Matti Vanhanen: Nyt pitää keskittyä luottamuksen rakentamiseen
Entisen pääministerin mielestä selvityksiä eurosta eroamisesta ei pidä tehdä, koska se voisi horjuttaa luottamusta entisestään.
Entisen pääministerin, Perheyritysten liiton toimitusjohtajan Matti Vanhasen (kesk.) mielestä Suomen ei pidä lietsoa eripuraa euromaiden välillä. Hän sanoo, että talous perustuu luottamukseen, ja siksi poliittisen kentän pitäisi keskittyä luottamuksen rakentamiseen.
Osa tätä luottamuksen rakentamista on se, että joko ollaan euron puolella tai sitten ei olla. Näin kesäaikaan jokainen tietää, että jos on toinen jalka veneessä ja toinen laiturilla, niin miten siinä lopulta saattaa käydä.
Vanhanen varoittaa esimerkiksi julkista sektoria tekemästä suunnitelmia eurosta eroamisen varalle, koska se voisi antaa vääränlaisen singnaalin.
- Osa tätä luottamuksen rakentamista on se, että joko ollaan euron puolella tai sitten ei olla. Mutta ei olla niin, että ollaan kahdella puolella. Näin kesäaikaan jokainen tietää, että jos on toinen jalka veneessä ja toinen laiturilla, niin miten siinä lopulta saattaa käydä, hän sanoo.
"Kotiyleisö huutaa kuin maaottelussa"
Vanhanen uskoo järkisyiden lopulta puoltavan sitä, että euro halutaan pitää kasassa. Se taas vaatii hänen mukaansa riittävän suuria ja nopeasti toimeenpantuja päätöksiä.
- Ne pitää saman tien panna toimeen. Eikä käydä jokaisen päätöksen jälkeen aina viikkojen keskustelua siitä, mitä sovittiin ja mitä päätettiin. Tämä häiritsee markkinoita, Vanhanen sanoo.
Suomen ongelmana hän pitää sitä, että täällä keskitytään liiaksi siihen, mitä ei saa tehdä ja missä ei saa olla mukana. Vanhanen sanoo suoraan, että kysymys on Suomen sisäpolitiikasta, ja siksi hän osoittaa sanansa sekä hallitukselle että oppositiolle.
- Se ei ole hallitukselle koskaan ikään kuin helppo tehtävä, kun on kotiyleisö, joka huutaa toiseen suuntaan. On ikään kuin maaotteluyleisönä. Mutta se on vaan hallituksen velvollisuus korostetulla tavalla nyt rakentaa yhteistyötä etelän ja pohjoisen välillä, Vanhanen sanoo.
Nykytila oli ennen vain kauhuskenaario
Vanhasen pääministerikauden loppupuolella - vuosina 2008-2010 - elettiin eurokriisin alkuhetkiä.
Vanhanen sanoo, että tuolloin uskottiin aidosti, että kriisi kyetään aitaamaan Kreikan, Portugalin ja Irlannin sisälle.Silloin oli vähän niinkuin kauhuskenaario se, että Espanja ja Italia joutuisivat tähän samaan korko-myllerrykseen. Ja nyt tässä nykyiset päätöksentekijät ovat.
- Silloin oli vähän niin kuin kauhuskenaario se, että Espanja ja Italia joutuisivat tähän samaan korko-myllerrykseen. Ja nyt tässä nykyiset päätöksentekijät ovat, hän sanoo.
