Suomessa on yli 700 epäselviin omistussuhteisiin perustuvaa hautausmaata, jotka pitäisi kiinteistökaupoilla hoitaa seurakuntien nimiin. Niin vaatii kuuden vuoden takainen hautaustoimilaki. Tarkoituksena on taata hautarauha rahanahneessa yhteiskunnassa, sanoo yli-insinööri Sakari Haulos Maanmittauslaitoksen keskushallinnosta.
- Hautausmaita on monesti hyvillä paikoilla kirkonkylissä ja kaupungeissa. Kaavoituksessa on paineita saada maan käyttöä tehostettua sillä alueella, Haulos sanoo.
Kalmistokaupoissa riittää miettimistä
Räikein tapaus on Varsinais-Suomesta, jossa uusi maanomistaja aikoi matkailubisnestä vanhan hautausmaan paikalle. Yleensä ongelmia ei kuitenkaan ole ollut, mutta nyt esimerkiksi valtion maihin kuuluva Puolangan Lylysaari halutaan lain mukaiseen ruotuun ja kaupat Metsähallituksen kanssa ovat tekeillä.
- Laki on periaatteessa oikealla asialla. Onhan tämä outo järjestely, että seurakunta käyttää tätä omanaan, vaikka tämä on valtion maata, pohtii kirkkoherra Hannes Seppänen.
Metsähallituksella ei ole aiempaa kokemusta kalmistokaupoista, ja käyvän arvon määrittelyssä onkin miettimistä. Hintasopuun aiotaan päästä, sillä alueesta ei ole valtiolle hyötyä, myöntää Laatumaan myyntineuvottelija Tuomo Leinonen:
- Ei ole järkevää, kun ei tätä voi Metsähallitus käyttää eikä puuta hakata. Varmasti ei voida myöskään myydä lomatuotantoa varten, kun ei kukaan osta eikä tänne saa rakentaa.
Ensimmäiset viralliset merkinnät hautausmaista ovat isojaon ajoilta 1700-luvulta, kun kylien maista erotettiin alueita yleisiin tarpeisiin. Lisämaita seurakunnat saivat myöhemmin suupuheella.
Nyt seurakuntia patistellaan lain kuuloon uhkasakon voimin.