Vanhempia syyllistetään usein sillä, että kasvatat mukulasi liian vapaasti. Herrajumala sentään, vedä niille rajat! Ota enemmän vastuuta lapsesi käyttäytymisestä! Vapaa kasvatus on välinpitämättömyyttä, jolla vanhempi luistaa lapsensa kasvattamisesta.
– Mitä on vapaa kasvatus? Tällä termillä leimataan mitä sattuu. Rajoja asettavassa kodissa voi olla myös välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntejä, sanovat Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa.
– Lapset eivät hae itse apua. On tärkeää, että yhteiskunta suojaa nopeasti lasta tarvittaessa, tarjoaa perheelle neuvontaa ja kotiapua. On myös hyvä, jos lapsiperheillä on tukiverkosto, suurella osalla sitä ei ole.
– Kun vanhemmalla on tunne-elämän häiriö, siitä kärsii koko perhe. Se voi olla tunnekylmyyttä, masennusta, aggression hallintaa tai muuta sukupolvien jatkumona tullutta. Vanhemman pitää saada siihen nopeaa apua ja samoin myös lasten. Vanhempien syyttely ja leimaaminen eivät auta pätkääkään.
Ole johdonmukainen
Monelle vanhemmalle on vaikea myöntää, että on epäonnistunut lapsensa kasvattajana. Vanhemmuutta ja vastuuta omista lapsista sysätään päiväkotien ja koulujen harteille. Syy on yhteiskunnan, ei minun.
– Osa vanhemmista kuormittaa hurjasti ammattilaisia. Toisaalta – mitä ei ole itse saanut, sitä on vaikea toiselle antaa. Jos ei itse ole saanut asiallista vanhemmuutta, sitä on erityisen vaikea toteuttaa, toteavat Cacciatore ja Oulasmaa.
– Vanhempien ja päivähoidon ammattilaisten tehtävä on olla johdonmukaisia ja sopia keskenään, millaiset ovat lapsen rajat. Lapsi elää hetkessä ja päähän pälkähtää milloin mitäkin. Ei illalla kotona annetut neuvot pysy päässä lapsiryhmässä päivällä. Lapsen tehtävä on testailla näitä rajoja.
– On luonnollista olla pulassa kun tulee vanhemmaksi. Kukaan ei ole omassa kodissaan ammattilainen. On hienoa, että tästä uskalletaan nykyään puhua. Se vähentää ahdistusta ja ”täydellisen vanhemman” myyttiä.
Elämä kodin ulkopuolella
Monelle äidille ja isälle pienen lapsen kanssa kotona vietetty aika voi olla jollain tapaa masentavaa. Elämä tuntuu sykkivän jossakin kotini ulkopuolella. Kun lapsi aloittaa päiväkodin ja pääsen taas takaisin töihin, koittaa minulle vapaus.
– Ei ole häpeä myöntää sitä, että harmaa päivä edessä pelottaa. Arjen arkisuus ja tylsät toistuvat kotityöt vailla aikuiskontakteja on iso juttu. Yksin jäämisen ja yksin vastuussa olon tunne helposti masentaa. Rankkuutta lisää väsymys, sanovat lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa.
– Kannattaa hyväksyä se, että tuo vaihe voi olla vaikea ja etsiä apua. Tuen hakemiseen pitää kannustaa, etteivät vanhemmat uuvu suorituspaineisiin ja esitä pärjäävää.
– Joillekin lasten päivähoitoon vieminen ja töihin lähtö on helpotus, mutta tämä tunne on ihan ok! Ei ole mikään pakko haluta olla kotivanhempi montaa vuotta.
– On tunnustettava että elämä lapsiperheessä voi olla sietämättömän rankkaa ja kaikilla ei ole siihen voimia. Yhteiskunnan on panostettava siihen se, mitä tarvitaan.
”Ihmiset taistelevat onnensa vuoksi!”
Cacciatoren ja Oulasmaan mielestä ajallemme on tyypillistä, että lapsen hankinta on tarkkaan mietitty projekti, hankintatoive, joka ei todellisuudessa aina mene suunnitelmien mukaan.
– Suomessa lapset hankitaan yhä myöhemmin, jolloin naisen hedelmällisyys on jo nyt riskirajoilla. Näitä vanhempia ei saa pelotella yhtään enempää. Hyvää tarkoittavat neuvot osuvat yleensä väärään kohteeseen. Toisaalta kuka voi sanoa, milloin on oikea lapsen aika.
– Tarvitaan lisää parisuhdekursseja ja matalan kynnyksen neuvontaa, niille on suuri kysyntä. Tasapainoinen vanhempi on lasten etu. Ihmiset taistelevat onnensa vuoksi!
– Isien mustamaalaaminen saisi loppua. He ottavat yhä enemmän osaa lasten kasvatukseen – enemmän kuin koskaan historiassamme. Isä-lapsisuhde on isän vastuulla, äidit eivät sitä anna tai ota. Äiti ei voi antaa lapselle minuuttiakaan isäaikaa, eikä toisinpäin, toteavat Cacciatore ja Oulasmaa.
Lapsi määrää mitä tehdään
Monissa perheissä lapsi on saanut johtajan roolin. Lapsi alkaa hallita tarpeillaan ja toiveillaan perheen elämää ja vanhemmat ovat kyvyttömiä rajoittamaan niitä.
– Jos lapsuuden kodissa ei ole ollut asiallista aggressiokasvatusta, niin rajojen veto on usein ongelma. Ei haluta toimia vanhan mallin mukaan, mutta ei osata mitään muutakaan. Siitä ymmärrettävästi seuraa sekä liikaa sallimista että vaikeus rauhalliseen lujana pysymiseen.
– Tällaisen lapsuudenkodin mallista seuraa usein myös se, että on vaikea ottaa lapsen pettymys vastaan ja tukea lasta. Omat tunteet nousevat niin sietämättömiksi. Taustalla vaikuttaa se, että on itse lapsena jäänyt tukea vaille kaikissa pettymyksissä, sanovat lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa Väestöliitosta.
Lisäys: Juttuun lisätty lähteeksi Väestöliitto 16.12. kello 16:30.
Lisää aiheesta Ajankohtaisen kakkosen miniteemassa TV2:ssa tiistaina 16. joulukuuta klo 21.