Talous |

”Suomen Kreikka-vastuut yli seitsemän miljardia euroa” – näin Suomi tukee kriisimaata

Suomen Kreikan rahoitukseen tarkoitetut vastuut ovat nousseet yli 7 miljardiin euroon. Tarkkaa summaa on mahdotonta sanoa, sillä eri kriisimaita on tuettu samojen välineiden avulla. Samalla summat muuttuvat korkojen vuoksi päivittäin. Pelot saatavien leikkautumisesta lisääntyivät eilen, kun Kreikka ajautui ennenaikaisiin vaaleihin.

EU:n ja Kreikan liput liehuvat Akropolis-kukkulan vierellä Ateenassa.
EU:n ja Kreikan liput liehuivat Akropolis-kukkulan vierellä Ateenassa tammikuussa. Kuva: Orestis Panagiotou / EPA

Euromaiden pelot Kreikka-saatavien leikkaantumisesta lisääntyivät maanantaina, kun maan parlamentti ei päässyt sopuun presidentin valinnasta. Kreikassa pidetään tammikuun lopussa uudet vaalit ja mielipidetiedusteluissa kärkisijaa pitää vasemmistopuolue Syriza.

Syriza on vaatinut muun muassa Kreikan lainojen leikkaamista ja palkankorotuksia julkisen sektorin työntekijöille. Suomen saatavat poliittisessa myrskynsilmässä pyöriskelevältä Kreikalta ovat seitsemän miljardin luokkaa.

– Suomen valtion vastuut muodostuvat hyvin erilaisista ja eriluonteisista eristä. Jos summia ynnätään yhteen, päästään numeroon, joka on hieman yli seitsemän miljardin euron hujakoilla, sanoo alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo valtiovarainministeriöstä.

Suomen vastuu voi vielä nousta ”muutamalla kymmenelle miljoonalla eurolla”, jos Kreikka ottaa reservit käyttöön käynnissä olevasta lainaohjelmasta. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ilmoitti eilen, että se keskeyttää neuvottelut avustuserän maksamisesta.

– IMF:n ja eurooppalainen tukiohjelma ovat kulkeneet käsi kädessä. Molemmat on jäädytetty nyt. Ohjelmat odottavat sitä, että Kreikassa on toimintakykyinen hallitus, joka pystyy täyttämään lainaohjelmien ehdot, Saarenheimo sanoo.

Suurin osa veloista on julkisilla toimijoilla kuten valtioilla, kansainvälisillä rahoituslaitoksilla ja Euroopan keskuspankilla.

Kreikka on saanut velkoja useista lähteistä

Kreikan vastuut ulkomaille -grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Suomi ja muut euromaat ovat antaneet kriisimaa Kreikalle apua talouskriisin torjumisessa aina keväästä 2010 lähtien.

Aluksi euromaat antoivat Kreikalle kahdenvälisiä lainoja 80 miljardin edestä. Suomen osuus valtiovarainministeriön laskelman mukaan on noin miljardi euroa.

Kahdenvälisten lainojen jälkeen euromaat ryhtyivät rakentamaan kriisirahoitusvälineitä. Ensimmäinen näistä oli Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV), jonka rahoitus perustui jäsenmaiden 440 miljardin euron lainatakauksiin.

ERVV kautta annetut takaukset muodostavat Suomen suurimmat käytössä olevat kriisisaatavat, jotka ovat noin 6,6 miljardia euroa. Vaikka takauksia on annettu myös Irlannille ja Portugalille, suurin osa saatavista tulee Kreikalta.

Käytännössä ERVV oli jäsenmaiden rahoituslaitos, joka lainasi rahaa markkinoilta ja antoi sitä kriisivaltioille.

ERVV:stä siirryttiin kesällä 2012 toiseen rahoituslaitokseen, kun euromaat muodostivat pysyväksi tarkoitetun Euroopan vakausmekanismin, EVM:n. Takauksien sijaan toiminta perustuu osakepääomaan, josta Suomi on maksanut 1,44 miljardin euron osuuden.

Kreikalle ei ole myönnetty rahoitusta EVM-mekanismin kautta.

Euroopan unionin ja eurojärjestelmän lisäksi Suomi on osallistunut Kreikan rahoitukseen kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kautta. Vakausohjelmien kautta Suomi on rahoittanut Kreikkaa noin 150 miljoonalla eurolla.

Kreikan vakuudet sulkutilillä

Asiantuntijat ovat arvuutelleet, mikä vaikutus mahdollisella Syrizan johtamalla hallituskoalitiolla olisi rahoitus- ja lainaohjelmiin. Ohjelmat vaativat, että Kreikan on tehtävä yhä rakenneuudistuksia ja jatkettava kovia säästöohjelmia.

Osa näkee Kreikan tien vievän ulos eurojärjestelmästä ja osa pitää puolueen kovia puheita enemmänkin äänien kalasteluna.

Syriza-puolueen sisäpiiriin kuuluva talousasiantuntija John Milos syytti The Guardian –lehden haastattelussa muita Kreikan puolueita siitä, että ne pelottelevat kansalaisia maan erolla eurosta. Puolue Milosin mukaan hakee ratkaisuja eurojärjestelmän sisällä.

Nyt rahoittajat ja Syriza pelaavatkin pokeria kovilla panoksilla. Syrizan panoksena on äänestäjien luottamus puolueen lupauksiin ja kansainvälisillä toimijoilla jo annetut rahoituspaketit.

Suomelle pientä lohtua tuo se, että ERVV:n kautta annetun toisen tukipaketin yhteydessä hallitus vaati Kreikalta vakuudet. Kreikan vakuuden markkina-arvo on noin 930 miljoonaa euroa.

– Vakuudet ovat sulkutilillä odottamassa sellaista tilannetta, jossa niiden laukeamisen ehdot täyttyvät. Tai kun Kreikka on hoitanut velkansa, niin ne palautetaan takaisin lähtömaahan, valtiovarainministeriön Saarenheimo sanoo.

Mikäli Kreikka jättää velat maksamatta, Suomi saisi sulkutilillä olevan summan haltuunsa. Se olisi noin seitsemäsosa Suomen Kreikka-vastuista.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä