Suosittu yhteiskunnallinen selitys hiihtolamaan ovat koulukuljetukset: maalaislapset eivät enää hiihdä kouluun, vaan harhailevat pakkasmetsien sijasta sosiaalisessa mediassa taksin takapenkillä.
Selitys on suosittu siksi, että siinä päästään haukkumaan nuorisoa laiskaksi.
Tämähän on ikuinen totuus. Nuoriso on aina laiskaa. Se alkaa parantua velttoudestaan vasta keski-iässä.
Lopullisesti se virkistyy päästessään eläkkeelle. Julma kohtalo estää vasta tuossa vaiheessa virinneen valppauden käyttämisen omaksi ja yhteiskunnan hyödyksi.
**Suomalaista mäkihyppyä **ei ole enää olemassa muualla kuin televisiomainoksissa, joissa se kerjää rahaa.
Kaivaten muistelen niitä päiviä, jolloin vain hyppääjä tai selostaja oli kadoksissa. Silloin meni hyvin.
Mäkihyppy on mahalaskua. Eräs televisiokanava kehtasi otsikoida uutisen Keski-Euroopan mäkiviikolta näin: ”Asikainen hyppäsi komeasti kisaan.”
Siis suomalainen mäkihyppääjä selviytyi niitten kilpailijoitten joukkoon, jotka hyppäävät varsinaisessa kisassa. Komeasti? Mitä seuraavaksi? ”Asikainen näytti epäilijöilleen ponkaisemalla 29:nneksi.”
Ilonaiheet ovat kooltaan nanoa. Niistä kertominen vaikuttaa väistämättä ironialta. Vanhasta muistista mäkiviikolla työskentelee vahva yliedustus suomalaisia toimittajia ja jostain juttu on murjaistava, kun kerran on matkalla lähetetty.
Matti Nykäsen suurista vuosista on kulunut neljännesvuosisata. Janne Ahonen ei koskaan enää palaa.
Hyppy on siis kadoksissa. Kaivaten muistelen niitä päiviä, jolloin vain hyppääjä tai selostaja oli kadoksissa. Silloin meni hyvin.
Suomalainen pitkänmatkanjuoksu on kuollut. Suomalaiset eivät pysty enää kukoistamaan edes lajissa, joka ei vaadi minkäänlaista ajattelua. Vain loputtoman kovaa luonnetta ja runsaasti mielikuvituksettomuutta.
Mikään urheilulaji ei sinänsä ole muita merkittävämpi. On ajanhaaskuuta todistella lajin suuruutta sen perusteella, miten monta litraa se vaatii hikeä.
Luultavasti löylyssä istumisen MM-kisoissa valuu eniten hikeä, mutta tuntuisi oudolta julistaa se lajien kuninkaaksi. Niin suomalaisten on kuitenkin kohta tehtävä.
Suurimman mielenkiinnon keräävät nykyisin lajit, jotka pystyvät kehittämään ympärilleen lajiin olemattomasti tai aasinsillanomaisesti liittyvää oheissälää.
Seksin jälkeen mikään ei ole niin seksikästä kuin raha, jos unohdamme vallan.
Formulat ovat tästä toimiva esimerkki. Se on nettilehtilaji.
Kilpailujen ja jopa kausien välillä media täyttyy rateista, renkaista, jarruista, pakoputkista, kypäröistä, tallipaikoista, mainoksista, vauhtiraidoista, biletyksestä, tyttöystävistä, mutta myös rahasta, rahasta ja rahasta.
Seksin jälkeen mikään ei ole niin seksikästä kuin raha, jos unohdamme vallan.
Tämä saattaa kuulostaa siltä kuin en pitäisi formulakisoista. En pidäkään, mutta Kimi Räikkösestä pidän.
Kun hiihtäjät, juoksijat, mäkihyppääjät ja keihäsjätit ovat telakalla, Kimi Räikkönen hoitaa suomalaisen ikonin virkaa. Hänessä yhdistyvät kultaisessa leikkauksessa Veikko Hakulisen lakonisuus, Paavo Nurmen mystisyys, Matti Nykäsen vapaa-ajan orientaatiot ja Seppo Rädyn mietelauseet.
Hänen lajinsa ei ole small talk. Se on very small talk.
Räikkönen poikkeaa edellä mainituista eniten siinä, että hän maksaa veronsa sinne, missä niitä karhutaan vähän.
Kukaan ei tule Räikköselle kertomaan, mitä hänen pitää tehdä. Hän tietää sen itse. Hänen lajinsa ei ole small talk. Se on very small talk.
Kimi Räikkönen ei menesty suomalaisuudestaan huolimatta, vaan sen vuoksi, että hän on suomalainen. Näin me haluamme ajatella. Hän on sellainen suomalainen, jollaisia me kuvittelemme olevamme.
Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija