Kotimaa |

Etla: Tietotekniikka uhkaa joka kolmatta työpaikkaa Suomessa

Rekka- tai taksikuskeja ei enää ole 20 vuoden kuluttua, uskoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Robotti tanssitunnin vetäjänä.
Suomi voisi tulevaisuudessa olla maailman johtava hoitorobottien valmistaja, visio Aaltoyliopiston robotiikan ja automatiikan professori Ville Kyrki. Terveydenhuollossa robotti voi raskaan fyysisen työn lisäksi toimittaa lemmikin virkaa, kuten Japanissa kehitetty Paro-hylje tekee. Kuva: Yle

Monimutkaista ajattelua, etiikkaa, moraalia ja ihmisten välistä viestintää vaativat työt lisääntyvät kahden seuraavan vuosikymmenen aikana, todetaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen maanantaina julkaistussa raportissa tietotekniikan vaikutuksista Suomen työllisyyteen.

Tietotekniikkaa kehittyy niin voimakkaasti, että edes Etlan tutkijoiden kaltaisia työntekijöitä ei välttämättä enää tarvita 2030-luvun puolivälissä. Myös toimittajien lähtölaskenta on alkanut, uskoo tutkimusjohtaja Petri Rouvinen.

– Motivointi, viihde, sosiaalinen kanssakäyminen ja kommunikointi ovat ihmisten välisiä asioita. Todennäköisesti niitä tehtäviä pysyy paljon ihmisillä. Kone ei ajattele niin kuin ihminen, joten myös tietyt asiantuntijatehtävät jäävät, Rouvinen sanoo.

Matalan koulutuksen pienipalkkaiset työtehtävät katoavat sen sijaan vauhdilla. Työmarkkinoiden murros on isompi teollisuudessa kuin palvelualoilla. Etlan mukaan myös yksityiseltä sektorilta katoaa työtehtäviä enemmän kuin julkiselta puolelta.

– Haaste on iso. Viesti onkin se, että nyt siihen pitää oikeasti valmistautua, Rouvinen toteaa.

Etla otti tulevaisuusselvityksessään huomioon ainoastaan tietotekniikan, ohjelmistojen ja robotiikan kehittymisen vaikutukset nykyisiin suomalaisiin työn sisältöihin. Eläköitymiseen, maahanmuuttoon tai nykyiseen työttömyyteen Etla ei ota kantaa.

Putkimies ja hoitaja ovat ihmisiä tulevaisuudessakin

Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvisen mukaan moni työ voi edelleen olla olemassa parin vuosikymmenen päästä, mutta eri työn sisällöllä. Kehitystä voi verrata pankkivirkailijan tai metsurin työnkuvien viime vuosien muutoksiin.

– Ehkä helpompi on ajatella niin päin, että mitä työtehtäviä ei ollut kymmenen vuotta sitten. Ei ollut ammatikseen bloggaajia, ei ollut ammattikuntana roolipelien pelaajia, ei sosiaalisen median louhijoita, ei ollut personal trainereitakaan. Uusia ammatteja tulee kyllä.

Toisaalta esimerkiksi putkimiehen käyttämät kädenliikkeet ovat robotiikalla niin vaikeasti matkittavia, että ihmistä tarvitaan edelleen. Hoiva-alallakin tekniikasta saadaan suurta apua, mutta kaikki alan työt eivät millään onnistu ilman ihmistä. Sen sijaan rekka- tai taksikuskeja ei ole Etlan mukaan enää 20 vuoden kuluttua.

Etla muistuttaa, että vasta viiden viime vuoden aikana mobiili tietotekniikka ja pilvipalvelut ovat olleet maailmanlaajuisesti haluttuja. Vielä ei edes voida nähdä, mihin kaikkeen ne tulevat vaikuttamaan.

Video: Toimittaja ruudun edessä studiossa.
02:17
Toimittaja Nora Kajantie selvittää, mitä ammateille tapahtuu

Mitä uutta keksittäisiin poistuvan tilalle?

Etlan Rouvinen muistuttaa, että raportissa ei oteta myöskään huomioon poliittisia tekijöitä. Esimerkiksi julkisen puolen työtehtävien murrosta ja työpaikkojen säilymistä voidaan nopeuttaa tai hidastaa poliittisilla päätöksillä.

– Esimerkiksi robottiauto ei tule katukäyttöön ennen kuin se on laillinen.

Uusia työpaikkoja syntyy, kun tietotekniikkaa kehitetään korvamaan nykyisiä. Sama kilpajuoksu on ollut olemassa koko teollisen historian ajan. Työtä säästyy, kun tulee järkevämpiä ratkaisuja, mutta samalla työlle pitää löytää uutta käyttöä.

– Viime 300 vuotta on mennyt niin, että uutta käyttöä on löydetty suurin piirtein saman verran kuin säästöä on tullut. Suuri kysymys onkin, ovatko seuraavat 10–30 vuotta erilaisia. Murros on nyt niin syvä ja laaja, että meidän kyky keksiä uusia työn käyttöjä tulee ainakin vakavasti haastetuksi.

Etla innostui pohtimaan tietotekniikan vaikutuksia Suomen työllisyyteen sen jälkeen, kun Oxfordin yliopisto julkaisi viime syksynä raportin, jonka mukaan Yhdysvalloissa lähes puolet työpaikoista voidaan korvata roboteilla ja keinoälyllä 20 vuoden aikana.

– Meillä uhattujen työpaikkojen osuus on kymmenesosan pienempi kuin Yhdysvalloissa, mutta kuitenkin iso. Ei se välttämättä tarkoita, että tulossa olisi massatyöttömyys. Isoja asioita kuitenkin tapahtuu lähivuosina, sanoo tutkimusjohtaja Petri Rouvinen.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä