Fyysisten vammojen lisäksi henkiset vammat vaativat hoitoa vakavien onnettomuuksien jälkeen. 20. huhtikuuta 2014 sattuneen Jämijärven lento-onnettomuuden käsittely alkoi saman tien.
Koneesta toisena ulos päässyt Saku Lehtinen pääsi samaan huoneeseen toisen onnettomuudesta selvinneen kanssa. Hänen kanssaan Saku kävi keskusteluja onnettomuudesta, mutta meni monta viikkoa, ennen kuin mies vähänkään ymmärsi, mitä oli tapahtunut.
– Alkuun mieli sulki kaiken pois, eikä tuolloin halunnut uskoa tapahtunutta. Ensimmäiset viikot olivat todella vaikeaa aikaa, kun toinen puoli aivoista haluaa kertoa sen, mitä oli tapahtunut ja toinen puoli haluaa sulkea kaiken pois. Toinen puoli haluaa, että asiaa miettisi, toinen puoli ei.
Miksi juuri minä selviydyin?
Onnettomuustilanteissa kriisiapua tarjotaan nopeasti. Tampereen laskuvarjokerhon tiloihin Härmälään saapui tukihenkilöitä, joiden kanssa pystyi keskustelemaan tapahtuneesta. Tuossa vaiheessa Saku Lehtinen ei halunnut juuri keskustella ammattilaisten kanssa.
– Puhuin paljon omien hyppykavereiden kanssa lähiviikkojen ajan. Omasta mielestäni se oli tutuin ja turvallisin keino lähteä viemään tätä eteenpäin. Kriisiapu oli ihan okei, mutta se oma hyppypiiri ja omat hyppykaverit, varsinkin ne, jotka olivat paikan päällä ja tiesivät mitä oli tapahtunut, olivat se tärkein apu siinä alkuvaiheessa.
Onnettomuudessa kuoli kahdeksan ihmistä. Suuronnettomuuksista selviytyneille saattaa tulla syyllisyyden tunteita siitä, miksi juuri minä selviydyin, eikä joku muu. Myös Saku tunnustaa kokeneensa näin muutamaan otteeseen.
– Ensimmäisenä sitä mietti omaa toimintaansa koneessa. Olisinko voinut jotenkin päästä koneesta nopeammin ulos, tai olisiko jotain pitänyt tehdä toisin. Kyllä sitäkin on miettinyt, että miksi minä selviydyin? Toisaalta tällaisia asioita ei saisi miettiä, koska jälkispekulointi ei muuta tapahtunutta millään tavalla. Asian kanssa on vaan elettävä.
Uudestaan taivaalle mahdollisimman nopeasti
Vaikka onnettomuus järkytti syvästi hyppypiirejä, oli kuitenkin selvää, että elämän on jatkuttava. Kuukauden kuluttua Jämijärven tapahtumista Saku oli jälleen varjon kanssa kentällä.
– Olin kavereiden kanssa Kuopion hyppykerholla viettämässä aikaa. Tuolloin olin jo toipunut jalan murtumasta ja olin muutenkin fyysisesti valmis hyppäämään. Henkinen puoli ei tuossa vaiheessa ollut millään tavalla kunnossa. Aika kauan piti pohtia, että hyppäänkö nyt vai pitäisikö vielä odottaa. Lopulta päätin, että on parempi hypätä mahdollisimman nopeasti.
– Henkisesti olin jo pidemmän aikaa valmistautunut hyppäämään tuolloin, mutta sitten, kun kone lastattiin ja rullailtiin kiitotielle, palasivat kaikki muistikuvat mieleen. Silloin tuli fiilis, että onko tässä mitään järkeä. Nousun aikana kaikki koneen liikkeet ja nytkähdykset palauttivat mieleen kuukautta aiemmat tapahtumat.
Koneen noustua hyppylinjalle ja hyppääjille tarkoitetun oven auettua Sakulla oli vielä pieniä epäilyksiä hypyn suhteen, mutta kun oma hyppyvuoro tuli, hän päätti hypätä.
– Kun pääsin ilmavirran kanssa tekemisiin ja vapaapudotukseen, muistin, minkä takia tätä lajia olen harrastanut ja minkä takia tätä haluan aina harrastaa, Saku Lehtinen muistelee.
– Hypyn aikana tuntui kuin olisin hypännyt ensimmäistä kertaa. Kaikki tuntui uudelta ja hienolta, mutta laskeutumisen jälkeen tulivat aiemmat tapahtumat vahvasti mieleen. En osaa sanoa, hyppäsinkö tuolloin liian aikaisin, mutta itselleni oli tärkeää päästä mahdollisimman pian takaisin koneeseen.
Tatuointi muistuttaa uudesta elämästä
Onnettomuudesta on nyt kulunut puoli vuotta. Hämeenlinnalaisen Saku Lehtisen arki palannut normaaliksi. Arkipäivät menevät rakennusmaalarin töissä ja viikonloppuisin hän on hyppäämässä jossain päin Suomea. Vaikka elämä jatkuu entiseen tapaan, kaikki on silti muuttunut.
– Arvot ovat muuttuneet. Mietin paljon enemmän, mitä elämältä oikeasti haluan, miten pitäisi elää, mikä on tärkeää, mikä ei ole niin tärkeää. Itselleni rahan ja omaisuuden arvo ei enää ole niin tärkeää, kuin se ehkä oli ennen onnettomuutta. Nyt tärkeintä on olla ystävien ja läheisten kanssa ja tehdä sitä, mitä on aina unelmoinut tekevänsä.
Muistoa onnettomuudesta Saku kantaa mielessään lopun elämänsä, mutta samoin myös rinnassaan. Onnettomuuden jälkeen hän otti sydämensä kohdalle tatuoinnin henkensä pelastaneesta esineestä.
– Halusin ottaa muistotatuoinnin, missä on laskuvarjosta löytyvä automaattilaukaisin. Sen yläpuolella on syntymäaikani ja alapuolella niin sanottu uusi syntymäaikani. Tatuointi muistuttaa minua siitä, miten selvisin mahdottomasta tilanteesta ja miten uusi elämä alkoi 20.4.2014.