Ravintola La Belle Équipe 13.11.2015 klo 19.50
Sen illan piti olla riemukas.
Pariisilainen Elinor oli saapunut juhlimaan parhaan ystävänsä 35-vuotissyntymäpäivää La Belle Équipe -ravintolan terassille. Paikalla oli suuri joukko ystäviä ja tuttavia, joista suuri osa työskenteli Pariisin 11. asuinalueen ravintoloissa.
– Meitä oli terassilla kolmisenkymmentä ihmistä, ja tunnelma oli katossa. Syntymäpäiväsankari Hodda oli mahtava tyyppi, joka tunsi koko korttelin, Elinor kertoo.
Myös Elinor itse tunsi paikan hyvin, sillä hän auttoi ravintolan kirjanpidossa ja istui siellä usein iltaa. Elinor olikin jättänyt käsilaukkunsa baaritiskin taakse säilöön jouduttuaan taskuvarkaan uhriksi paria viikkoa aikaisemmin.
– Kellon lähestyessä puoli kymmentä päätin mennä hakemaan laukkuani sisältä ravintolasta. Juuri kun olin kurottautunut tiskin taakse, kuulin ulkoa laukauksia, Elinor muistelee.
Ääni oli kova, se kuulosti sarjalta paukkupommeja. Elinorin vieressä seisoi hänen pomonsa, joka käski kaikkia heittäytymään lattialle.
– Muistan, kuinka käänsin varovaisesti päätäni ja minusta näytti, että terassilla kipinöi ja salamoi. Ajattelin, että kyse täytyy olla automaattiaseista. Samalla tajusin, että nyt se tapahtuu, olen keskellä terrori-iskua.
Sivusilmällä Elinor näki, kuinka yksi työntekijöistä hivuttautui kohti keittiön takaovea.
– Lähdin ryömimään hänen perässään. Muistan, kuinka ulkoa kuuluva kova tulitus tuntui koko ajan kiihtyvän.
Elinor pelastautui ravintolan takapihalle. Muu juhlaseurue oli jäänyt terassille.
Jalkapallostadion Stade de France 13.11.2015 kello 21.20
Elinorin avomies Simon istui Pariisin pohjoispuolella jalkapallostadion Stade de Francella, jossa oli juuri alkanut Ranskan ja Saksan välinen ystävyysottelu. Katsomossa peliä seurasi kymmeniätuhansia ihmisiä, heidän joukossaan presidentti François Hollande.
Simon oli paikalla työnsä puolesta, valvomassa urheilutoimittajien työhön tutustuvaa lapsiryhmää.
– Yhtäkkiä stadionilla kuuluu voimakas pamaus. Ajattelin, että joku oli saanut salakuljetettua katsomoon paukkupommin, vaikka ääni tuntui kyllä kuuluvan omituisen kaukaa.
Muutaman minuutin kuluttua kuului uusi pamaus. Ihmiset vilkuilivat toisiaan, mutta peli jatkui kentällä normaalisti. Simon päätteli kaiken olevan kunnossa ja lupasi hakea nälkäisille lapsille puoliajalla hodarit.
Ruokajonossa Simonin kännykkä soi, puhelu tuntemattomasta numerosta. Langan päässä oli Elinor. Hän kertoi, että Belle Équipe -ravintolassa oli ammuskeltu.
– Elinor sanoi olevansa turvassa ravintolan takana. En ymmärtänyt juuri muuta kuin sen, että tilanne oli vakava ja että minun piti päästä tyttöystäväni luokse saman tien.
Simon lähti juosten kohti stadionin portteja, mutta hermostuneen oloinen turvamies ei päästänyt häntä ulos. Ehdoton kielto, kukaan ei saanut poistua stadionilta. Ulkona vilkkuivat kymmenien poliisiautojen valot.
Simon lähti kiertämään rakennusta ja päätyi henkilökunnalle tarkoitettuun huoneeseen. Siellä oli viranomaisia, jotka keskustelivat terrori-iskusta ja katsomossa istuvan presidentti Hollanden evakuoimisesta.
– Tajusin, että tilanne oli täysin poikkeuksellinen ja että stadionilta ei pääsisi hetkeen pois.
Ulkoa kuului kolmas pamahdus.
