Loikkaukset Syyrian armeijasta jatkuvat
Taistelut jatkuvat kiivaina Aleppossa. Damaskoksessa tilanne on jännittynyt, aktivistit kertovat uutistoimistoille.
Kaksi Syyrian armeijan prikaatikenraalia on loikannut Turkkiin, kertoo uutistoimisto Reuters.
He olivat osa noin kymmenen hengen ryhmää, johon kuului myös everstejä ja muita upseereja. Nämä lauantain vastaisena yönä tapahtuneet loikkaukset nostaisivat loikanneiden kenraalien määrän 24:ään.
Noin 43 000 pakolaisen arvioidaan paenneen Syyrian konfliktia Turkkiin.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti lauantaina lähettävänsä YK:n rauhanturvaoperaatioiden alipääsihteerin Syyriaan arvioimaan tilannetta.
YK:n turvallisuusneuvosto päätti perjantaina jatkaa kuukaudella tarkkailuoperaatiotaan Syyriassa sen jälkeen, kun Venäjä ja Kiina kaatoivat uusia pakotteita vaatineen päätöslauselman.
Aleppossa raskaita taisteluja
Raskaat taistelut ovat jatkuneet Syyrian Aleppossa toista päivää. Syyrialaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan taistelut ovat laajentuneet lauantaina.
- Väkivaltaiset yhteenotot Syyrian hallinnon joukkojen ja kapinallisten välillä jatkuvat, järjestö sanoo.
Sen mukaan armeija käyttää raskaita aseita ja kranaatteja.
Taistelut ovat pahimpia, joita on käyty Syyrian pohjoisosissa sijaitsevassa kaupallisessa keskuksessa.
Pääkaupungissa Damaskoksessa on sen sijaan ollut hiljaista perjantain kiivaiden taistelujen jälkeen.
Ihmisoikeusjärjestön mukaan perjantaina sai koko maassa surmansa noin 230 ihmistä, joista 150 siviilejä. Sen mukaan konfliktin tähän asti verisin päivä oli viime torstai, jolloin taisteluissa kuoli noin 300 henkeä.
Tuoreimmat aiheesta: Syyria
YK: Syyrian kapinallisten epäillään käyttäneen sariinikaasua
YK:n riippumaton tutkimuskomissio ei ole löytänyt todisteita siitä, että Syyrian hallinto olisi syyllistynyt kemiallisten aseiden käyttöön.
Syyria: Iskut avaavat oven kaikenlaisille mahdollisuuksille
Syyria on myös syyttänyt Israelia veljeilystä "terroristiryhmien" kanssa.
Suomalainen asiantuntija: Syyriassa ei käydä enää vain sisällissotaa
Suomen Lähi-idän-instituutin johtaja Ari Kerkkänen pelkää Syyrian sodan jatkuvan hamaan tulevaisuuteen.
Kumea jymähdys ja rajua tulitusta - suomalainen todisti autopommi-iskun Syyriassa
Suomen Lähi-idän-instituutin johtaja oli Damaskoksessa myös puoli vuotta sitten ja arvioi, ettei arki kaupungin keskustassa ole juuri muuttunut, vaikka autopommi-iskut ovat jatkuva uhka.
Järjestö: Yli 60 ihmisen ruumiit löydetty Syyrian Baniasista
Aktivististit syyttävät epäillyistä surmista hallitusta kannattavia joukkoja. Lukuisien sunniperheiden kerrotaan paenneen alueelta.
Israelilaisviranomaiset vahvistavat ilmaiskun Syyriaan - kohteena asekuljetus
Nimettöminä pysyvien israelilaisten viranomaisten mukaan isku tehtiin perjantaina. Syyrian hallitus ei ole vahvistanut iskua.
McCain: Syyrian kemialliset aseet eivät saa joutua islamistien käsiin
Syyrian hallinnon epäillään käyttäneen sariini-hermokaasua taistelussa kapinallisia vastaan.
Syyrian oppositio vaatii länsimailta toimia - taustalla "punaisen viivan" ylitys
Yhdysvallat on aiemmin todennut, että kemiallisten aseiden käyttö ylittäisi "punaisen viivan", joka johtaisi sotilastoimiin. Syyrian opposition mukaan länsimaiden on nyt todistettava, että puheet rajan ylittämisestä ja sen johtamisesta sotilastoimiin, eivät ole vain sanahelinää.
Aleppon suuren moskeijan minareetti tuhoutui taisteluissa
Aleppon vanha kaupunki, jossa moskeija sijaitsee, kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Kyseessä on jo toinen kerta Syyriassa lyhyen ajan sisällä, kun moskeija kärsii vakavia vaurioita.
Keräyksellä vettä Syyriaan
Syyrian levottomuudet heijastuvat maan lasten huonoihin oloihin. Suomen UNICEF aloittaa huhtikuun lopulla jano-keräyksen, jonka tuotto ohjataan Syyrian lapsille. Jo yhdeksällä eurolla saa yhdelle perheelle puhdasta vettä kuukaudeksi, mutta roposetkin otetaan ilolla vastaan.
