Pitkän aikavälin sääennuste on arvaus
Mitä pidemmän aikavälin ennuste, sen todennäköisemmin se ei toteudu. Asiantuntijat pitävät monen viikon ennusteita paikkakohtaisine tietoineen lähinnä viihteenä.
Pitkän ennusteen ongelmista huolimatta esimerkiksi suosittu amerikkalainen sääennustepalvelu Accuweather tarjoaa Suomeen paikallisennusteita 25 päivän päähän ja lehdissä nähdään joskus koko kesän ennusteita. Osumatarkkuudellaan ne eivät voi ylpeillä.
- Paikallissääennuste vaikkapa 20 vuorokauden päähän on käyttöarvoltaan hyvin lähellä nollaa. Jos pitäisi tietää, mikä lämpötila kolmen viikon päästä on jossain tietyssä paikassa, niin ollaan jo kaukana siitä, mihin oikeasti pystytään, sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Ari-Juhani Punkka.
Samoilla linjoilla on Forecan Suomen kehitysjohtaja Samu Karanko.
- Suomen säätä voi ennustaa noin pari päivää eteenpäin. Pidemmälle menevissä ennusteissa tarjolla on Suomen vuodenaikojen yleistä kuvaa, jos se on päässyt unohtumaan. Kilpailutilanne on kuitenkin sellainen, että ennusteita tehdään myös pidemmälle aikavälille, hän sanoo.
Suomen säätä voi ennustaa noin pari päivää eteenpäin.
- Jos siis pohtii, kannattaako sään puolesta mökille mennä, sitä ei voi tietää kahta viikkoa eteenpäin.
Karangon mukaan harvoin Suomessakin tosin sattuu tilanne, jossa korkeapaine jää Suomen ylle ja ihmisille voidaan luvata aurinkoista pitkäksi aikaa hyvällä varmuudella.
Eroja ennusteissa - vikaa varmuudessa
Viiden vuorokauden ennuste on vielä suhteellisen paikkansa pitävä. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen 3-5 vuorokauden ennuste osuu kohdalleen noin 6-7 kertaa kymmenestä, Punkka kertoo.
Paikallissään ennustamisessa vaikeinta ovat kesällä sateet, jotka voivat olla hyvinkin paikkaan sidottuja. Niiden saaminen kartalle oikein on hankalaa. Talvella ongelmia aiheuttaa puolestaan lämpötilojen ennustaminen kireällä pakkasella. Varsinkin äkkiä selkenevä sää saattaa kiristää pakkasta huomattavasti.
Mökkimatkaa tai ulkoilureissua suunnittelevan kannattaa tutustua sääennusteisiin kattavasti.
Jos ennusteiden kesken on suuria eroja, ennusteiden varmuus ei ole kovin korkea.
Paikallissääennusteen käyttöarvo on Punkan mukaan parhaimmillaan noin vuorokauden päähän, mutta silloinkin osuvuutta auttaa, jos tutustuu kohdetta ympäröivien paikkakuntien ennusteisiin ja muodostaa näin yleisempää kuvaa säätilanteesta.
- Nettiselaimeen voi myös tehdä kirjanmerkkikokoelman, jossa on useampi ennuste samalle paikalle. Ja jos ennusteiden kesken on suuria eroja, ennusteiden varmuus ei ole kovin korkea.
Forecan Karanko muistuttaa myös kartta-animaatioiden hyödystä.
- Kannattaa aina piste-ennusteen lisäksi katsoa myös sadekarttoja. Jos sadan kilometrin säteellä kohteesta ei näy lainkaan sadetta, siellä säilyy melko varmasti kuivana. Jos taas suuren sadealueen reuna kulkee aivan vierestä, ei ennusteen poutamerkintä välttämättä pidä paikkaansa.
Kokoelma tietoa ja taitoa
Ennusteet ovat yhdistelmä erilaisia säämalleja, koneellista laskentaa ja meteorologin ammattitaitoa.
Yhden ennusteen taustalla voi olla useampi sisäkkäinen rakenne. Miltei kaikilla alan toimijoilla on oma ennustemallinsa, joka laskee ennusteen paikalliselle alueelle tietylle ajalle. Sitä täydennetään reuna-alueilta virtaavalla säätiedolla, joka voi olla peräisin esimerkiksi Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen mallista. Tämä malli syntyy eurooppalaisten ilmatieteenlaitosten yhteistyön tuloksena.
Tälle pohjalle itse ennusteen laativa meteorologi jättää vielä oman kädenjälkensä. Ennusteiden erot voivat siis johtua meteorologin tekemistä painotuksista ja siitä, mikä malli ennusteen pohjana on.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nuorten parisuhdemarkkinat epätasapainossa
Parikymppiset naiset ovat pakkautuneet erityisesti Turkuun ja Helsinkiin. Miehet puolestaan jäävät armeijankin jälkeen kotiseudulleen pikkupaikkakunnille. Vuosikymmeninä jyrkentynyt jako parisuhdemarkkinoilla voi Väestöliiton mukaan laskea syntyvyyttä.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
MTV vie tv-kanavansa nettiin
MTV3, Sub ja AVA tulevat tämän vuoden aikana katsottaviksi MTV:n Katsomoon.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Taiteilijoille haetaan töitä
Kuvataiteilijoille etsitään työllisyysmahdollisuuksia muun muassa opettamisesta ja konsultoinnista. Yhteistyötä on tehty kuntien ja yritysten kanssa.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Lapuan patruunatehtaan varjossa salamurha ja tuhoisa räjähdys
Lapualla on valmistettu patruunoita 90 vuoden ajan, sillä vuonna 1923 eduskunnan päätöksellä paikkakunnalle perustettiin Valtion patruunatehdas. Historia on pitkä ja monessa mielessä mustasävyinen. Vuoden -76 tuhoisa räjähdys on hyvin muistissa, mutta vähemmän on puhuttu tehtaanjohtajan myrkyttämisestä.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
S-ryhmä: Asiakkaiden ostotietoja säilytetään järjestelmässä kuukausia - Pakastekasviksista ei uusia sairastumisia
SOK:n suunnittelujohtajan mukaan tietoja käytetään vain äärimmäisissä tapauksissa, jos pitää pystyä ottamaan yhteyttä asiakkaisiin.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
