Turku |

FNsteel lopettamassa Suomen toiminnot

Työntekijöitä on Hangon Koverharissa 270 ja Taalintehtaalla 180. Tämän lisäksi eri alihankkijoilla on ollut noin 200 työntekijää tehtaiden yhteydessä.

Työntekijä terästehtaan masuunilla.
Työntekijä Koverharin terästehtaan masuunilla. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Kansainvälinen teräskonserni FNsteel on keskeyttänyt Suomen tehtaidensa toiminnan. Yhtiöllä on tehtaat Kemiönsaaren Taalintehtaalla ja Koverharissa Hangossa. Nopeasti heikkenevä teräksen markkinatilanne ja korkeat raaka-aineiden hinnat ovat vieneet hollantilaisomisteisen teräskonsernin taloudellisiin vaikeuksiin.

Hallintojohtaja Anders Moliis-Mellbergin mukaan Suomen tehtaista on jätetty konkurssihakemukset. Niiden tulevaisuudesta ja sulkemisajasta ei ole vielä tietoa.

FNsteelin tehdas Kemiönsaarella.
FNsteelin tehdas Kemiönsaarella. Kuva: Yle
Työntekijöitä on Koverharissa 270 ja Taalintehtaalla 180. Tämän lisäksi eri alihankkijoilla on ollut noin 200 työntekijää tehtaiden yhteydessä.

Suomen FNsteel Oy koostuu Koverharin terästehtaasta Hangossa, sekä Taalintehtaan valssaamosta Kemiönsaaren kunnassa. Koverharin masuunilla on viimeisen kuukauden aikana tehty suurta korjausta.

Tilanteen seurauksena Koverharin ja Taalintehtaan tuotantoa ei tulla ainakaan nykyisellä omistuspohjalla käynnistämään suunnitelmien mukaisesti, toteaa konserni tiedotteessaan.

Kemiönsaarelle paha isku

Kemiönsaaren kunnanjohtaja Tom Simola sai tiedon konkurssiuhasta tiistaina iltapäivällä. 180 työntekijän mahdollinen työttömäksi jääminen olisi kova isku pienelle kunnalle. Työttömyysprosentti tuplaantuisi nykyisestä noin viidestä jopa yli kymmeneen prosenttiin.

- Kova isku se olisi. Nyt täytyy tarkasti seurata, että miten konkurssiasia etenee. Meillä on keskiviikkona aamupäivällä päättäjät koolla, jolloin on jo enemmän tietoa. Kyllä tässä varmaan valtion apua tarvitaan, Simola toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä