Marja oli nelikymppinen, kun vuosikausien muistilukot ja roolit alkoivat rakoilla ja oli pakko muistaa. Oman tyttären varttuminen sai muistikuvat vyörymään alitajunnasta sellaisella voimalla, että arki karkasi käsistä, eikä normaalista elämästä enää tullut mitään.
Ammattiavun saanti osoittautui lähes mahdottomaksi. Kalliiseen yksityisterapiaan eivät rahat riittäneet, terveyskeskuksessa lääkäri kehotti olemaan kaivelemasta menneitä. Mielenterveyspuolelle ei millään löytynyt vapaita aikoja.
"Täytyykö vetää ranne auki?"
Uskovainen Marja haki apua myös ystäviltä ja erilaisten hengellisten liikkeiden sielunhoitotilanteista – turhaan.
- Rukoile, kyllä sinä anteeksi saat, oli neuvo, kun Marja kertoi miten häntä oli kohdeltu.
Ei haluttu uskoa, tai kuulla miten isä on toistuvasti pakottanut 5-vuotiaan tyttärensä suuseksiin, tai raiskannut niin, että lapsi on ennen tajuttomuuttaan tuskissaan huutanut menevänsä rikki.
Alku avulle löytyi vasta, kun itsetuhoinen Marja uhkasi itsemurhalla. Psykiatrin sanat lohduttivat. ”Et ole tulossa hulluksi. Sinulla on postraumaattinen reaktio, jonka voimakkuus on normaali siihen nähden miten vaikeita asioita mieleesi nousee. Anna palaa, käsittele asia.”
Lopulta vuosien terapia ja perheen ja ystävien muodostama turvaverkko auttoivat Marjan kokoamaan mielensä ehjäksi. Myös usko on ollut Marjalle voimavarana.
Rikotut rajat kertoo Marjan tarinan
Marjan tositarina löytyy kansien välistä. Kokkolan seurakuntayhtymän tiedotuspäällikkö Aune-Inkeri Björkströmin kirjoittama Rikotut rajat perustuu Marjan päiväkirjoihin ja haastatteluihin.
Kirja on suorapuheinen ja kaunistelematon.
Reilu puoli vuotta "Marjan nahoissa" sai Björkstörminkin tunteet pintaan.
- Kyllä se meni ihon alle. Koin raivoa ja suuttumusta, itkinkin, Björkström muistelee.
Marjan tarinan kirjoittaminen avasi näkemään "Mikon ja Marjan" uutisten takana.
- Kun mediassa on uutisia hyväksikäytöstä ja tuomioista, näen niissä pienen tytön tai pojan ja toivon ja rukoilen, että lapsi pääsisi elämään kiinni.
Harva katuu
Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä on vaikea nähdä ja vieläkin se mieluummin vaietaan, tai sitä vähätellään.
- Yhteiskunnassa olisi heräämisen paikka, Björkström sanoo ja suosittelee kirjaansa ammattiauttajille, uhreille ja hyväksikäyttäjille.
Rikotut rajat -kirjassa uskonto on vahvasti läsnä. Kevään vilkasta kirkon rippisalaisuus-keskustelua Björkström pitää tervetulleena.
- Keskustelu on hyväksi sielunhoitajille. Heidän pitää tiedostaa mitä hyväksikäyttö lapselle merkitsee. Uhreja tulee varmasti heidän puheilleen enemmän kuin tekijöitä. Mutta jos joku tunnustaa, niin heidän pitäisi osata taidolla ohjata ihminen tekemään myös viranomaisille tunnustus. Rippisalaisuutta en kuitenkaan lähtisi kevyesti murtamaan.
Tosin Björkstörm kirjoittaa itsekin kirjassaan:
"Harva heistä (hyväksikäyttäjistä) edes katuu tekoaan. Moni puolustautuu väittämällä, että teki lapselle vain hyvää tai että lapsi halusi seksiä ja vietteli hänet"