Rajamies Olli Reponen saattaa hiihtää päivässä 50 kilometriä, sahata kymmeniä kaatuneita puita ja jäljittää Suomeen laittomasti tullutta ihmistä. Poikkeuksellista ei ole myöskään karhujen ja hirvien kohtaaminen. Rajaseudun monitoimimies turvaa kyläläisten takapihat luvattomilta vierailta – muita viranomaisia rajaseudulla ei juuri näykään.
Palaverin tärkein anti on kuitenkin keskustella lähialueen tapahtumista.
Elämän nurja puoli tulee esille, kun tiedossa on, että yhdellä kyläläisellä on jäänyt ryyppyputki päälle ja tarvittaessa partio saattaa joutua puhalluttamaan kuskia tai pahimmassa tapauksessa tulee kotihälytys.
Kun hiljainen hetki tulee, Reponen alkaa puhua. Lähes rajamieheksi syntynyt kiteeläinen puhuu värikkäästi ja elehtii voimakkaasti käsillään.
Palaverin jälkeen autoihin pakataan muun muassa kävelysauvat, kirves ja vaatetta. Partioautojen kylmälaukkuihin sujautetaan eväspussit, sillä kesken työpäivän ei kannata tulla syömään asemalle.
Tänä aamuna Reponen ei lähde pillit päällä asemalta. Onneksi.
23 vuoden työuran aikana Reponen on liikkunut päivittäin jalkaisin vähintään kymmenen kilometriä. Talvisin, kun valtakunnan rajan koskemattomuutta tarkastetaan ja valvotaan hiihtämällä, Reponen saattaa suksia päivässä jopa 50 kilometriä.
Hänen mukana kulkee rajakoira Jake, joka on Reposen silmäterä. Hän on itse kouluttanut saksanpaimenkoiran pennusta saakka.
– Jos koira tekee virheen, syyllinen löytyy peilistä.
Kun Jake ja Olli liikkuvat rajalla, kylän ihmiset tietävät, että rajan pinnassa ei liiku kutsumattomia vieraita.
Silloin, kun Jake ei lähde partioimaan, Reponen hyppää vaikkapa moottorikelkan tai mönkijän sarviin.
Jos koira tekee virheen, syyllinen löytyy peilistä.
Kangasjärven rannalla rajamiehet osoittavat vastarantaa. Viime vuonna kolme syyrialaista miestä tuli sieltä luvattomasti Suomen puolelle. He olivat pahoin paleltuneita. He olivat omien sanojensa mukaan kohdanneet matkalla suurpetoja ja väistelleet niitä.
Viime vuonna Venäjältä tuli metsien kautta Suomeen kymmenen laitonta rajanylittäjää.
Tänä vuonna Reposella ja hänen kollegoillaan on ollut jotakuinkin yhtä rauhallista. Lokakuuhun mennessä itärajan maastorajan on ylittänyt luvattomasti kymmenen ihmistä.
Tohmajärven rajavartioaseman monitoimimiehillä on valvottavana 73 kilometriä itärajaa.
Olli Reponen tekee 95-prosenttisesti ulkotyötä. Partioinnin lisäksi tehdään esimerkiksi metsurin töitä. Rajamiehet tekevät raja-alueelle muun muassa pitkospuita, kelkkauria, portaikkoja ja kulku-uria. Kun alueelle kaatuu puita, ne raivataan.
– Päätin, ettei minusta konttorirottaa tule.
Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa rajalinjan läheiset maat ovat yksityisten omistuksessa. Jotta Reponen voi tehdä raivaustöitä, hän kysyy luvan maanomistajilta.
Rajamiehen moniosaaminen vaikuttaa palkkaan. Moottorisahan lisäksi pitää osata käyttää vaikkapa tietokonetta ja viranomaisomaisverkkoa.
Reposen parikymmenvuotisen uran aikana automaattinen valvonta on lisääntynyt puolella. Esimerkiksi Tohmajärven rajavartioaseman valvottavalla raja-alueella automatiikkaa on vajaan 20 kilometrin matkalla.
Vanhemman rajavartijan uran aikana tekniikka on myös kehittynyt. Nyt valvonnassa voidaan käyttää muun muassa riistakameroita ja ne ovat helposti siirreltävissä puusta toiseen.
Sitä ei kerrota tarkasti, kuinka automaattivalvonta toimii. Hälytystä ei lähde kuitenkaan jokaisesta pupujussin loikasta tai hirven lönkyttelystä rajalinjalla.
Kamerat asennetaan alueille, joiden uskotaan olevan niin tärkeitä, että niitä täytyy valvoa vuorokauden ympäri. Automaattisen valvonnan uskotaan lisääntyvän, mutta Reponen uskoo, että tekniikka ei voi korvata ihmisen työtä kokonaan.
Olli Reponen kohtaa työssään säännöllisesti riistaeläimiä ja suurpetoja. Karhun hän on kohdannut kolme kertaa. Suurpetojen kohtaaminen ei jännitä tai pelota, koska siitä on tullut arkea. Esimerkiksi Tohmajärven raja-aseman rajamiehet ovat kasvokkain suurpedon kanssa toistakymmentä kertaa vuosittain.
Reponen kertoilee lumisella polulla kulkiessaan karhun kohtaamisesta, jonka hän sai tallennuttua kännykälle. Kontio ehti 25 metrin päähän hänestä. Se oli arkista.
Kollega kävi turhan lähellä metsän kuningasta.
– Karhu tuli 3–4 metrin päähän, teki valehyökkäyksen tassut pystyssä ja hampaat irvessä. Heikommalta kaverilta saattaisi lähteä taju, kun hengitys tulee vasten kasvoja.
Kerran hirvi oli pudonnut louhokseen ja kuollut siihen kuoppaan.
Reponen kirjaa petohavainnot esimerkiksi Tassu-tietokantaan. Näin hänen saamansa tiedot ovat muiden hyödynnettävissä.
Rajamiehet kertovat tietoja alueen asukkaille ja asukkaat rajamiehille. Kyläläiset saavat tietää rajamiehiltä esimerkiksi kuinka paljon susia liikkuu alueella. Esimerkiksi Tohmajärven Värtsilässä liikkuu jopa 16 sutta, ja koululaiset kuljetetaan opinahjoon autokyydillä.
Kävellessä metsässä piikkilanka-aitojen vieressä, näkee siellä täällä lankaan tarttuneita karvatuppoja. Mäkisessä rinteessä näkyy tassun jälkiä. Ilmeisesti ne ovat jättäneet Venäjän puolelta tulleet irtokoiralaumat.
Hirven jälkiä näkyy tasaisesti matkan varrella. Rajamiehet eivät puutu luonnon kiertokulkuun.
– Kerran hirvi oli pudonnut louhokseen ja kuollut siihen kuoppaan. Supit kävivät syömässä sen.
Kun aikaa jää, Reponen vierailee kahvilla kyläläisten luona.
Tänään hän käy Kunnaksen Pekan luona, jonka koti on yksi vakiopiipahduspaikoista. Miehet keskustelevat kahvin ääressä susista ja päivittelevät petotilannetta.
Rajamiehet ovat pitäneet yhteyttä kylien asukkaisiin iät ja ajat. Yhteydenpito on erittäin tärkeä voimavara Rajavartiolaitokselle, ja asukkaisiin halutaankin pitää hyvät välit.
Reponen kertoo kyläläisille rajan kuulumisia. Asukkaat kertovat ahkerasti kaikenlaisista huomioista partioille. He välittävät rajamiehille arvokasta tietoa esimerkiksi kylällä liikkuvista ajoneuvoista ja ihmisistä. Osa kyläläisistä merkitsee ylös kaikki liikkujat.
Jotkut jopa kertovat merkitsevänsä ylös kaikki kulkijat ja tapahtumat. Selkeästi rajaseudulla kyläläiset tuntevat toisensa, ja kulkijoista pidetään tarkkaa kirjaa.
Partiot liikkuvat rajaseudulla ahkerasti ja näkyvät kylillä lähes päivittäin. Rajamiesten näkyminen tuo kyläläisille turvallisuuden tunnetta, sillä poliisia nähdään itärajan tuntumassa harvoin.
– En tunne olevani mikään auktoriteetti.
Olli Reponen ja hänen työparinsa kuuntelevat hiljaa outoa kalsketta. Se kuulostaa helikopterilta. Pian puhelin soi. Partiot vaihtavat tietoja äänestä ja sen mahdollisesta lähteestä.
– Venäläiset tankit tulevat, vitsaillaan räntäsateessa.
Ääni on todennäköisesti metsähakkuri. Sekin tieto voidaan kertoa kyläläisille. Ei tarvitse pelätä.
Pyhäjärven rannalla venevajassa on kaksi venettä. Toinen niistä on niin vanha, ettei sitä oikeastaan käytetä. Järvi on suurin valvottava yhtenäinen vesialue Suomen maarajoilla. Rajavalvonnan lisäksi vesillä seurataan myös vesiliikennettä ja kalastusta. Joskus saatetaan puhalluttaa veneilijöitä.
Syksyisin rajamiehet tekevät niin sanottuja pimeäajoja. Kun pimeys lankeaa, rajamiehet lähtevät vesille apunaan pelkkä tutka. Luovimistaitoa pitää harjoitella veneilijöiden karilleajojen ja eksymisten vuoksi.
– Valitettavasti murheelliset jutut tapahtuvat pimeällä.
Erityisesti keväisin ja syksyisin joudutaan pelastustöihin, kun pilkkijät ovat lähteneet heikoille jäille.
Rajavartiolaitoksen partiot ovat usein ensimmäisenä esimerkiksi onnettomuuspaikalla, joka on sattunut rajaseudulla. Rajamiehet elvyttävät sairaskohtauksen saanutta ihmistä, koska ambulanssien saapuminen saattaa kestää puoli tuntia.
Rajamiehet vastaavat myös kotihälytyksiin. Eteen voi tulla esimerkiksi tilanne, jossa humalainen mies uhkailee vaimoaan aseella. Muun muassa sen vuoksi rajamiehet kantavat asetta.
Pohjois-Karjalan rajavartiostolla oli viime vuonna yli 280 tehtävää, jossa virka-apua annettiin poliisille, pelastuslaitokselle tai sairaankuljetukselle.
Onnettomuus- tai sairaskohtaus paikalle meneminen vaatii tiukkaa luonnetta. Reponen on uransa aikana joutunut elvyttämään vain yhden kerran, jossa oli onnellinen loppu. Aina niin ei käy.
– Meidän ex-rajavartija menehtyi omien käsiin. Mitään ei ollut tehtävissä.
