Ulkomaat

Pakistanin puolisotilaalliset joukot saavat lisävaltuuksia Lahoren pommi-iskun vuoksi

Sunnuntain isku oli suunnattu kristittyä vähemmistöä vastaan, sanoo tekijäksi ilmoittautunut islamistiryhmä. 72 kuolonuhrin joukossa oli 10–15 kristittyä.

Itkeviä naisia toisiinsa takertuneina.
Suurta surua Lahoren pommi-iskun uhrien hautajaisissa maanantaina. Kuva: Rahat Dar / EPA

Pakistanin hallitus antaa puolisotilaallisille joukoille erityisvaltuuksia Lahoren sunnuntaisen pommi-iskun vuoksi, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen hallitus- ja sotilaslähteistä saamien tietojen mukaan Punjabissa aloitetaan suuroperaatio islamistimilitanttien nujertamiseksi. Lahore on Punjabin pääkaupunki.

Islamistiseen Talibaniin kuuluva Jamaat-ul-Ahrar-ryhmä on ilmoittanut tehneensä itsemurhaiskun, jossa kuoli 72 ihmistä ja satoja haavoittui. Monien tila on kriittinen. Kuolleista yli kolmannes oli lapsia, sillä pommi räjähti puistossa naisille ja lapsille varatulla alueella. 

Armeija on tehnyt maanantain aikana Punjabissa useita ratsioita ja pidättänyt epäiltyjä Lahoren lisäksi maakunnan kahdessa muussa suuressa kaupungissa Faisalabadissa ja Multanissa. Armeijan edustajan mukaan etsinnöissä on löytynyt suuri ase- ja ammuskätkö.

Pommin kohteena olivat kristityt

Pommin räjähtäessä puistossa oli paljon pääsiäisviikonloppua viettäneitä kristittyjä. Jamaat-ul-Ahrarin mukaan juuri he olivat itsemurhaiskun kohde ja vastaavia iskuja myös jatketaan. Kuolleista 10–15 oli kristittyjä, kertoo poliisi. 

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja paavi Franciscus ovat surunvalittelujensa ohella vaatineet Pakistania lisäämään uskonnollisten vähemmistöjen suojelua. Väestönlaskennan mukaan pakistanilaisista puolitoista prosenttia on kristittyjä.

Taliban on heikentynyt mutta yhä iskukykyinen

Väkivaltaisuudet Punjabissa ovat vähentyneet sen jälkeen, kun armeija aloitti toissa vuonna luoteen raja-alueilla suuroperaation Talibania ja al-Qaida-verkostoa vastaan. Viime vuonna iskuissa kuoli vähiten niin siviilejä kuin turvallisuusjoukkojen jäseniä sitten vuoden 2007, jolloin Pakistanin Taliban perustettiin.

Lahoren poliisipäällikkö Haider Ashrafin sanoi sunnuntain iskun jälkeen, että Pakistan on silti edelleen sodan kaltaisessa tilassa. Turvallisuusasiantuntija Imtiaz Gul puolestaan täsmensi maanantaina, että vaikka Talibanin vastaisissa sotilasoperaatioissa on edistytty huomattavasti, Taliban kykenee edelleen suuriin iskuihin.

– Vaikka heitä olisi vain 50, he kykenevät suunnittelemaan sunnuntain kaltaisen suuren iskun ja toteuttamaan sen. Heillä on kaikkialla liittolaisia ja kannattajia, Gul sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Kotimaa

München päivä ammuskelun jälkeen – suomalaismies paikan päältä: "Ei kannata alkaa liikaa pelätä tai hysterisoida"

Poliiseja Karplatzin aukiolla Münchenissä 23. heinäkuuta.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä