Murha on aina murha, murahtaa komisario Palmu Suomi-filmin klassikossa. Hänen apulaisensa katsovat hölmistyneinä, koska pitävät leskirouvan kuolemaa vielä sattumien summana.
Kun yksi ihminen surmataan elokuvassa tai tosielämässä, odotamme, että murhaaja saa lopulta tuomionsa. Mutta kun 75 ihmistä ammutaan päivänvalossa eurooppalaisen suurkaupungin keskustassa, pidämme tapahtumaa epämääräisten "väkivaltaisuuksien" tai kasvottoman "järjestyskoneiston" aiheuttamana.
Mutta myös joukkomurhan syyllinen tai syylliset voidaan löytää. Kun tyrmistys Kiovan kadulla raahattujen ruumiiden vuoksi hieman hälvenee, on syytä hahmottaa, mitä hotelli Ukrainan kulmilla oikeastaan tapahtui.
**Kokonaiskuva syntyy liittämällä tiedonsirpaleita **yhteen. Torstaina aamulla Maidan-aukion väki – moniviikkoisen rutiinin mukaan – aloitteli mielenosoituksia kuin työvuoroon mennen. Silloin he havaitsivat mellakkajoukkojen rivistön yllättäen vetäytyneen asemistaan, joista vasta edellispäivänä oli verisesti kamppailtu.
Mielenosoittajat lähtivät nousemaan rinnekatua ottaakseen haltuunsa barrikadilinjan, jota he olivat jo kuukaudet tottuneet pitäneen omana alueenaan. He menivät suoraan ansaan. Kypärät, sirpaleliivit ja mellakkakilvet ovat heikko suoja rynnäkkö- ja tarkkuuskiväärien 7.62 -kaliiberin luoteja vastaan. Mielenosoittajat tuskin tiesivät, että Ukrainan sisäministeriö oli samana päivänä antanut luvan käyttää tappavia luoteja.
Seurasi tulenavaus. Tarkka-ampujat olivat katoilla ja maastossa. Mielenosoittajat koettivat suojautua kulmauksiin ja ohuiden kilpiens ä taakse. Luodit osuivat päihin ja syd ämiin. Haavoittuneita ja kuolleita kannettiin hotelli Ukrainan aulaan, joka muuttui ensiapuasemaksi ja ruumishuoneeksi.
Niinpä ei ole mahdollista tietää, kuka ampui ensimmäisen luodin. Mutta tulenavausta ei seurannut kahakka, vaan kylmäverinen teurastus. Tuli-iskun tarkkuus kertoo, että asialla olivat koulutetut kuoleman ammattilaiset, snaiperit, tarkka-ampujat. Kyseessä oli harkittu joukkomurha.
Tappava väkivalta sai välittömästi aikaan ristitiitaisten ja hätääntyneiden viestien, väitteiden ja huhujen vyöryn, jota netti, Facebook ja Twitter nykyään kannattelevat. Kuoleman kentäksi muuttuneella alueella ei juuri ole puolueettomia silminnäkijöitä. Väitteitä "provokaattoreista" esitettiin – joko tietoisesti, joukkomurhan savuverhoksi, tai tahattomasti.
Käsitteellä "provokaattori" on neuvostoperinteessä erityinen asema. Stalinin vuosina opetettiin neuvostokansalaiset epäilemään ja syyttämään toisiaan tihutöistä, eli "luokkavihollisen" toiminnan edistämisestä. Ukraina oli kahdeksan vuosikymmentä osa Neuvostoliittoa, ja ajatustapa elää edelleen. Mielenosoittajat kyräilevät myös toisiaan, ja mukana on niitäkin, jotka etsivät väkivaltaisia yhteenottoja. Kuukausien kamppailu kovettaa asenteet.
Niinpä ei ole mahdollista tietää, kuka ampui ensimmäisen luodin. Mutta tulenavausta ei seurannut kahakka, vaan kylmäverinen teurastus. Tuli-iskun tarkkuus kertoo, että asialla olivat koulutetut kuoleman ammattilaiset, snaiperit, tarkka-ampujat. Kyseessä oli harkittu joukkomurha.
Maidanin veril öyly vertautuu My Lain kyläläisten joukkomurhaan Vietnamin sodassa tai Srebrenican tuhoon Bosniassa. Molemmat johtivat tutkimuksiin, oikeustoimiin ja tuomioihin.
Euroopan Unioni on sopinut ensimmäisistä sanktioista Ukrainan johtoa vastaan. Niiden nojalla kenties vielä kerran saadaan oikeuteen Kiovan mustan torstain joukkomurhasta päättäneet.
Usein sanomme, että väkivalta ei ole kenenkään etu, mikä ei valitettavasti aina pidä paikkaansa. Kenties joku arvioi tilanteen kärjistämisen suojelevat oman valta-aseman ja laittomasti kahmitun omaisuuden säilyttämistä, kenties pyrkimyksen ä oli poikkeustilan julistaminen.
Tutkijoiden asia olisi selvittää syylliset, ja kansainvälisen yhteisön tehtävä olisi saada nämä vastaamaan antamistaan käskyistä. Hotelli Ukrainan kulmilla ei nähty vain tapahtumien vyöryä, vaan suunniteltu, saatanallinen teko. Ja murhan tavoin on myös joukkomurha rikos, joka ei vanhene koskaan.
_Kirjoittaja vieraili Kiovassa ja Maidanin mielenosoitusleirissä helmikuun alussa. _