La Belle Équipe 13.11.2015 kello 22.45
Ravintola La Belle Équipen takapihalla piileskellyt Elinor oli päässyt turvaan viereisessä rapussa asuvan miehen asuntoon. Paikalla oli parisenkymmentä ihmistä.
– Poliisin tulo tuntui kestävän ikuisuuden. Tunnelma oli hyvin hermostunut, sillä emme tienneet, oliko ammuskelijat saatu kiinni, Elinor kertoo.
Monet soittivat epätoivoisesti terassille jääneiden ystävien ja puolisoiden kännyköihin. Tuloksetta.
– Toivoimme ihmettä, mutta myöhemmin ymmärsimme, että lähes kaikki olivat kuolleet.
Vähitellen tapahtumien laajuus alkoi selvitä: terrori-iskuja oli tehty useiden ravintoloiden terasseille ja jalkapallostadionille, kuolleita oli kymmeniä. Konserttisali Bataclanissa oli käynnissä piiritystilanne.
– Soitin Simonille. Sanoin, ettei Pariisissa ole mahdollista liikkua ja että koko korttelimme on suljettu.
Stade de France 13.11.2015 kello 22.56
Samaan aikaan jalkapallostadion Stade de Francella levisi paniikki. Ihmiset poistuivat katsomoista, osa juosten ja osa huutaen. Monet ryntäsivät stadionin nurmikentälle.
– Olin huolissani Elinorista, mutta kukaan ei päässyt stadionilta pois. Tajusimme myös, että sisällä on todennäköisesti turvallisempaa kuin ulkona, Simon kertoo.
Lopulta stadionin kaiuttimista kuulutettiin, että ovet oli avattu ja ihmisillä oli lupa poistua. Poliisi oli tarkistanut lähialueet ja todennut, ettei paikalla ollut enää pommeja.
Kaikkiaan kolme terroristia oli räjäyttänyt itsensä stadionin ulkopuolella. Iskuissa oli kuollut yksi ihminen ja haavoittunut kymmeniä.
Koko tilanteen poikkeuksellisuus konkretisoitui, kun Simon onnistui löytämään Uber-kuskin, joka suostui lähtemään Pariisiin keskustaan.
– Ajoimme ensin täysin tyhjää kehätietä ja sitten aution Pariisin läpi. Missään ei ollut ketään, lukuunottamatta poliisien tiesulkuja, Simon muistelee.
Hän pääsi puolenyön jälkeen kaupunkiin ja vaihtoi taksin kaupunkipyörään. Määränpäänä oli liikenteeltä suljettu 11. kaupunginosa, jossa sijaitsevat sekä konserttisali Bataclan että ravintola La Belle Équipe.
– Kun lähestyin Bataclania, vastaani alkoi tulla loukkaantuneita ihmisiä. He olivat niitä, joilla oli käsi paketissa ja pieniä ruhjeita.
Sitten Simon näki ensimmäiset ruumiit.
La Belle Équipen viereiselle aukiolle oli perustettu kenttäsairaala. Alue oli täynnä poliiseja, sotilaita ja ensiapuhenkilökuntaa.
La Belle Équipe 14.11.2015 kello 03.10
Simon vältteli katsomasta aukiolle. Hän tajusi, että siellä makasi hänen kuolleita ystäviään.
– Odotin sotilaiden kanssa kadun toisella puolella. Muistan, kuinka nuori sotilas vastasi puhelimeen ja huusi kuullessaan, että hänen Bataclanissa ollut sukulaisensa oli kriittisessä tilassa. Ajattelin, että eikö tämä lopu ikinä. Kuinka monta ihmistä onkaan kuollut!
Simon ja Elinor löysivät lopulta toisensa varhain aamulla, kun poliisit taluttivat asunnossa piileskelleen ja tärisevän Elinorin läpi La Belle Équipen aukion.
Sillä välin terroristit olivat tappaneet Pariisissa 130 ihmistä.
Ravintola Belle Équipen terassilla oli kuollut 19 ihmistä. Heistä suurin osa oli Elinorin ja Simonin ystäviä.
– Menetin iskussa yksitoista tuttua, joista neljä oli läheisimpiä ystäviäni. Syntymäpäiväsankari Hodda oli paras ystäväni. Hän oli ihminen, joka ei koskaan tahtonut pahaa kenellekään. Ei hän olisi ansainnut kuolla, Elinor sanoo.
Hän kävi itse kahdenkymmenen sekunnin päässä kuolemasta.
– Olen onnekas, koska selvisin ihmeen kaupalla hengissä. Samalla olen epäonninen, koska olimme kaikki väärässä paikassa väärään aikaan.
Pariisi, maaliskuu 2016
Terrori-iskujen jälkeen alkoi pitkä toipuminen. Ensimmäiset kuukaudet menivät sumussa.
– Aluksi tuntui, että elämäni oli pysähtynyt tuohon marraskuun iltaan. Kaikki tuntui luhistuvan ympäriltäni enkä tiennyt, miten pystyisin ikinä jatkamaan eteenpäin, Elinor sanoo.
Paniikin tunne saattoi tulla yhtäkkiä. Henki salpautui, ja sydän alkoi hakata tuhatta ja sataa. Kovat äänet ja ihmisjoukot tuntuivat erityisen epämiellyttäviltä.
– En uskaltanut käyttää metroa enkä jättää Elinoria illaksi yksin. Ajattelin, että jos teen niin, tapahtumat voivat toistua, muistelee Simon.
Onneksi tarjolla oli keskusteluapua. Myös töihin ja ravintolaan paluu muutama kuukausi iskujen jälkeen auttoi.
– Tuntui hyvältä nähdä ihmisiä La Belle Équipessa. Tajusin, että elämä voittaa, kaikesta huolimatta. Ihmiset selviävät kamalista asioista, Elinor sanoo.
Pariisi, marraskuu 2016
Terrori-iskujen vuosipäivän lähestyessä Pariisissa sataa, mutta iskujen kohteena olleilla terasseilla istuu jälleen väkeä.
La Belle Èquipe, La Bonne Bière, Carillon, Casa Nostra, Petit Cambodge ja Comptoir Voltaire ovat palauttaneet asemansa pariisilaisten olohuoneina.
Simon ja Elinor eivät kuitenkaan ole istuskelijoiden joukossa vaan New Yorkissa. Paluu Pariisiin odottaa ensi viikolla, vasta muistopäivän jälkeen.
– Elämä jatkuu, vähitellen. Muistopäivä nostaa kuitenkin tunteet pintaan. Ajattelimme, että se on hyvä viettää jossain muualla kuin Pariisissa, Elinor sanoo.
Vuosi terrori-iskun jälkeen pariisilaisten toipuminen on yhä kesken. Parikymmentä iskujen uhria on yhä sairaalassa, ja useat sadat yrittävät kuntoutua fyysisistä ja henkisistä vammoista.
Simonin ja Elinorin lähipiirissä iskut hajottivat useita perheitä. Äitejä ja isiä kuoli ja pariskuntia päätyi eroamaan traumojen seurauksena.
– Elämä ei voi jatkua samanlaisena kuin ennen iskuja. Menetimme ystäviäni, ja Elinor kävi lähellä kuolemaa, Simon sanoo.
Iskujen jäljet eivät tule koskaan katoamaan, mutta niiden kanssa voi oppia elämään, Elinor lisää.
Molemmat ovat sitä mieltä, että Pariisi on nyt eri kaupunki kuin vuosi sitten. Väkivallan uhka on tullut jäädäkseen, vaikka toisaalta pelolle ei haluta antaa liikaa valtaa.
Se Elinoria ja Simonia harmittaa, että terrori-iskuja ja niiden uhreja on hyödynnetty poliittisiin tarkoitusperiin. Tämä tuntuu entisestään lisänneen esimerkiksi uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvia epäluuloja.
– On surullista, että jotkut poliitikot ovat haistaneet mahdollisuuden ja pyrkineet käyttämään uhreja valtapyrkimystensä välineenä, Elinor pohtii.
Simon uskoo, että uhrien kokemuksilla tullaan ratsastamaan myös kevään presidentinvaaleissa. Niissä toiselle kierrokselle tähtää äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen, mikä on saanut myös perinteiset puolueet tiukentamaan kantojaan.
Simon ja Elinor haluaisivat, että terrori-iskusta jäisi mieleen kanssakulkijoiden hyväsydämisyys.
– Korttelin asukkaiden ja ohikulkijoiden avuliaisuus tuona marraskuun iltana oli todella koskettavaa. Uskon, että tuo solidaarisuus vahvisti koko yhteiskuntaa, Elinor toteaa.