Lisää näyttöjä pohjoisen lämpenemisestä
Uudet tutkimustulokset kertovat, että pohjoinen napa-alue lämpenee sekä menettää lumi- ja jääpeitettään. Amerikkalaisen NOAA-viraston keräämien tietojen mukaan esimerkiksi lumipeite suli pohjoisessa ennätyksellisen aikaisin viime keväänä.
Amerikkalainen National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA) on kerännyt yhteen tutkimustuloksia arktisten alueiden säätilasta tänä vuonna.
Tutkimusten mukaan pohjoinen napaseutu lämpenee ja sulaa, vaikka varsinainen napajäätikkö ei pienentynytkään uusiin ennätysmittoihin tänä vuonna.
Lumi sulaa ja jää häviää
Vähälumisen talven ja lämpimän kevään ansiosta napaseutujen lumipeite suli pois aikaisemmin kuin kertaakaan vuonna 1966 alkaneen satelliittiseurannan aikana.
Jäätiköt Kanadassa ovat pienentyneet kiihtyvällä nopeudella vuodesta 1987 asti lämpimämpien ja pidempien kesien vuoksi.
Grönlannissa puolestaan kesä oli lämpimämpi kuin kertaakaan mittaushistorian aikana, eivätkä maanpäälliset jäätiköt ole menettäneet näin paljon massaa ainakaan 52 vuoteen.
Lisäksi vedenpäällistä jäätikköä hävisi Grönlannin edustalta kesän aikana enemmän kuin kertaakaan vuonna 1978 alkaneen seurannan aikana. Pelkästään ns. Petermannin jäätikön irtoaminen merkitsi 290 km2:n menetystä.
Kasvit valtaavat arktista
Pohjoiskalotin ikirouta-alue on mittausten mukaan lämmennyt jo vuosikymmenten ajan. NOAA:n raportin mukaan lämpötilat ovat nousseet erityisen jyrkästi viimeisen viiden vuoden aikana monilla Jäämeren rannikkoalueilla.
Kasvipeitekin on laajentunut pohjoisimmassa Kanadassa, Pohjois-Alaskassa ja Länsi-Grönlannissa. Raportin mukaan kasvien vihertämä alue on siellä nyt 15% laajempi kuin vuonna 1982.
YLE Lappi