Jope Ruonansuun elokuvahaave toteutumassa
Kesälomalla viihdetaiteilija narraa kaloja ja roplaa moottoripyöriään. Ennen hengähdystaukoa hän keikkailee, viimeistelee levyn ja edistää elokuvaprojektiaan.
Viihdetaiteilija Jope Ruonansuun kalenteri pullistelee merkintöjä kesäkuukausille. Päällimmäisenä mielessä on oman elokuvan tekeminen. Käsikirjoituksen runko on jo olemassa, mutta rahoituksen eteen on vielä tehtävä töitä.
Jope paljastaa pitkään haaveilemastaan elokuvaprojektista ainoastaan sen, että filmin päähenkilö on hänen esittämänsä hahmo, rekkamies Mauri.
- Elokuva rakentuu Maurin ympärille. Hänessä oleellista on Tornionjokilaakson murre, joten kaikki sieltä päin tulevat rekkakuskit ovat yhdenlaisia maureja, esikuvia hahmolle.
Elokuvan ohella mies keikkailee kesällä omien sanojensa mukaan ”hulvattomasti”. Kalenteri on täynnä elokuuhun asti, jolloin on loman aika.
Sitä ennen Jope viimeistelee veljensä Sepon kanssa tekeillä olevaa musiikkilevyään, joka kantaa nimeä Veljekset kuin kyljykset.
- Levyllä on hulluja tekstejä. Olemme väännelleet muiden biisejä uuteen uskoon.
Pyyntöjä televisioon satelee
Ikään kuin elokuvan suunnittelussa ja musiikin tekemisessä ei olisi yhdelle miehelle tekemistä riittämiin, Jope osallistuu kesän aikana myös Taivaan tulet -televisiosarjan kuvauksiin.
Moottoripyöriä on kiva värkätä, pestä ja puunata, itsekseen ihailla. Se on melkein mukavampaa kuin ajaminen.
- On kiva olla vaihteeksi pelkkä näyttelijä. En saa tosin paljastaa rooliani. Yksi kuvausreissu on tehty, heinäkuussa tulee toinen ja elokuussa kolmas.
Viihteen monitoimimies on toivottu vieras myös moniin muihin tv-ohjelmiin, mutta kaikkeen hän ei lähde mukaan. Pyyntö on tullut esimerkiksi ohjelmaan, jossa olisi tehty kuntoremontti ja pudotettu painoa.
- Ne ovat omia asioitani enkä tykkää niitä julkisuudessa tehdä. En tarvitse sellaista julkisuutta, Jope tuumii.
Tyhjä kalenteri kruunaa loman
Kiireinen ja työntäyteinen kesä huipentuu elokuussa lomaan. Suunnitelmissa on viettää aikaa perheen kanssa ja käydä muutamissa häissäkin. Jopen kesään kuuluvat myös moottoripyörät.
- Aion ehtiä niitä kopeloimaan. Niitä on kiva värkätä, pestä ja puunata, itsekseen ihailla. Se on melkein mukavampaa kuin ajaminen. Pitkiä matkoja en viitsi prätkällä ajaakaan.
Suositun viihdekonkarin mielestä kesä on parhaimmillaan silloin, kun kalenteri ammottaa tyhjyyttään eikä tarvitse lähteä minnekään.
- Inhottaa kaikki, mikä pitää lyödä kalenteriin, hän murahtaa.
Tänä juhannuksena Jope on poikkeuksellisesti lupautunut esiintymään koko perheen tapahtumaan. Rymykeikat eivät kiinnosta.
- Juhannusperinteistä sauna on mulle tärkeä. Ja koivun tuoksu, makkaranpaisto ja grillaaminen. Enää en rupea läträämään, koska nuorena sitä tuli tehtyä riittävästi.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Tukka pitää järvivedestä
Kirkas järvivesi tekee hiuksille hyvää, sillä se ei avaa hiussuomuja hanaveden tavoin. Jos järvi on oikein puhdas, hoitoaineilla lotraamisen voi unohtaa. Mieto sampoo ei tee järvellekään pahaa, hydrobiologi vakuuttaa.
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
