Lehtokotilo kypsyy suussa sulavaksi herkuksi
Pihapiirien riesa lehtokotilo taipuu ammattikokin ohjeilla maukkaaksi ateriaksi. Valkoviinissä, voissa ja valkosipulissa muhineet kotilot rouskutellaan kuorineen päivineen.
Ropina käy, kun lehtokotilot tippuvat pastasiivilään. Ne huuhdellaan kevyesti juoksevan veden alla. Pääraaka-aine on valmis ruoanlaittoon.
Tai tarkemmin ottaen kotiloita on valmisteltu koettelemukseen jo parin viikon ajan. Kaikki alkoi siitä, kun Yle Lahti päätti selvittää, onko niljakkaasta pihojen ongelmasta johonkin hyödylliseen kuten syötäväksi.
Kotilot kerättiin pihalta ämpäriin, jonka pohjalle laitettiin jauhoja. Kotiloita pestiin päivittäin. Parissa viikossa jauhot puhdistivat lehtokotilot syömäkelpoiseksi.
Valkosipuli kruunaa annoksen
Koulutuskeskus Salpauksen kokkiopiskelija Aleksi Timonen heittää pannulle voita, valkosipulia ja salottisipulia. Niitä paistetaan hetki.
Sitten lisätään lehtokotilot, tujaus valkoviiniä ja annetaan ruoan muhia pannulla vartin verran. Kotilot ovat hetkessä hengettömiä.
Kokkiopiskelija Timosen toimia seuraa sivusta Arttu Ruusunen, joka aikoo ehdottomasti maistaa lehtokotiloannosta.
- Tämä on perinteinen valkosipulietanapohja eikä se voi epäonnistua. Aion maistaa, sillä etanat ovat herkkua.
Maukas yllätys
Kotiloiden matka lautaselle alkoi pari viikkoa sitten Nanna Salmen pihalta. Myös Salmi on saapunut Salpauksen kokeilukeittiöön, mutta ei ole vielä vakuuttunut siitä, uskaltaako hän maistaa lautasella liemineen killuvia kotiloita.
- Näyttää herkulliselta, mutta valitettavasti tiedän, mitä ne ovat. Olen vihannut niitä sydämeni pohjasta, liiskannut niitä tuhansittain ja nähnyt, mitä sisältä pursuaa. Tieto lisää tuskaa, hän irvistää.
Aleksi Timonen rohkaisee Salmea kauhomaan kotilon lusikalle ja laittamaan sen suuhun.
- Nämä popsitaan kuorineen päivineen, Timonen huomauttaa.
Salmen kasvoille nousee helakka puna. Lopulta hän maistaa – empien.
- Todella hyvän makuinen. En voi uskoa, että söin juuri lehtokotilon. Hitsin hyvän makuista!
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
