Blogi |

Kari Haakana: Facebook on internet

Joskus viime vuosituhannen lopun tienoilla internetiltä odotettiin paljon. Kun Internet tuolloin avautui tavallisille tallaajille ja kotitietokoneillakin alkoi päästä verkkoon, uskottiin, että internet ja web tarjoaisivat edullisen, maailmanlaajuisen viestintävälineen, jonka käyttö ei vaatisi erityisiä taitoja ja joka olisi kenen tahansa ulottuvilla. Sähköposti, digikuvien tallentaminen ja jakaminen ja keskustelut sujuisivat netissä yksinkertaisesti ja jopa ilmaiseksi.

Kari Haakana
Kuva: Olli Sulopuisto

Näin kävikin. Kaiken tämän hoitaa nyt Facebook. Facebook on lunastanut ne lupaukset, jotka internetin ja webin nimissä annettiin ja toteuttanut muutamia uusia, joita tuolloin ei osattu uneksiakaan.

Facebook on tehnyt webille sen, mitä web teki internetille. 60-luvulla luodut verkon perusperiaatteet ja -tekniikat muuttuivat meille kaikille käytännöllisiksi vasta sitten, kun web loi ymmärrettävän ja helpon käyttöliittymän näiden käyttäjille näkymättömien perusrakenteiden päälle. Nyt Facebook on luonut helpon tavan julkaista ja jakaa digitaalista sisältöä selaimen avulla.

Tilanne olisi hieno, ellei asiaan liittyisi merkittäviä riskejä. Ensinnäkin Facebook on yksittäisen yhtiön tuote, siinä missä internet ja sen käytännöt ovat useiden yhtiöiden ja muiden tahojen neuvottelujen tulos.

Internetin protokollat ja webin käytännöt muovautuvat joskus tuskallisenkin pitkien prosessien kautta, kun eri intressiryhmät vääntävät näkemyksistään kansainvälisillä foorumeilla. Facebookin käytännöt esimerkiksi yksityisyyden suhteen voivat muuttua yhdessä yössä.

Facebook näyttää myös tekevän parhaansa rapauttaakseen joitakin webin peruskäytäntöjä. Yksi näistä on linkki, webin itsestäänselvin ja hyödyllisin käytäntö.

Facebookin “seamless sharing” -tekniikka pyrkii paketoimaan esimerkiksi mediatalojen tarjonnan omiin, Facebookissa toimivaan sovelluksiinsa sen sijaan, että käyttäjä siirtyisi linkkiä klikkaamalla vaikkapa Guardianin tai Washington Postin sivuille.

Facebook näyttää myös tekevän parhaansa rapauttaakseen joitakin webin peruskäytäntöjä.

Vapaata verkkoa arvostaville toivoa antaa se, että Facebookin kaltaiset suljetut verkkoympäristöt ovat ainakin tähän saakka kokeneet tappion internetille ja webille. Kuuluisin esimerkki tästä lienee yhdysvaltalainen verkkoyritys AOL, jolla vielä 2000-luvun alussa oli pääasiassa Yhdysvalloissa yli 25 miljoonaa maksavaa tilaajaa, joiden tietokoneet kommunikoivat verkossa juuri AOL:n avulla.

AOL:n toimintaidea oli pitkälti sama kuin Facebookillakin: se tarjosi käyttäjillee mahdollisuuden viestiä toistensa kanssa ja yrityksille mahdollisuuden ylläpitää asiakaskontakteja ja -palvelua tietokoneen käyttäjien kanssa. Yritysten markkinointimateriaalissa AOL-hakusanat koreilivat yhtä näkyvillä paikoilla kuin niiden Facebook-sivujen osoitteet nykyisin.

Internetyhteyksiä tarjoavien operaattoreiden nousu, maailmanlaajuisen webin kehittyminen ja tätä kautta ilmestyneet uudenlaiset kilpailijat söivät kuitenkin nopeasti AOL:n liikeidean ja maksavat käyttäjät.

Se oli silloin. Facebook on syntynyt erilaiseen tilanteeseen, se ei AOL:n tavoin sido asiakkaitaan tekniikalla vaan toisilla asiakkailla.

Facebookista poistuminen merkitsisi monille käyttäjille merkittävän ja merkityksellisen yhteydenpitotavan hylkäämistä. Tämän takia Facebookin 900 miljoonaa käyttäjää ovat tiukemmin palvelussa kiinni kuin AOL:n 25 miljoonaa aikanaan.

Google, Twitterin ja Applen tapaisten yhtiöiden yritykset heiluttaa Facebookin ylivaltaa eivät ole toistaiseksi onnistuneet. Jotakin webin yleistymisen kaltaista pitäisi toimintaympäristössä tapahtua, jotta valta murtuisi. Tai sitten Facebookin tai sen pääomistajan ja kehittäjän pitäisi tehdä jokin perustavanlaatuinen virhe.

Kommentoi aihetta

(27 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Pekka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Minä taas en liity siihen ikinä. Ei kai sellaista pakkoa tule, että on kerrottava maailmalle päivän tapahtumat, jopa kuvien kera.

Jossain vaiheessa kaikki osoitteet ovat jonkun roistokoplan käytössä ja siitä se riemu repeää.


Tero Lehto

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nimimerkki Pekka kirjoitti: "Ei kai sellaista pakkoa tule, että on kerrottava maailmalle päivän tapahtumat, jopa kuvien kera."

Tuo on yleinen harhakäsitys. Eihän FB:ia ole pakko käyttää siihen, eivätkä kaikki käytäkään. Jotkut keskustelevat siellä uutisista, toiset tekevät politiikkaa, kolmannet jotain muuta. Aika moni rakentaa siellä ammatti-imagoaan.

Ymmärrän kyllä, että moni haluaa pysyä pois, mutta FB on nykyisin paljon muutakin kuin oman elämän arkitapahtumia.


Eva S

Ilmoita asiattomasta kommentista

Facebook on ihanteellinen some meille - instant-ihmisille - jotka halua(isi)mme mahdollisimman nopeasti ja yksinkertaisesti jakaa ajatuksiamme, kuulumisiamme ja kuviamme toisten, samanhenkisten ihmisten kanssa.

Mutta tarkkana saa olla kuvistaan, jotta ne eivät joutuisi vääriin käsiin "Jaa"-toiminnon kautta. Sillä - alunperin vain parhaimmille kavereille osoitettu kuva saattaakin kaverien kaverien kaverien kautta kulkeutua... vaikka minne...


Numero ja tilasto

Ilmoita asiattomasta kommentista

Maapallolla on noin seitsemän miljardia ihmistä, joista internetin käyttäjiä Internet World Stats'in mukaan vuonna 2011 oli noin 2 267 000 000 miljardia (32,4%). Jos Facebook-tilin omaavia on 900 miljoonaa, on internetin käyttäjistä noin 40% jollain tavalla kytköksissä Facebookin. Heistä osa on aktiivisia käyttäjiä, osa ei lainkaan aktiivisia.

On hyvä huomata, että internetin käyttäjistä noin 60% ei ole mitenkään tekemisissä Facebookin kanssa ja Facebook-tilin omaavista osa ei myöskään ole aktiivisia.


betasusi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitä merkitystä on sillä, että FB on yksityinen yritys? Jos joku keksii tuotteen, joka menestyy muita paremmin, kai keksintö saa myös tuottaa voittoa? (Paitsi Suomessa, jossa paremmin menestyneitä kuuluu aina vihata.) Yhteiskunnan lait takaavat kansalaisille turvan väärinkäytöksiä vastaan - elleivät, vika on paljon syvemmällä kuin jonkin firman olemassaolossa.

Tietoturvasta nipottaminen on myös aika säälittävää. Niinkuin sata vuotta sitten jokainen tunsi metsän vaarat, nyt elävän ihmisen pitää tuntea netin perussäännöt. Pornokuviaan itkevän rinnastaisin naapuritorpan vähämieliseen poikaan, joka putoaa koskeen. Ei nettiin laiteta mitään, mitä ei olla valmis julkaisemaan koko maailmalle (tai sitten käytetään anonymisointia, kovaa kryptausta jne).

Ja vielä niille, jotka muistavat aina palstoilla uhota "minä en facebookiin koske, koska öh öh": "Minä en matkapuhelinta hanki ..", "Meille ei sähköä tule..", "Pyörä on aivan turha ..".


Hellä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei kai sillä ole väliä, että onko Facebook yksityinen vai ei? Mitä nämä muut somet sitten ovat, esim. Twitter, Vimention?

Muuten: instant-ihmisille sopii nämä em. paremmin kuin Fb. Kuvat voi lähettää kännykästä jollekin tietylle henkilölle kätevästi.

Vaarat ovat kyllä samat, kun nettiin jotain laittaa. Ne pitää aina tiedostaa. Kuten luonnon vaaratkin. Ps. kohta taitaa ukkostaa...


FB on yksityinen monopolifirma

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Jos joku keksii tuotteen, joka menestyy muita paremmin, kai keksintö saa myös tuottaa voittoa? (Paitsi Suomessa, jossa paremmin menestyneitä kuuluu aina vihata.) " Mitä isommat voitot sen parempi on liiketaloudellisesti järkevää ajattelua, jolloin yksityinen monopolifirma on liiketaloudellisesti kaikista järkevin tapa asioiden hoitamiseen.

Mitä enemmän voitot ylittävät kohtuutason sen huonompi, tämä on ajattelua jossa kuluttajatyöntekijät ja yritykset muodostavat kokonaisuuden ja tämän kokonaisuuden tasapaino on tavoiteltava asia.

Pääomasijoittajan tavoite on epätasapaino eikä tasapaino, ja yritystoiminta mukaan lukien Facebook on työkalu tämän epätasapainon aiheuttamiseen.


Tapu

Ilmoita asiattomasta kommentista

@ "betasusi":

"Tietoturvasta nipottaminen on myös aika säälittävää. Niinkuin sata vuotta sitten jokainen tunsi metsän vaarat, nyt elävän ihmisen pitää tuntea netin perussäännöt."

Tietoturvan asiantuntijat (puhumattakaan käyttäjien enemmistöstä) ovat pitäneet Facebookin ym. yksityisyyspykäliä vaikeasti ymmärrettävinä ja harhaanjohtavina, sekä niihin liittyviä asetuksia vaikeaselkoisina. Facebook ja lukuisat muut alan yritykset ja palvelut ovat lisäksi selvästikin tehneet parhaansa johtaakseen käyttäjiä harhaan niin, etteivät nämä ymmärtäisi asiaa oikein. Metsien vaarat ovat pysyneet samantyyppisinä tuhansia vuosia, kun tietotekniikan vaarat muuttuvat uusien palveluiden, asetusten, käyttöoikeussopimusten ja haittaohjelmien myötä. Monien internetpalveluiden tarjoajat ovat ahneuksissaan ja epärehellisyydessään käyttäneet käyttäjien tietoja tavalla, joka ei ole lainkaan käynyt ilmi käyttöoikeussopimuksesta ja käyttöohjeista. Rinnastuksesi ontuu siis pahasti.


YLE-Facebook

Ilmoita asiattomasta kommentista

Blogissa esitettyä aihetta sivuaa eräs omituinen ilmiö,jota en voi ymmärtää ja jota Ylessä ei haluta ajatella eikä kommentoida.Miksi Yle tarjoaa uutistoimituksesta ja muustakin tuotannosta enemmin Facebookiin kirjautuneille kuin muille, eli enemmistölle? Ylen Facebook-sivuilla on saanut keskustella reaaliaikaisesti Japanin tsunamin vuosipäivänä Ylen toimittajan kanssa,aamu-TV:n liitännäisinä on voinut keskustella asiantuntijoiden kanssa(viime viikolla valokuvauksesta) ja Juhannusjunan toimittajien ja matkustajien kanssa ja paljon muuta.Korvaaviksi keinoiksi on tarjottu sitä ja tätä,mutta ei vastaavaa reaaliaikaista osallistumista kuin Facebook.Miten käy ensi vuonna,kun joudumme maksamaan pakollisen veroluontoisen YLEmaksun emmekä me Facebookiin kirjautumattomat saakaan rahoillemme täyttä vastinetta?Tämä YLEn kyseenalainen Facebook- käytäntö on härskiä syrjintää,ja mainostaa Facebookia.Kirjautumiskehotus Facebookiin ei riitä vastaukseksi.


Puurot ja vellit sekaisin

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Mikä on kansan rahoilla ylläpidettävä viestintäelin ja niin kaukana Facebookin egoistisista arvoista kuin i-k-i-n-ä voi olla"

mieti....

mieti vielä....

SEHÄN ON YLE!


Jari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Veikkaisin ettei Yle ei pysty kehittämään itselleen realiaikaista kanavaa itse. Se vaatii tekniikkaa, eikä Yle ole kiinnostunut palkkaamaan osaajia.

Itse olen jo vuodesta 2004 koodannut omia realiaikaisia systeemeitä, joilla käytän Ylen palveluita. Siksi en tarvitse Ylen Facebook-palveluita. Mutta teen ohjelmistoa vain itselleni, koska en hyötyisi mitään jos tekisin sitä ilmaiseksi muille.


Numero ja tilasto

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen miettinyt kriittisin ajatuksin suomalaisten verovaroin ylläpidettyjen palveluiden ja organisaatioiden käytäntöä siirtää vuorovaikutus kansalaisten/asiakkaiden kanssa kaupalliseen ja yksityisyyttä kunnioittamattomaan yritykseen. Yleisradion lisäksi näin tekevät pääkaupunkiseudulla muun muassa kirjastot (HelMet).

Toki on niin, että nettiä käyttämättömät kansalaiset/asiakkaat sivuutetaan vielä perusteellisemmin kuin Facebookia käyttämättömät.

Varmaankin useimmissa organisaatioissa on käyty keskusteluja, ja on kenties todettu, että emme voi olla Facebookista pois, koska "kaikki" ovat siellä.

Joukkosieluisuuden sijaan kehottaisin itsenäisen ajattelun vahvistamista niin organisaatioissa kuin yksilöissä.


Tapu

Ilmoita asiattomasta kommentista

YLE–Facebook-kytkös on hyvä näkökohta, josta pitäisi keskustella. Facebook on osoittanut olevansa piittaamaton käyttäjiensä oikeuksista ja tietoturvasta. Mikäli Facebookin asema vahvistuu nykyisestään, on odotettavissa jotain nykyistä pahempaa.

Internet ja sen menestys perustuu avoimuuteen, kun taas Facebook hyödyntää tätä avoimuutta pyrkimyksessään sulkea käyttäjät yhä tiukemmin omaan otteeseensa. Käyttäjien etu olisi yhteisöpalvelujen avoin standardi, joka sallisi eri tahojen ylläpitämien SoMe-palveluiden yhteentoiminnan. Käyttäjät voisivat poistaa ja siirtää tietonsa palvelusta toiseen vapaasti, kuten esimerkiksi sähköpostissa on totuttu. Tällöin palvelut kehittyisivät kohti parasta mahdollista käyttäjäkokemusta, eivät siihen suuntaan, joka sitoo käyttäjät mahdollisimman tehokkaasti yhteen palveluun, jossa käyttömukavuus, tietoturva ja käyttäjän vapaus on uhrattu palveluntarjoajan pyrkimykselle suurimpaan mahdolliseen kontrolliin ja käyttäjien hyväksikäyttöön.


Sosiaalinen verkosto

Ilmoita asiattomasta kommentista

FB on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat muodostaa ja ylläpitää sosiaalista verkostoa. Kaikki eivät moista verkostoa tarvi, joillekin riittää ihan perhepiiri. Ihmisten olisi hyvä oppia pitämään eri ihmiset erillään toisistaan esim työkavereista ei tarvi hankkia kavereita tai ystäviä, työkaverit kuuluvat työpaikalle, ei muualle elämään. Muutenkin ihmisten olisi hyvä karsia turhia ihmissuhteita, jotka ovat yleensä enemmän rasite kuin hyödyllisiä.

Ymmärrän todellakin FB:N, jos on yrittäjä tai jokin muu vastaava, joka tarvitsee oikeasti asiakas-, yrittäjä-, alihankintaverkoston tai sellaisille, joilla on lähisukua jossain niin kaukana, (esim ulkomailla) ettei ole oikeasti muita edullisia mahdollisuuksia yhteydenpitoon.




juego

Ilmoita asiattomasta kommentista

En ymmärrä, miten Facebookista on tullut sivusto, jota Ylekin mainostaa. Facebook kun on moraalisilta arvoiltaan vähintään arvelluttava. Sitä tehdään rahan toivossa, ei ihmisiä miellyttämään.


Paavo Suomalainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joku kirjoittaja totesi: "Facebook on ihanteellinen some meille instant-ihmisille jotka haluamme mahdollisimman yksinkertaisesti jakaa ajatuksiamme, kuulumisiamme ja kuviamme". Jepjep. Sitten on toisaalta indepth-ihmisiä, joita instant-ihmissuhteet eivät kiinnosta pätkääkään, eikä niinmuodoin ole FB:henkään mitään kaipuuta. Jopa ystävissä laatu korvaa määrän, eikä tunnu tarpeelliselta jakaa ajatuksia mahdollisimmian yksinkertaisesti.


yksityisyys kunniaan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onhan sekin vaihtoehto hieno , että pysyy tuntemattomana.

Miksi omista asioista kertomaan kenellekään.

Koti, perhe,työ jne. ovat jokaisen yksityisaluetta !

Muistetaan tämä.

muuten voi tulla niskaan p...palautteena jossain

muodossa, jota ei voi aavistaakaan.


DI

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kaveri näkee harhoja. Kaiken tuon saman mitä voi tehdä facebookissa voi tehdä monella eri tavalla. Facebook ei ole ainut eikä missään nimessä dominoiva tekijä, kuten se yrittää käyttäjilleen uskotella.

Tuoreimmat aiheesta: Blogi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä