Raumalaisen Lea Kulonurmen elämä alkoi poikkeuksellisissa oloissa. Hänen raskaana ollut äitinsä jäi saksalaisten vangiksi työskennellessään rahtilaivalla Saksan aluevesillä elokuussa 1944. Kulonurmi syntyi vankeuteen Stutthofin keskitysleirillä Puolassa.
– Äiti joutui sinne, koska hän ei suostunut työskentelemään saksalaisille, Kulonurmi kertoo.
Äiti ja lapsi selviytyivät leiriltä elävinä kuin ihmeen kaupalla.
– Siellä tehtiin tarkastuksia. Yleensä raskaana olevat ja pienet lapset tapettiin, Kulonurmi toteaa.
Mennyt jättää jälkiä ihmiseen
Lea Kulonurmella ei ole muistoja keskitysleiriajalta, sillä sota päättyi hänen ollessaan vielä vauva. Hän pääsi Suomeen kesäkuun alussa 1945, tasan 70 vuotta sitten. Perhe ei menneestä halunnut puhua.
– Äiti kuoli, kun olin 17-vuotias ja sitä ennen niistä asioista ei paljoa puhuttu. Leirillä ollut isäpuoleni puolestaan sanoi olevansa onnellinen jokaisesta hetkestä, kun ne asiat eivät ole mielessä. Kyllähän tuollainen jättää jälkensä ihmiseen.
Sitä Kulonurmi ei osaa arvioida, onko poikkeuksellinen alku elämälle jättänyt jälkensä häneen.
– Ei voi tietää minkälainen olisin, jos asiat olisivat toisin. Maailma on muutenkin niin erilainen nykyään.
"Kaikki on nykyään liian hyvin"
Muutos ei välttämättä ole kaikilta osin mennyt parempaan suuntaan.
– Tulee sellainen olo, että pienistäkin jutuista kitistään, kun ei tiedetä miten asiat voisivat olla. Siinä mielessä tuntuu, että nyt kaikki on liian hyvin.