Keskikesä koittaa, kun päivä on pisimmillään juhannuksen aikaan. Tuo hetki on kesäpäivänseisaus, ja tänä kesänä se osuu Suomessa juhannuspäiväksi, lauantaiksi kelloaikaan 13.51. Siitä päivä alkaa taas lyhetä.
Kun päivä on pisimmillään kesäkuussa, Aurinko on taivaanpallolla pohjoisimmillaan. Kesän ja kesäpäivänseisauksen syy on jäänyt monelle hämäräksi, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursan tiedottaja Anne Liljeström.
– Moni luulee kesän johtuvan siitä, että olemme lähempänä Aurinkoa. Sehän ei pidä paikkaansa, vaan syy on se, että maapallon akseli, ja siis pohjoinen pallonpuolisko on kääntyneenä Aurinkoon päin. Siksi tänne tulee enemmän auringonvaloa, ja Aurinko näyttää myös olevan korkeammalla taivaalla kuin talvella. Sen vuoksi Aurinko ei myöskään laske pohjoisnavalla keskikesällä, Anne Liljeström selittää.
Keväällä kevätpäiväntasauksen aikaan auringonvaloa tulee tasapuolisesti eteläiselle ja pohjoiselle pallonpuoliskolle. Sekä kevät- että syyspäiväntasauksessa aika auringonnoususta auringonlaskuun on 12 tuntia koko maapallolla.
Talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa päivä on lyhimmillään.
Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Tähän aikaan päivän ja yön pituudet ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen samat. Pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen yö ja etelänavalla päivä. Syyspäiväntasaus on syyskuun 22.–23. päivä.
Päivä pitenee ja lyhenee eri tahtiin
Keväällä päivät pitenevät nopeasti, mutta kesäpäivänseisauksen jälkeen päivät tuntuvat lyhenevän hitaasti. Ilmiö on todellinen, mutta koska maapallon liike on aina sama, ilmiö ei johdu siitä.
Astronomisten vuodenaikojen pituudet eivät ole yhtä suuria. Ero johtuu siitä, että maapallon kiertorata Auringon ympäri ei ole ympyrän muotoinen, vaan litteä eli ellipsi. Maapallo ei siten ole eri vuodenaikoina yhtä etäällä Auringosta. Talvella maapallo kiitää radallaan vähän nopeammin, kun se on lähinnä Aurinkoa, ja kesällä taas vähän hitaammin.
Kesäinenkin taivas katselun arvoinen
Talvi ja pimeys ovat tähtitieteilijälle tietyllä tavalla antoisampia aikoja kuin valoisa kesä. Anna Liljeströmin mukaan kesällä pystyy kuitenkin tarkkailemaan sellaisia taivaan ilmiöitä, joita näkyy myös valoisaan aikaan, esimerkiksi haloilmiöitä.
Kesäisinä öinä pohjoisella taivaalla voi nähdä valkoisena tai sinertävinä hohtavia, valaisevia yöpilviä. Ne ovat korkealla ilmakehässä leijuvia, jääkiteistä muodostuneita pilviä, jotka heijastavat horisontin takana olevan Auringon valoa. Niitä havaitaan erityisesti kesä–elokuussa.
Männyn siitepöly voi aiheuttaa värillisiä siitepölykehiä Kuun ja Auringon ympärille kesäkuun aikoihin. Myös kangastuksia voi näkyä, jos meri ja järvet ovat kylmiä, mutta ilma on lämmintä. Revontulia ja tähdenlentoja on yhtä paljon kesällä kuin talvellakin, mutta kesän valoisuudessa niitä ei näe.