Purkautuvan tulivuoren tuhkapilvi häiritsee lentoja Uudessa-Seelannissa
Kansallispuistossa sijaitseva tulivuori Tongariro on syössyt ilmaan tuhkaa, höyryä ja kiviä. Kotimaan lentoja on peruttu, mutta purkauksen ei tiedetä aiheuttaneen tuhoja tai vaatineen uhreja.
Uudessa-Seelannissa yli vuosisadan uinunut tulivuori Tongariro on alkanut purkautua. Tulivuori on syössyt tuhkaa, kiviä ja höyryä. Tuhkapilvi on häirinnyt lentoliikennettä, mutta muita vahinkoja tai uhreja ei ole tullut tietoon.
Maan keskiosassa Tongariron kansallispuistossa sijaitsevan tulivuoren aktiivisuus on lisääntynyt viime viikkoina. Tulivuoritutkija Steve Sherburn pitää kuitenkin purkauksen voimakkuutta yllätyksenä, sillä aktiivisuus on ollut satunnaista ennen maanantaista purkausta.
Purkauksen nostattaman tuhkapilven vuoksi on peruttu tai lykätty kotimaan lentoja, muun muassa lentoja Rotoruan turistikohteeseen. Myös valtateitä on ollut tilapäisesti suljettuna.
Meteorologien mukaan tuhkapilvi on liikkumassa itään kohti Tyyntämerta.
1 978 metrin korkuinen Tongariro on yksi kansallispuiston kolmesta tulivuoresta. Muut kaksi ovat Ruapehu ja Ngauruhoe.
Edellisen kerran Tongariro purkautui vuonna 1897. Sherburnin mukaan tuoretta purkausta voi seurata uusia purkauksia.
Tongariron naapuritulivuorista purkautui viimeksi Ruapehu vuonna 2007. Vuosina 1995 ja 1996 Ruahepehun purkaukset johtivat laajoihin häiriöihin lentoliikenteessä ja vuoriston hiihtoalueita jouduttiin sulkemaan.
Ngauruhoe on purkautunut viimeksi vuonna 1977.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Poliisiasemalle iskettiin Irakissa
Paikallisten viranomaisten mukaan kymmenen poliisia kuoli sunnuntaina tehdyissä iskuissa. Tekijöistä ei ole tietoa.
Nigeria tarjoaa armahdusta antautuville islamisteille
Armeija on iskenyt viime päivinä islamistiryhmä Boko Haramia vastaan Nigerian koillisosassa. Maan presidentti on tarjonnut islamisteille armahdusta, jos he antautuvat viranomaisille.
Merihätään joutuneet suomalaiset pääsivät jatkamaan matkaansa
Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että avustava alus luovutti purjeveneeseen polttoainetta ja vettä puolilta öin Suomen aikaa. Purjeveneen päällikön mukaan alus jatkaa matkaansa kohti Bermudaa.
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
Hizbollah hyökkää armeijan rinnalla Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot ovat saaneet uutta puhtia maan sisällissodassa Libanonin Hizbollah-taistelijoilta.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 13. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
