Kulttuuri |

Kuvataiteilija Erkki Pirtola on kuollut

Pirtola on 1970-luvulla alkaneen uransa alusta saakka toiminut kuvataiteen teon ohella myös kirjoittajana ja kriitikkona. Itse tehty elämä eli ITE-taide nosti hänet suuren yleisön tietoisuuteen.

Erkki Pirtola.
Erkki Pirtola 13.6.1999. Kuva: Juha-Pekka Inkinen

Kuvataiteilija Erkki Pirtola menehtyi äkillisesti lauantaina illansuussa Helsingissä. Pirtola oli 65-vuotias. Hänet tunnetaan kuvataiteensa ohella myös videotaiteen pioneerina, kirjoittajana, kriitikkona, tv-toimittajana ja taiteen opettajana.

Pirtola on yksi ITE (Itse tehty elämä) -taideliikkeen perustajista. ITE-projektissa hän kuvasi eri puolilla Suomea kansantaiteilijoiden arjen ympäristössä syntyvää taidetta.

Valtion kuvataidepalkinnon hän sai vuonna 2011. Lisäksi hänet on palkittu mm. Vuoden kiilalla ja Eskon puumerkillä.

Pirtolan taidetta on tällä hetkellä esillä ainakin Helsingin Jätkäsaaressa Galleria Rankassa.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Kotimaa

Ilomantsi kärjessä matematiikassa, Etelä-Tapiola äidinkielessä – vertaile lukioita aineen tarkkuudella

ylioppilaslakit
A-studio

Puolustusvoimat on moninkertaistamassa kyberyksikkönsä koon – "Suorituskykyämme testataan joka päivä"

Kuva mustasta muistitikusta, jonka päällä on teksti TOP SECRET.

Puolustusvoimien Jyväskylässä sijaitsevaa kyberyksikköä ollaan vahvistamassa tuntuvasti. Lähivuosina yksikön koko on suunnitelmien mukaan moninkertaistumassa. Kun nykyisin yksikössä on kymmeniä tietoturva-alan ammattilaisia, jatkossa luku on kolminumeroinen. Koko puolustusvoimissa kyberasioiden parissa työskentelee kymmenen vuoden sisällä useita satoja ihmisiä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä