Päätoimittajalta: Yle päättää journalismistaan itse, ja kantaa siitä myös vastuun

Pääministeri Sipilä ei vaientanut Yleä, kirjoittaa Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

Näkökulmat
Atte Jääskeläinen.
Atte Jääskeläinen.Yle

Suomen Kuvalehti julkaisi aamuyöstä jutun, jossa se väittää pääministeri Juha Sipilän vaientaneen Ylen. Näin ei tapahtunut.

Mitä todella tapahtui?

Perjantaina julkaisimme kaikissa välineissämme uutisen, jonka mukaan pääministerin sukulaisten omistama yhtiö oli saanut tilauksen valtion omistamalta kaivosyhtiöltä Terrafamelta. Juttu oli perjantaina iso uutinen kaikissa keskeisissä välineissämme: Radiouutisissa pääuutisena ja televisiossa myös pääuutislähetyksen aiheena. Myös verkossa aihe oli pääuutisena ja käsittely varsin laajaa.

Pääministeri tuohtui uutisoinnista, ja katsoi sen olleen vihjailevaa. Tämän hän kirjoitti myös blogiinsa, josta on laajasti uutisoitu. Lisäksi ilmoitimme, että hän kieltäytyi kommentoimasta asiaa Ylelle.

Perjantai-iltana hän välitti myös tuohtuneena sähköpostitse saamaansa varsin vihamielistä kansalaispalautetta sekä minulle että jutun kirjoittaneelle toimittajalle. Lisäksi hän kritisoi sähköposteissaan kahta asiaa: Hänen mielestään juttumme oli antanut mielikuvan että joko hän tai hänen sukulaisensa ovat toimineet vilpillisesti. Lisäksi hänen mielestään ei ollut kohtuullista, että häneltä oli pyydetty kommenttia uutiseen sähköpostitse vain pari tuntia ennen jutun julkaisua.

Kyllä, hän ilmeisen suuttuneena ilmoitti että hänen luottamuksensa Yleen on täysi nolla. Tosin hän katsoi myös, että hänen vaikutelmansa mukaan tunne on molemminpuolinen.

Yle ei kuitenkaan lopettanut asian käsittelyä, eikä Sipilä vaientanut Yleä. Sipilä kieltäytyi kommentoimasta edelleen asiaa Ylelle, mutta asia nostettiin esille lauantaiaamuna Ykkösaamussa ministeri Olli Rehnin haastattelussa. Asia oli edelleen meillä pääuutisena tai yhtenä pääuutisista koko viikonlopun ajan. Asiasta lausuivat niin oppositiojohtajat kuin kokoomuksen puheenjohtajakin, hekin Ylellä.

Viimein sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Sipilältä kysyttiin suorassa radiolähetyksessä asiasta, ja tämä oli taas pääuutisaihe.

Vielä maanantaiaamuna asian virallinen tutkinta asia oli meillä näyttävästi esillä ja taas pääuutisena.

Maanantain aamukokouksissa ja suunnittelulistoilta kävi ilmi, että aikomuksenamme oli tehdä eri puolilla toimitusta lukuisia juttuja, haastatteluja ja keskusteluja aiheesta. Tässä vaiheessa linjasin - ja olimme asiasta toimituksen johdossa yhtä mieltä - että asia on pantava sille kuuluviin oikeisiin mittasuhteisiin. Tämä on toimituksen johdon normaalia työtä, ja sen vastuulla.

Viikonlopun aikana ei ollut tullut ilmi mitään, joka olisi viitannut siihen, että Katera Steel olisi saanut kaupan muutoin kuin voittamalla normaalin tarjouskilpailun. Pääministeri oli ilmoittanut, että hän ei ollut tiennyt Katera Steelin kaupoista hallituksen päättäessä lisärahoituksesta Terrafamelle. Mikään ei viitannut siihen, että kyseessä olisi ollut tietoinen vilpillisyys.

Asia oli ollut meillä neljän päivän ajan käytännössä pääuutinen. Ylestä oli myös uhkaavasti tulossa osapuoli asiassa, jota tuli käsitellä normaalina uutisasiana normaalien kriteerien mukaisesti.

Linjasin, että käsittelemme asian kehittymistä normaalisti uutisena, mutta emme spekuloi aiheella enempää keskusteluohjelmissa ja jäämme odottamaan oikeusasiamiehen päätöstä siitä, oliko pääministeri jäävi asiassa. Laillisuusvalvojalle oli syytä antaa työrauha ratkaista asia.

Ei ole poikkeuksellista, että toimitus tai sen johto saa palautetta juttujen kohteena olevilta henkilöiltä. Ei ole poikkeuksellista sekään, että vallankäyttäjät suuttuvat journalismistamme. Joskus siihen on jopa perusteita. Toimituksen johdon lähes päivittäiseen elämään kuuluu vastaanottaa journalismiimme kohdistuvaa kriittistä palautetta. Olen aina kannustanut kaikkia, myös vallankäyttäjiä, antamaan palautetta jos kokevat siihen olevan syytä. Se ei tarkoita, että luovuttaisimme päätösvallan ulkopuolelle tai alistuisimme painostukseen. Teemme päätöksen journalismistamme itse, niin myös tässä tapauksessa.

Me olemme Yle. Se tarkoittaa, että journalismimme on kestettävä myös kritiikkiä. Meidän on syytä myös kyetä omaa toimintaamme kehittävään kriittiseenkin keskusteluun toimituksessa.

Suomen Kuvalehden jutussa kuvataan toimituksessa maanantaina aiheesta annettua palautetta. Lainaan tähän, mitä Yhteiskuntatoimituksen sähköpostissa asiasta on kirjattu.

"On selvää, että korkeassa päättävässä asemassa olevien henkilöiden jääviyskysymykset ovat tärkeitä ja tiedotusvälineenä meidän velvollisuutemme on uutisoida niistä. Samalla meidän täytyy, niin tässä kuin muissakin vastaavissa kiistakysymyksissä, pidättäytyä asettumasta kiistojen osapuoleksi. Kuten tiedämme, se mitä Yleisradion uutisissa kerrotaan, ei ole mikään pikku juttu. Meidän sanomisillamme on valtava voima ja sitä voimaa pitää käyttää harkiten. Pidetään siis pää pystyssä jatkossakin! Perustetaan uutisointimme faktoihin ja toimitaan journalistin ohjeita ja hyvää lehtimiestapaa noudattaen."

Jatkokeskustelussa Yhteiskuntatoimituksen päällikkö Riikka Venäläinen totesi toimitukselle seuraavaa:

"Journalismin yksi keskeinen tehtävä on suhteuttaa asioiden ja tapahtumien painoarvoa maailman ja yhteiskunnan tapahtumien kokonaisuuteen, mikä käytännössä näkyy esimerkiksi päätöksinä julkaisun volyymista. Eilen aamulla (maanantaina) olimme tilanteessa, jossa käytännössä jokainen radio- ja tv-lähetyksemme niin uutis- kuin ajankohtaispuolella oli rakentamassa Sipilästä ja Terrafamesta omaa erillistä keskustelua. Yleisön silmissä tämä kokonaisuus olisi näyttäytynyt melko voimakkaana vyörytyksenä. Myös verrattuna siihen varsin maltilliseen volyymiin, miten kilpailijamme uutis- ja ajankohtaismaailmassa ovat asiaan tarttuneet."

"Tärkeintä on seurata, mitä todella tapahtuu. Myös asiaan liittyvät poliittiset prosessit ja keskustelut seuraamme täysin normaalisti, kuten myös sen, onko asiassa jotakin uutta, oleellista tietoa.-- Suhteettoman suuri painoarvo antaisi vaikutelman, että olemme asiassa osapuoli. Tästä linjauksesta voi olla myös eri mieltä, mutta tämä linjaus on tehty, pidämme siitä kiinni ja kannamme siitä vastuun."

Päälliköiden palaverissa maanantaina asiaa oli käsitelty myös itsekriittisesti. Oli pohdittu, ja pohdinta oli mielestäni perusteltua, annoimmeko sellaisen vaikutelman, että joku olisi toiminut asiassa vilpillisesti, vaikka meillä ei sellaista tietoa ole.

Pääministerille olen ilmoittanut, että mielestäni uutisen julkaisemiselle oli perusteet, ja jutun tekemisessä on noudatettu hyvää journalistista tapaa.

Atte Jääskeläinen
Johtaja, vastaava päätoimittaja
Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminta