkökatkot ovat niin yleisiä, että pieni paneeli parvekkeella on television katsojan paras ystävä. Paneelien sanotaan maksavan noin 30 euroa.
Oman pihan kasvikset omaan pataan
Jangchonin tilalla pakerretaan paitsi yhteisissä kasvihuoneissa myös kotipihoilla. Jokaisen pikkutalon ympärillä oleva piha on täynnä kotitarveviljelyä – täällä ei tilaa haaskata nurmikoihin tai joutomaahan.
Omalla pihalla kasvavat vihannekset päätyvät joko oman perheen ruokapöytään tai yksityisille markkinoille.
1990-luvun nälänhädästä alkoi Pohjois-Korean talouden muutos. Kun valtio ei pystynyt enää ruokkimaan kansalaisiaan, syntyi rinnakkainen harmaa markkinatalous.
Valtiontila saa itse osan tuotteistaan
61-vuotias Hong Son Suk on eläkkeellä oleva koulunjohtaja, joka asuu perheensä kanssa valtion osuuskuntatilalla. Hänen pihallaan kasvaa lähinnä kaalia.
– Kun kasvatan kotona erilaisia vihanneksia ja omenoita sekä muuta, se ei ole niin kovin tärkeää toimeentulon takia, mutta se auttaa muuten. Ruoka on monipuolista, Hong kertoo.
Asia voi olla juuri näin, mutta toisaalta mahdollisesta jälleenmyynnistä ei kannata puhua suureen ääneen, sillä markkinat ovat periaatteessa laittomia, vaikka lähes kaikki niillä shoppailevat.
Maataloustuotantoa yritetään juhlapuheiden ja kampanjoinnin lisäksi kasvattaa hyödyntämällä itsekkyyttä.
Osuuskuntatila joutuu luovuttamaan valtiolle 70 prosenttia tuottamastaan riisistä ja 90 prosenttia vihanneksista. Loput jäävät tilan eli käytännössä työntekijöiden omaan käyttöön – tai menevät myyntiin muita kanavia pitkin.
Mitä suurempi on kokonaistuotanto, sen enemmän tilan työntekijät saavat itselleen – bonuspalkkio puhtaimmillaan.
Viime kädessä valtio omistaa kaiken, mutta järjestely kuulostaa tilan ja sen työntekijöiden kannalta edulliselta, sillä valtio maksaa joka tapauksessa kaikki kulut. Toisaalta valtion maksamilla palkoilla ei juuri tule toimeen.
Kaikki ansiot johtajan piikkiin
Jangchonin osuuskuntatila perustettiin, kun Pohjois-Korea itsenäistyi vuonna 1948. Se rakennettiin kokonaan uudelleen viime vuonna ja otettiin uudelleen käyttöön kun Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un eli täkäläisittäin ”marsalkka” kävi tilalla viime kesäkuussa.
Kaikki haastateltavat lausuvat pakollisen ylistyksen johtajista ja kertovat Kim Jong-unin vierailusta. Se kuuluu Pohjois-Koreassa opittuun ja käytännössä pakolliseen kohteliaisuuteen.
Kommunismissa tilastotiedot ovat usein yhtä tärkeitä kuin vääriäkin, mutta kerrotaan tilasta nyt kuitenkin sen verran, että viljeltyä pinta-alaa sanotaan olevan 327 hehtaaria. Vajaa puolet pinta-alasta on riisipeltoa, reilut puolet eri viljoja. Sen lisäksi kasvihuoneita sanotaan olevan peräti 30 hehtaaria.
Osuuskuntatilan uusissa kerros- ja omakotitaloissa majailee 3 000 ihmistä, joista 1 300 on maatilan työläisiä.
Omakotitalot ovat kaikki samaa mallia, pinta-alaa niissä on 76 neliömetriä.
Työn sankarit ilmoitustaululla
Kommunististen perinteiden mukaisesti mallityöntekijöiden kuvat komeilevat ilmoitustaululla, vaikka kaikkien komeimmat kuvat ovat Kimien suvusta.
Alueelta löytyy lastentarhaa ja uima-allasta, kaikki valtion piikkiin.
Yksi tuoreimmista työntekijöistä on kasvihuoneessa pinaatintaimien parissa puuhaava Kim Young Ae. Kysyn häneltä, mitä hän ajattelee tulossa olevasta puoluekokouksesta, joka on ensimmäinen hänen elinaikanaan. Kim miettii pitkään ennen kuin tohtii sanoa mitään.
– Korean työväenpuolueen seitsemännen kokouksen jälkeen ihmisten elintaso paranee, Kim sanoo. Tai näin hänen ainakin kerrotaan sanovan.
Tulkkina toimii Pohjois-Korean ulkoministeriön virkamies, jonka tehtävänä on paimentaa minua seuraavan viikon ajan. Hän ei kuitenkaan ole valinnut haastateltavia, vaan olen voinut pyytää kommentteja keneltä tahansa vastaantulevalta.
Mutta miten elintaso sitten paranisi. Kysymys on hyvin hankala vastattava, koska se voisi tarkoittaa, etteivät kaikki asiat vielä olekaan niin kovin hienosti, kuin Pohjois-Korean virallinen propaganda selittää.
Kim miettii taas pitkään.
– Parannuksia ruuassa, vaatetuksessa ja kaikin puolin elintaso paranee, Kim sanoo.
Jos puolue ei tuo ruokaa pöytään, kansalaiset joutuvat turvautumaan yhä enemmän sivutuloihin ja markkinatalouteen.
Lue myös Mika Mäkeläisen aiempi juttu saapumisesta Pohjois-Koreaan.