Viihde |

Kuka on Krista Siegfrids?

Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa suomalaiset hurmannut 27-vuotias luokanopettajaopiskelija odottaa, että Yle X3M:n aamujuontaja kosisi.

Krista Siegfrids
Krista Siegfrids Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Krista Siegfrids on syntynyt vuonna 1985. Hän on kotoisin Pohjanmaalta Kaskisista ja puhuu äidinkielenään ruotsia.
  • Kristalla on kolme sisarusta ja äiti. Kristan isä on kuollut.
  • Krista on opiskellut luokanopettajaksi Vaasassa, mutta ei ole valmistunut. Hän on edelleen kirjoilla Åbo Akademissa.
  • UMK-voittaja on laulanut pienestä pitäen kuorossa. Lisäksi hän on harrastanut telinevoimistelua. Krista on aina ollut innokas esiintyjä.
  • Aiemmin Krista Siegfrids on tullut tunnetuksi mm. Voice Of Finlandista ja Komediateatteri Arenan Hou Hou -kabareesta. Hän on kertonut tahtovansa tehdä kansainvälistä musiikkiuraa.
  • Siegfrids sai tammikuussa 2013 levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Hän tekee nyt levyä Erik Nyholmin kanssa.
  • Krista pitää itse eniten party-musiikista. Hänen esikuviaan ovat Lady Gaga ja The Soundsin Maja Ivarsson.
  • Kristan UMK-biisi Marry Me on omistettu poikaystävälle, joka on Yle X3M:n Succémorgonia juontava Janne Grönroos. Aiemmin Krista kertoi, että Janne on luvannut kosia häntä, jos hän voittaa Uuden Musiikin Kilpailun.

Tuoreimmat aiheesta: Viihde

Pääuutiset

Ulkomaat

Alppien lentoturma osoittautumassa tahalliseksi – tämä kaikki asiasta tiedetään

Turmatutkijat työskentelivät lentokoneen jäänteiden seassa Seynen kaupungin lähellä, Alpeilla torstaina.

Tapahtumat hetki hetkeltä

klo 21.01

Valkoisen talon mukaan lentotragedia ei liity terrorismiin.

klo 19.55

Turma on saanut lentoyhtiöitä muuttamaan käytäntöjään. Mm. Easyjetin ohjaamossa on jatkossa oltava aina kaksi miehistön jäsentä. Lue lisää.

19.48

Saksalainen Passauer Neue Presse -lehti on haastatellut perämiehen tuttavaa, jonka mukaan perämies oli epätasapainoinen ja joutunut myös keskeyttämään pilottikoulutuksensa puoleksi vuodeksi psyykkisistä syistä. Tuttavan mukaan perämiehen haaveena oli aina ollut päästä lentäjäksi. Turmaa tutkivat viranomaiset eivät ole vielä julkaisseet virallisia tietoja perämiehen terveydentilasta.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä