Rovio paljasti uuden pelinsä nimen
Rovio panostaa nyt seikkailevaan poikaan, Amazing Alexiin.
Angry Birds pelin kehittäneen Rovion uuden pelin nimi on Amazing Alex, paljasti yhtiön toimitusjohtaja Mikael Hed Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Rovio on hankkinut oikeudet Casey's Contraptions -peliin ja ryhtyy nyt markkinoimaan sitä nimellä Amazing Alex. Peli on tarkoitus julkaista parin kuukauden sisällä.
Rovion ensimmäistä menestyspeliä eli Angry Birdsiä on ladattu jo miljardi kertaa. Hedin mukaan odotukset uuden pelin menestymiseen ovat kovat. Lintujen ja sikojen välinen kamppailu on myös asettanut Amazing Alexin kehittämiseen paineita.
- Laatupaineet ovat kovat. Täytyy ylläpitää samaa laatua ja ilahduttaa faneja samalla tavalla kuin Angry Birdsin kanssa.
Hedin mukaan nimi päätettiin muuttaa siksi, että Casey's Contraptionsia pidettiin maailmanlaajuisesti liian vaikeana nimenä.
Hed kertoo, että pelin päähenkilönä seikkailee utelias Alex-poika, joka muun muassa rakastaa rakentaa erilaisia laitteita. Siinä välittyy Hedin mielestä sama veikeä meininki kuin Angry Birdsissäkin. Hän toivoo, että peliin saadaan mukaan myös opettavaisuutta.
Rovion toimitusjohtaja Mikael Hedin mukaan oikeudet ulkopuolisen kehittämään peliin ostettiin siksi, että se soveltuu koko perheelle.
- Tässä on kaikki ainekset valmiiksi kasassa toimia sekä pelinä että oheistuotteina, animaationa. Tiedettiin että siinä on taatusti yleisö jo valmiina.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Avilon saa rikkihiilen poistoon valtion rahaa
Valkeakosken Avilonin kuitutehtaan siivousraha on varmistunut. Valtio myöntää konkurssipesälle runsaat 6 miljoonaa euroa mm. räjähdysherkän rikkihiilen kuljettamiseen hävitettäväksi.
Maakaasutuki herättää toiveita pohjoisessa
Hallitus päätti torstaina tukea sadalla miljoonalla eurolla nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeita. Tuki parantaa mahdollisuuksia rakentaa LNG-terminaaleja. Erityisen tärkeää maakaasun saaminen on pohjoisen teollisuudelle.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Mitä eroa on sumulla ja udulla?
Säätiedotuksessa kuulee välillä puhuttavan udusta. Kysyimme meteorologilta, miten utu eroaa sumusta.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Mopokortinkin hinta nousi aiottua enemmän - nyt samaan hintaan saa jo edullisen mopon
Mopokortin hinta on noussut huomattavasti enemmän kuin mitä liikenteen turvallisuusvirasto arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan. Mopokortin hinta on viisinkertaistunut kaksi vuotta sitten toteutuneen mopokorttiuudistuksen myötä.
Kansanedustajat erimielisiä rahapelimonopolista
Lasse Männistö (kok.) haluaisi Suomen siirtyvän avoimempiin rahapelimarkkinoihin. Stefan Wallinin (rkp.) mielestä nykyinen järjestelmä on paras mahdollinen. EU-komissio antaa ensi syksyyn mennessä lausunnon Suomen rahapelijärjestelyistä.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
Porin yliopistokeskus vahvistuu yt-neuvotteluista huolimatta?
Keskiviikkona julkisuuteen tulleet Porin TTY-yksikön yt-neuvottelut voivat tuoda lomautuksia, mutta Porin yliopistokeskus on myös vahvistamassa asemaansa. Näin vakuuttaa Porin kaupunginjohtaja.
