Kiovan Itsenäisyysaukion, eli Maidan Nezalezhnostin mielenosoitukset olivat alkaneet pari päivää aikaisemmin, kun Ivona Kostina meni ensimmäistä kertaa katsomaan, mistä oli kysymys.
Sattumalta hän tapasi joukon muita nuoria aukion laidalla olevan korkean pylvään luona. Siellä he juttelivat erilaisista tavoista auttaa mielenosoittajia. Nuoret ymmärsivät, että tuli nälkä ja jano, kun seisoi paikallaan tuntikaupalla.
Ivona ehdotti, että rupeaisivat yhdessä keittämään teetä ja jakamaan sitä mielenosoittajille. Hän otti johtaakseen homman, ja pian oli päätetty kuka hakee kattiloita kotoaan, kuka tuo vettä ja kuka teetä. Jonkun tehtäväksi tuli hankkia kertakäyttömukeja ja sokeria.
Tästä alkoi silloin 17-vuotiaan Ivonan ura aktivistina. Neljän kuukauden ajan, marraskuusta 2013 maaliskuun loppuun 2014 hän oli joka päivä paikalla Maidanilla. Joukon miehet pakottivat naisia kotiin yöksi, mutta kukaan ei pysynyt kauan poissa. Ivona kertoi, että kaikkia paleli ja väsytti, mutta ei pelottanut.
– Emme voineet kuvitella, että täällä jonakin päivänä ammutaan ihmisiä kuoliaaksi.
Ivona koki itse järkytyksen kun hän ystäviensä kanssa ensimmäisten ampumisien jälkeen 18. tammikuuta 2014 kulki sairaalasta sairaalaan etsien loukkaantuneita. Hän näki silloin, miten turvallisuuspalvelun miehiä tuli sairaalaan ja kiskoi sieltä mukanaan haavoittuneita ihmisiä. Ivonan mukaan, ei edelleenkään tiedetä, minne heidät vietiin. Noin viisikymmentä ihmistä on kadoksissa ja aktivistit yrittävät edelleen selvittää, mitä heille on tapahtunut.
Apua rintamalle
Tällä hetkellä Ivona työskentelee palkattomana vapaaehtoisjärjestössä, joka auttaa sotilaita rintamalla. Hän kulkee säännöllisesti sota-alueelle vieden sinne vaatteita, ruokaa ja muita tarvikkeita. Tämä apu on sotilaille hyvin tärkeä, valtio ei täysimittaisesti hoida armeijan huoltoa.
Ivona Kostina sanoo, ettei vapaaehtoisjärjestöjä olisi enää olemassa, jos valtio hoitaisi tehtävänsä.
– Sotilaille on tärkeää, että käymme siellä. He iloitsevat tavaroista, mutta vielä enemmän he arvostavat esimerkiksi koululaisten piirustuksia ja kirjeitä. Niitäkin viemme joka kerta.
Sotilaat saavat jopa uutta rohkeutta, kun rintamalle tulee naisia, jotka istuvat juomaan teetä heidän kanssaan. Tulee tunne, että heillä on ihmisiä, joiden puolesta kannattaa taistella. Rintamalla on oma ilmapiirinsä ja puhetyylinsä, nuoret naiset tuovat sinne aivan muita ajatuksia ja puheenaiheita, sanoo Ivona.
Suuria haaveita
Kulunut puolitoista vuotta on muuttanut Ivonan elämän täysin. Aikaisemmin hän suunnitteli matkustavansa ja tutustuvansa maailmaan, nyt hän haluaa muuttaa kotimaansa avoimemmaksi ja rehellisemmäksi. Vaikka hän on vasta 18-vuotias, hän tietää jo, millaisen Ukrainan hän haluaa nähdä tulevaisuudessa.
– En halua, että vanhempani vanhenevat sotaa käyvässä maassa, enkä halua, että minua kymmenen vuotta nuorempi sisareni joutuu näkemään sellaista, mitä minä olen nähnyt.
Ivona sanoo, että hän on nähnyt sellaista, mitä 17-vuotiaan ei pitäisi nähdä. Hän on myös menettänyt hyvin läheisen ja rakkaan ihmisen. Se oli raskas isku. On erilaista haudata esimerkiksi isoisänsä kuin sielunkumppaniaan, jota ei voinut odottaa näkevänsä arkussa 17-vuotiaana, Ivona sanoo.
Vaikka hän on kokenut paljon rankkoja asioita, Ivona sanoo, että hän ei kadu aktivistiksi rupeamista. Hän on oppinut niin paljon ja kohdannut niin monta hienoa ja rohkeaa ihmistä, että se kantaa hänet eteenpäin. Hän kokee, että hänellä on velvollisuus jatkaa työtään myös niiden takia, jotka ovat kuolleet. Muuten he olisivat kuolleet turhaan.
Kerstin Kronvall, Yle Uutiset, Kiova