Jo lähes 40 000 suomalaista on toiminut rauhanturvatehtävissä, niin myös nilsiäläinen Ari-Vesa Savolainen. Takana on jo kaksi operaatiota Libanonissa.
Minkäänlaisia huvimatkoja komennukset eivät ole olleet, sillä sairaanhoitajan tehtävissä eteen tuli myös vähemmän kaunista katsottavaa.
- Täytyy sanoa, että minä katselin painajaisia niistä tilanteista varmaan vielä puolitoista, kaksi vuotta sen reissun jälkeen, Savolainen sanoo.
Palveluskavereiden ohella henkistä tukea löytyi erityisesti omalta puolisolta, joka asui lähellä toimialuetta.
- Kyllä se ymmärtäminen tietysti vaati aika paljon, että ymmärtää jotain sellaista missä ei itse pystynyt käymään, kun sinänsä siellä toimialueella ei saanut käydä, sanoo vaimo Leila Savolainen.
Rauhanturvaajien kokemuksia voikin monien mielestä todella ymmärtää ainoastaan sellainen, jolla itsellään on kokemusta vastaavanlaisista asioista. Tämä on lähtökohtana Suomen rauhanturvaajaliiton ylläpitämälle tukipuhelimelle, josta apua saa ympäri vuorokauden. Pelkän puhelimen ei uskota kuitenkaan enää riittävän.
- Täytyisi olla yhteisiä kokoontumisia ja muuta, sanotaan hyvin lähituntumassa sen jälkeen kun on kotiuduttu ja myös seurantaa että miten poijat jaksaa, Ari-Vesa Savolainen sanoo.
Juuri tästä puhuttiin lauantaina Kuopiossa järjestetyssä psykososiaalisen vertaistuen symposiumissa. Suomessa ei - ainakaan vielä - aiota ottaa Tanskan tavoin käyttöön erityisiä sopimusterapeutteja, mutta kaikille kotiinpalanneille rauhanturvaajille on jo suunnitteilla kyselylomake. Tavoitteena on löytää ne, jotka apua tarvitsevat.
- On odotettavissa, että tuen tarve lisääntyy ja tämä on osa sitä varautumista. On varauduttava myös siihen, että nämä erityisen traumaattiset rauhanturvakokemukset, tienvarsipommit ja sen tyyppiset, voi tuottaa jälkikäteen hankaliakin psykologisia ongelmia, sanoo professori Jukka Leskinen Maanpuolustuskorkeakoulusta.