Perussuomalaisten kannatus ponkaisi uuteen nousuun
Perussuomalaiset on noussut jälleen keskustan ohi suosituimmaksi oppositiopuolueeksi, kertoo Yle Uutisten heinäkuun kannatusarvio. Perussuomalaisten gallupkannatus ehti välillä romahtaa, mutta tutkijan mukaan suosiota nostaa jälleen eurokriisin paheneminen. Kokoomus on niukin naukin suurin.
Yle Uutisten heinäkuun kannatusarvion mukaan kokoomuksen ero toisena olevaan SDP:hen on kuroutunut yhä pienemmäksi. Hallituksen pääpuolueen kokoomuksen kannatus on ollut viime syksystä laskusuunnassa, kun taas SDP on noussut selvästi vuodenvaihteen aallonpohjasta.
Vielä tammikuun mittauksessa kokoomuksen kannatus oli lähes seitsemän prosenttiyksikköä SDP:n suosiota suurempi.
Heinäkuun kyselyssä kokoomuksen kannatus oli 20,8 prosenttia ja SDP:n 20,3 prosenttia. Edellisestä kuukaudesta kokoomuksen suosio laski 0,8 prosenttiyksikköä ja SDP:n 0,5.
Politiikantutkija Ville Pernaa tulkitsee, että kokoomuksen kannatusta on kuluttanut pitkä jakso ensin valtiovarainministeri- ja sitten pääministeripuolueena. Pernaa arvioi, että SDP:n suosion nousua puolestaan selittää vakuuksien vaatiminen Euroopan velkamailta, mitä puolue on pitänyt voimakkaasti esillä.
- Se oli heidän vaalilupauksensa, johon moni suhtautui silloin kriittisesti. Kulunut vuosi on näyttänyt, että siitä on tullut osa suomalaista hallitus- ja eurooppapolitiikkaa, Pernaa sanoo.
- On perusteita olettaa, että se miellyttää hyvin montaa suomalaista, että ollaan mukana eurooppalaisissa pöydissä ja euroalueella tekemässä ratkaisuja, muttei kritiikittä.
Keskusta putosi kakkoseksi oppositiossa
Kyselyssä selvimmässä nousussa oli oppositiopuolue perussuomalaisten kannatus, joka kohosi kesäkuusta 1,9 prosenttiyksikköä. Perussuomalaiset keräisi äänistä nyt 17,5 prosenttia.
Puolueen kannatus kääntyi nousuun keväällä, jolloin suosio kohosi viime syksystä jatkuneen rankan alamäen jälkeen. Vielä viime kesänä perussuomalaiset piti kyselyssä maan suurimman puolueen paikkaa 23 prosentin huippukannatuksellaan.
Pernaa selittää perussuomalaisten uutta nousua eurokriisillä.
- Kun tilanne koko ajan vaikeutuu ja tukea tarvitsevien maiden lista kasvaa, niin Soinilla ja hänen puolueellaan on etu, että he ovat johdonmukaisesti olleet kriittisiä. Heillä ei ole entisen hallituspuolueen taakkaa kuten keskustalla.
Keskusta jäi kyselyn perusteella jälleen kakkoseksi, kun perussuomalaiset kiilasi opposition suosituimmaksi puolueeksi. Keskustan kannatus laski kesäkuusta prosenttiyksiköllä 15,5 prosenttiin, mikä on puolueen huonoin lukema Ylen kannatusarviossa tänä vuonna.
Kannatusarvio lienee karua luettavaa Juha Sipilälle, joka nousi kesäkuussa keskustan puheenjohtajaksi. Pernaa sanoo, että keskustalla jatkuu vielä nahan luonti kahdeksan vuoden pääministeritaipaleen jälkeen.
Hän arvioi, että Sipilän on ollut vaikea nousta esiin politiikan kokeneiden konkareiden kuten Timo Soinin ja Mauri Pekkarisen takaa.
Vihreiden suosio laskussa
Muista puolueista vihreiden suosio on yhä alamäessä presidentinvaalien Haavisto-ilmiön jälkeen. Kyselyn perusteella puoluetta kannatti heinäkuussa 8,5 prosenttia äänestäjistä.
Vasemmistoliiton kannatus oli puolestaan hienoisessa nousussa. Suosio nousi tasan kahdeksaan prosenttiin.
Nousijoihin kuului myös RKP, jonka kannatus oli 4,4 prosenttia. Kristillisten tuki taas oli sama kuin kesäkuussa eli 3,7 prosenttia.
Tutkimuksen puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Yle Uutisille Taloustutkimus. Tutkimukseen haastateltiin 2448 henkilöä, joista puoluekantansa ilmoitti 63,1 prosenttia.
Haastattelut tehtiin 3.7.-1.8.2012.
Tutkimuksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Hallitus harkitsee: Oppisopimuskoulutusta monen työnantajan kanssa
Työministeri Lauri Ihalainen perusteli muutosta sillä, ettei oppisopimus kävisi yhdelle yritykselle liian pitkäaikaiseksi ja vaikeaksi.
Soini kiitti Gustafssonia hyvästä ministerintyöstä
Väistyvä opetusministeri sai oppositiolta kiitosta työstään eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Räsänen: Tukholman mellakoiden syyt analysoitava
Sisäministeri Päivi Räsänen pitää Ruotsissa puhjenneita mellakoita huolestuttavana ilmiönä. Hänen mukaansa Suomessa poliisit käyttävät voimakeinoja maltillisesti.
Kiteen johdon joukkopako alkamassa? - Irtisanoutumisista syytetään perussuomalaisvaltuutettuja
Kiteen kaupungin virkamiesten irtisanoutumisten uskotaan jatkuvan lähikuukausina. Kaupungin henkilöstöpäällikön mukaan moni työntekijä pohtii parhaillaan irtisanoutumista tai vähintäänkin pidemmälle vapaalle jäämistä. Taustalla muhivat virkamiesten ja poliitikkojen väliset riidat.
SAK:n Lyly: Työnantajalla ei tahtoa tehdä asioita yhdessä
Liittokierros vahvalla yrityskohtaisuudella, ilman perälautaa alkaa olla yhä enemmän uskonto eräälle työnantajaorganisaatiolle, hän lausui SAK:n valtuustolle pitämässään puheessa.
Turkistarhauksen vastustajat ja kannattajat kohtasivat eduskunnassa
Tarhauksen vastustajat korostivat, ettei asiaa pitäisi lähestyä vain taloudellisesta vaan myös eettisestä näkökulmasta. Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtaja piti aloitetta järjettömänä.
Turkistarha-aloitteen käsittely alkoi julkisella keskustelulla - Yle Uutiset seurasi hetki hetkeltä
Maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti julkisen kuulemisen ensimmäisestä eduskunnan käsittelyyn menneestä kansalaisaloitteesta turkistarhauksen lopettamiseksi. Tilaisuus oli avoin kansanedustajille ja alkoi kuultavien puheenvuoroilla.
Keskustele: Onko Suomen valtionjohto kaupparatsu?
Yle Uutisten keräämän aineiston perusteella näyttäisi siltä, että Suomen poliittisen johdon ulkomaanmatkoja ohjaa kauppa. Matkustuspäiviä on kerääntynyt kymmenen vuoden aikana eniten Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Onko valtionjohdon painopiste oikea? Miten vierailukohteiden ihmisoikeuskysymykset pitäisi huomioida?
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
