Trumpilta nippu tuohtuneita twiittejä – "Olemmeko natsi-Saksassa?"

Donald Trump sanoo tiedustelupalveluiden haltuunsa saaman raportin olevan täyttä valhetta.

Donald Trump
Kuvakaappaus Donald Trumpin Twitter-tilistä.
Donald Trumpin Twitter-tili.Twitter

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump puolustautuu tiukasti häneen kohdistuvia epäilyjä vastaan.

Tavanomaiseen tapaansa hän käyttää viestivälineenään pikaviestipalvelu Twitteriä, jonka kautta hän on lähettänyt puolen tusinaa viestiä uusimpaan kohuun liittyen.

Trump kiistää jyrkästi, että Venäjä voisi mitenkään painostaa häntä.

Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelut tutkivat haltuunsa saamaa vahvistamatonta raporttia, jonka mukaan Trump ja hänen avustajansa olisivat tehneet asiattomia sopimuksia Venäjällä. Lisäksi Trump olisi seksikohun keskellä.

Trump sanoo koko uutisen olevan valhetta ja hänen poliittisten vastustajiensa yritys alentaa hänen vaalivoittonsa arvoa.