Väkivaltaa sisältävät klassikkosadut voivat olla osalle lapsista liian pelottavia. Satuja onkin muokattu iät ja ajat pienille kuulijoille sopiviksi väkivaltaa karsimalla, kertoo filosofian tohtori Merja Sagulin Itä-Suomen yliopistosta.
Robinson Crusoe -kertomuksen eri versioita tutkineen Sagulinin mukaan jo toisen maailmansodan jälkeen kertomuksesta karsittiin ajan henkeen ja lapsille sopimattomia elementtejä.
- Yleisesti ottaen voi sanoa, että kyllähän tarinat elävät ajassa ja hetkessä. Robinson Crusoesta tuli toisen maailmansodan jälkeen yhä nuorempien lasten kertomus. Alkuperäisessä tarinassa on paljonkin taistelua alkuperäisväestön kanssa ja ne on saatettu jättää kokonaankin pois.
Myös Otavan lasten ja nuorten kirjojen kustannuspäällikkö Katriina Kauppila huomauttaa, että alkujaan suullisen perinteen piiriin kuuluneita kansansatuja on aina mukautettu kuulijakunnan mukaan.
En näe syytä, miksi satuja pitäisi lähteä rajoittamaan.
Satujen väkivaltaisuuden voi selittää sekin, että ne olivat Kauppilan mukaan alkujaan aikuisten huvia.
- Tavallaan ajattelen, että satujen pysyminen elävinä edellyttää myös sitä, että niistä tehdään uusia käännöksiä ja kerrotaan uudelleen. Tietysti sen pitäisi tapahtua niin, että siinä säilytetään sadun ydin, mutta otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon kerrontatilanne ja kuulijakunta.
Kansansatujen henkeen kuuluu Kauppilan mukaan se, että niillä ei ollut yhtä, vakiintunutta muotoa, vaan, että jokainen kertoja kertoi ne omalla tyyllillään. Kun versioita on useita, niiden väliltä valitaan nykylapsille sopivin versio, Kauppila kertoo.
Toisin on taidesatujen laita.
- Taidesadut, kuten Andersenin tai Topeliuksen sadut, ovat sitten yhden kirjoittajan kynästä lähtöisin ja sellaisissa tapauksissa sadut tietysti julkaistaan sellaisenaan, korkeintaan päivitettyinä uusilla käännöksillä tähän päivään.
Klassikkosatuja esikouluikäisille
Kuopion Maljalahden avoimessa päiväkodissa harkitaan tarkkaan, minkälaisia satuja lapsille luetaan, kertoo lastentarhanopettaja Päivi Antere.
- Meillä on täällä 2–5-vuotiaita lapsia, joille lyhyet kuvakirjat ovat paras tapa kertoa satuja. Klassikkosaduista mietitään tarkkaan, mitä lapsille voi lukea, sillä ne voivat olla joillekin liian pelottavia, Antere toteaa.
Antere painottaa kuitenkin, että klassikkosadut ovat erittäin hyviä ja sopivat hänen mielestään esikouluikäisille. Hän muistuttaa myös, että lapset ovat yksilöitä: asia, joka pelottaa yhtä lasta, ei toista samanikäistä hetkauta laisinkaan.
- Tärkeintä on, että lapsella on mahdollisuus keskustella sadusta ja mahdollisesti pelkoa herättäneistä asioista aikuisen kanssa.
Siistimisessä on kyse pitkälti aikuisten toiveesta ja halusta suojella lasta
Kolmevuotiaan Oonan äiti Outi Nykänen oli torstaina Maljalahden avoimessa päiväkodissa tyttärensä kanssa. Nykänen kertoo lukevansa Oonalle satuja, muun muassa Mauri Kunnasta ja Tammen kultaista kirjaa, joka ilta.
Nykäsen mukaan satujen pelottavia kohtia ei tarvitse sensuroida.
- Nyt on joutunut lapselle selittämään, mikä on esimerkiksi vankila. Kyllähän lapsella on paljon kysymyksiä, mutta jos aikuisella on niihin vastaukset, niin en näe syytä, miksi satuja pitäisi lähteä rajoittamaan.
Myös tutkija Merja Sagulin harkitsisi tarkkaan satujen maailman muokkaamista aikuisten toiveiden mukaisiksi.
- Kirjoista on helppo suodattaa liian jännittäviä asioita ja niitä, jotka tuntuvat ympäristön arvojen suhteen ristiriitaisilta. Siistimisessä on kyse pitkälti aikuisten toiveesta ja halusta suojella lasta, mikä on ymmärrettävää, mutta toisaalta emme tiedä, millä tavoin lapsi ottaa vastaan lukemansa. Hän voi kuitenkin tehdä erilaisia tulkintoja kuin mitä aikuinen ajattelisi.